Näytetään tekstit, joissa on tunniste sodan kauneus ja kauheus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sodan kauneus ja kauheus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Ajatuksia


Luin tuossa vihdoin loppuun Peter Englundin teoksen Sodan kauneus ja kauheus, josta olenkin jo aiemmin maininnut. 

Huomasin tekstistä mielenkiintoisia seikkoja, jotka liittyvät – "yllättäen" – omaan intressipiiriini. Ja sehän on nyt ollut laveasti seuraavanlaisia sotahistoriaan, sotalaitoksiin ja sodankäyntiin liittyviä, kuten: linnoittaminen, rakentaminen, työ ja työvoima sodassa.

Nämähän eivät ole mitään uusia asioita. Jo Machiavellin aikaan oli linnoittaminen kova sana: varsinainen tekeminen käsitteen taustalla on tosin hieman muuttunut niistä ajoista, samoin kuin tekniikka sun muut. 

Näistä en kuitenkaan tahdo löytää paljoakaan tutkimusta. Täysin mahdollista on myös, etten ole etsinyt kunnolla – eli oikeilla hakusanoilla.

Englundin kirjan yksi seurattavista hahmoista on William Henry Dawkins, joka palveli ensimmäisessä maailmansodassa insinöörinä Australian armeijassa. Englund kirjoittaa:

”Dawkins panee sotilaansa asianmukaiseen järjestykseen ja jakaa eri ryhmille päivän tehtävät. Osa heistä jatkaa vesiputkien kaivamista maahan. Se ei ole järin kunniakasta, eikä se kelpaisi jymyjutuksi kuvalehteen, mutta se on silti välttämätöntä.”[1]

Siitäkö johtuu, etteivät esimerkiksi rakennustyöt sodassa ole saaneet paljon tutkimusta osakseen?

Otetaan nyt esimerkiksi linnoitusrakennuspataljoonat Suomessa toisen maailmansodan aikana. Uskallan väittää, että tehty työ oli välttämätöntä. Mutta kenties se ei ollut järin kunniakasta? Työmiehet olivat valtaosin pakko-otettuja työvelvollisuuslainsäädännön perusteella. Silti on vaikeata löytää useampaa viittausta heihin. Minulla on sellainen tunne, että tässä on jotain. Jotain, jota täytyy miettiä ja pohtia enemmänkin. 

[1] Englund, Peter: Sodan kauneus ja kauheus, 141.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Ensimmäisestä maailmansodasta

Luin taannoin Peter Englundin teoksen Sodan kauneus ja kauheus. Kirjahyllyni historia-osiota tuijotellessa katseeni kohdistui uudemman kerran kyseiseen opukseen, joten otin kirjan käteeni - tämän voisin lukea uudestaan.

Kuten Englund itse toteaa, kyseessä on "215 lyhyttä lukua ensimmäisestä maailmansodasta". Englund kuljettaa muutaman sivun mittaisilla luvuilla sodan läpi, tuoden eteen 19 erilaista ihimiskohtaloa. Tyyli on proosallinen, dramatisoitu, mutta kaikki "perustuu näiden henkilöiden jälkeensä jättämiin erilaisiin dokumentteihin", kuten Englund itse johdannossa (s. 6) toteaa. Eikä tätä lie syytä olla uskomatta, kaikki löytyvät lopun lähde- ja kirjallisuusluettelosta - lähdeviittaukset tosin puuttuvat.

En tässä kerro enempiä, suosittelen vahvasti luettavaksi!

Omassa historian tuntemuksessani ensimmäinen maailmansota muodostaa melko hämärän alueen. Olen yrittänyt paikkailla tietämystäni, mutta suomenkielistä perusteosta en syystä tai toisesta ole saanut luettua. Enhän edes tiedä mikä se on, vai onko sellaista? Lisäksi lukemistoni painottuu edelleen vahvasti toisen maailmansodan aikoihin.

Ensimmäisen maailmansodan mylleryksistä olisi syytä tietää enemmän. Itsenäistyihän Suomikin kyseisen maailmanpalon pyörteissä.

torstai 6. toukokuuta 2010

Kaikenlaista

Morjens vaan, eipä ole ollut hetkeen mitään kirjoitettavaa.

Mutta mielenkiintoisia asioita on kuitenkin taas ilmassa! Tai ehkä päässä, kirjoissa, ym ym. Luen omasta mielenkiinnosta Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus nimistä teosta. Ensimmäisen maailmansodan mentaalihistoriaa. Erittäin mielenkiintoista kuvausta ajasta dramatisoituna. Melkein kuin kaunokirjallisuutta lukisi.

Englund esittelee ensimmäisen maailmansodan ajalta lyhyitä päiväkirjamaisia merkintöjä nipusta "päähenkilöitä". Lähteinä hän käyttää mm. päiväkirjoja ja kirjeitä mielenkiintoisella tavalla.

Jostain syystä ensimmäisen maailmansodan tietämykseni on jäänyt aika matalalle tasolle, mutta lukiessa se ei kuitenkaan haittaa. Mikäli henkilöt ovat olleet osallisina merkittävissä taisteluissa, siitä on maininnat. Muutenkin tärkeimpiä taisteluita ynnä muita on merkitty alaviitteisiin.

Juuri tällä hetkellä kuitenkin valmistaudun tilastotieteiden johdannon tenttiin sekä ruotsin tenttiin. (eikä mene ehkä niin mainiosti, kuin voisi)

Ja tänään paistoi aurinko! Parvekkeella oli erittäin mukava lukea edellä mainittua kirjaa ja juoda kahvia. Huomenna kahvin juominenkin on kivempaa, ostin vihdoin uuden kahvinkeittimen rikkoutuneen tilalle.