70 vuotta sitten Vitelessä

Palataan taas kerran jatkosodan aikaan. Kuten on tullut kirjoitettua kerran jos toisenkin, niin isoisäni toimi 1941-42 Linnoitusrakennuspataljoonan 211 toisessa komppaniassa joukkueenjohtajana. Pataljoona erikoistui lentokenttätöihin, joiden parissa isoisäni näin ollen myös työskenteli.

Gradussani lähtökohtana oli isoisäni tekemä työ, joten luonnollisesti LinRP 211 sai osansa. Selailin tuossa arkistossa ottamiani kuvia ja vastaan tuli seuraavanlainen millimetripaperille mittakaavassa 1:10000 piirretty kuva Vitelen lentokentästä, jonka LinRP 211 kunnosti käyttökelpoiseksi jatkosodan alkupuolella.

Tarkempi kuva oikeasta alakulmasta.

Ihmettelin hieman gradua tehdessäni, kun LinRP 211:n sotapäiväkirjasta löytyi maininta siitä, että sotilasvirkamies V.V. Mäkinen lähti komennukselle Viteleen 23.3.1942 ja palasi sieltä 28.3., mutta mitään mainintaa tehtävästä ei ollut. Myöskään en löytänyt kyseisestä komennuksesta komennustodistusta.

Nyt kuitenkin alkoi sytyttämään, kun katsoin tuota kuvaa ja siinä olevaa päivämäärää. Mitäs siitä voisi todeta? Kirjoitusvaiheessa en "tiennyt", mitä ukkini Vitelen komennuksella teki. Nyt tiedän, vaikka mistään en ole uutta materiaalia saanut. Parempi joskus kuin ei koskaan!

Jos nyt kirjoittaisin graduni kolmoslukua, voisin olla hieman tarkempi kuin mitä olin ja kirjoittaa jotain muutakin kuin vain:

"23.3. hänet määrättiin komennukselle Viteleen. Takaisin Viitanaan Mäkinen palasi 28.3".

Erittäin mielenkiintoista, kuinka alitajuiset yhteydet asioiden välillä muodostuvat. Historian tutkiminen on salapoliisin työtä. Todettakoon myös, että joskus asioiden ymmärtämisessä kestää. Mutta pakotapa aivot ymmärtämään? 

Lisäys 19.4.: Google mapsista voi katsoa, missä Vitele kartalla sijaitsee nykyjään. Ja silloin ennenkin.

Johtolankoja

Päivitetty 16.10.2011 - lähdeviitteet lisätty.

Tarkoituksenani on gradussani soveltaa Carlo Ginzburgin artikkelissa Johtolankoja esittelemää johtolankaparadigmaa. Ginzburgin mukaan johtolankoihin perustuva paradigma kehittyi kaikessa hiljaisuudessa jo 1800-luvun lopulla. Ja vaikka monet ovat mallia käyttäneet, ei siitä silti ole koskaan esitetty ”suoranaista teoriaa”. Esittelen lyhyesti ja pintapuolisesti johtolankaparadigman perusteita Ginzburgia mukaillen.

Ginzburg lähtee liikkeelle Giovanni Morellista ja hänen metodistaan vanhojen taulujen tekijöiden nimeämiseksi. Morelli näki ongelmaksi sen, että vanhojen taulujen tekijöiden nimeäminen oli epäselvää. Myös väärennösten kohdalla oli tärkeää saada totuus ilmi, onko mestari itse maalannut taulun? Ratkaisun hän esitti löytyvän seuraavasti. Pienet yksityiskohdat, joihin ei yleensä kiinnitetä sen enempää huomiota, paljastavat. Helpoiten tunnistettavia yksityiskohtia oli myös helpoin jäljitellä. Pienten yksityiskohtien, johtolankojen avulla saattoi asiantuntija tunnistaa merkit.[1]

Mielenkiintoinen esimerkki on Arthur Conan Doyle ja erityisesti hänen luoma salapoliisihahmo Sherlock Holmes, jonka johtolankojen tulkinta ja yhdisteleminen toisiinsa oli vertaansa vailla. Olkoonkin, että kyse on fiktiivisestä hahmosta, on johtolankaparadigmassa havaittavissa selkeästi salapoliisitoiminnan piirteitä. Ginzburg löytää selviä yhteyksiä Morellin ja Conan Doylen ajattelumallien välillä, eräässä tarinassa Sherlock Holmes jopa soveltaa Morellin metodia.[2]

Kolmantena esimerkkinä Ginzburg mainitsee Sigmud Freudin ja erään hänen tutkielman, jossa on suorat viittaukset Morelliin ja hänen metodiinsa. Ginzburg esittää, että Morellin vaikutus nuoreen Freudiin ja psykoanalyysin kehittämiseen löytyi siitä seikasta, että: ”Morelli esitteli tulkintamallin, joka perustui erottaviin tekijöihin, marginaalisiin, paljastavina pidettäviin ominaisuuksiin.”[3] Yhteistä kaikille kolmelle oli koulutus lääketieteellisestä semiotiikasta, jota seikka Ginzburg pitää oleellisena. Oleellisin yhteneväisyys kuitenkin löytyy siitä, että jokaisen kolmen edellä mainitun, Morellin, Freudin ja Sherlock Holmesin, metodeissa ”äärimmäisen pienet yksityiskohdat ovat avain syvempään todellisuuteen.”[4]

Perusteita johtolankaparadigmalle Ginzburgin mukaan löytyy myös siitä, että ihminen on ollut metsästäjä. Metsästäjä on oppinut pienimmistäkin vihjeistä tulkitsemaan tapahtuneita ja ennakoimaan, mihin suuntaan kannattaa suunnata. On syntynyt kyky, jonka avulla metsästäjät voivat näennäisesti merkityksettömien johtolankojen pohjalta muodostaa erittäin moniulotteinen kokonaisuus.[5] Oleellista artikkelissa lienee se, että Ginzburg tahtoo osoittaa johtolankaparadigman vaikuttaneen jo pitkään. Artikkelissaan Ginzburg ei kuitenkaan tarkastele muita mikrohistorian aspekteja.

Johtolankana minulla on isoisäni muistelmateos. Poikkeuksellinen kokonaisuus, joka kertoo yhden miehen tarinan. Johtolangan näen tässä tapauksessa myös monitasoisena. Ensimmäinen taso kuljettaa vuosien 1940–44 läpi ja sitä johtolankaa seuraten voi rakentaa kuvaa liikkeistä ja komennuksista. Yleisemmällä tasolla rakennettu kuva sodan aikaisista toimista auttaa myös laajentamaan historiakuvaa siitä, minkälainen sota oli mahdollinen.

Syvemmälle tasolle kaivautuen ja laajemman johtolangan osittaminen entistä pienimmäksi, mutta kuitenkin toisiinsa kiinteissä yhteyksissä oleviin osiin, mahdollistaa erittäin tarkalla luvulla myös uusien äärimmäisen pienien yksityiskohtien havaitsemisen. Näitä pieniä johtolankoja seuraamalla uskon löytäväni esimerkkejä tutkimuksen kannalta kiinnostavista seikoista, esimerkiksi rationalisoinnista ja organisoinnista. Näiden johtolankojen eritteleminen tarkasti tässä vaiheessa on äärimmäisen haastavaa, sillä lukutarkkuus ei ole vielä syventynyt vaadittavalle tasolle. Yhden mahdollisen johtolangan voin kuitenkin esitellä, vaikka en vielä tiedä aionko työssäni koskettaa sosiaalisten suhteiden aihetta.

Minä sen sijaan olin vain luutnantin arvoinen sotilasvirkamies, jota monet aktiiviupseerit halveksivat. Minulla oli oikeus käyttää siviilipukua, ja kun tiesin joutuvani komentajan puhutteluun, puin päälleni siviilivaatteet.[6]

Joka tapauksessa johtolankaparadigmassa kiehtoo sen asettamat vaatimukset tutkijalle (sekä rinnastaminen Sherlock Holmesiin). Lähdeaineistosta täytyy pystyä määrittelemään, mitkä ovat niitä pieniä yksityiskohtia, joita voi sanoa johtolangoiksi, ja joita kannattaa lähteä seuraamaan. Uskon myös johtolankaparadigman soveltavan käytön sopivan aineistooni.

---

[1] Ginzburg, 37–38.

[2] Ginzburg, 39–40.

[3] Ginzburg, 41–44.

[4] Ginzburg, 44.

[5] Ginzburg, 45–46.

[6] Mäkinen, 207

”Ahaa” kävi mielessä ja öljylamppu syttyi hitaasti mutta savuttaen

Se on kummallista, kuinka välillä ajatukset irtaantuvat siitä, mitä on tekemässä. Kuten nyt esimerkiksi tässä jokin päivä Kuntofestaria työstäessä. ”Ahaa” kävi mielessä ja öljylamppu syttyi hitaasti mutta savuttaen. ”Taisin keksiä hyvä idean”, viitaten seuraavaan lukuvuoteen ja gradu-prosessin aloittamiseen. Jonka nyt olen ilmeisesti aloittanut päässäni, en suinkaan päissäni (paitsi ehkä joskus).

Ei siinä, ajatuksia on tullut päähäni useasti – uskokaa tai älkää. Ja nyt siis tarkoitan erityisesti historiaan liittyviä kysymyksiä, jotka kiinnostavat niin, että niistä voisi kuvitella tekevänsä jonkinlaista selvitystä. Näitä on siis ollut: laskin jossain vaiheessa, että gradua ajatellen on jo käynyt mielessä ainakin kahdeksan eri ideaa, jotkut realistisempia kuin toiset, jotkut taas aivan huuhaata. Mutta semmoista se on minun kohdallani ainakin. Musta vahakantinen vihko täyttyy ideoista ja bussissa kirjoitetuista epäselvistä merkinnöistä. Ja niitä kun ajan päästä selailee, saattaa niistä löytää jopa jotain ajattelemisen arvoistakin. Näin on ainakin siis omasta mielestäni. ;)

Suurin primus motor ajatteluni pohjalla on tällä hetkellä Ukkini kirjoittama muistelmiensa käsikirjoitus, jota kukaan kustantaja ei tajunnut ottaa julkaistavakseen. Tästä ideaani on muodostunut se, että ajankohta jota tahdon tarkastella, voisi hyvinkin olla 30-luku, 39–44 tai 45- n.50. Jokaiseen ajankohtaan liittyy Suomen poliittisen historian kannalta erittäin kiintoisia ja merkittäviä tapahtumia, joista tarkasteltavaa löytyy. Entä jos pelaisin sitä Ukin kirjoittamaa muistamaansa vasten? Löydänkö itseni kohta koheltamasta jostain mikro-mentaali-historiapolitiikasta? Tai ”uuden sotahistorian” parista? Näin saattaa käydä, pelkään pahoin. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että ajanjaksoksi valikoituu mahdollisesti sotien aika. Ja sen verran uskallan ajatuksiani avata, että kyseeseen saattaisi tulla jotain historiankirjoituksen historiaa.

Minulla on myös lainassa tällä hetkellä kenttäpostia niin talvisodan ajalta, kuin jatkosodan lopulta. Talvisodan ajalta kyseessä on isäni isoisän kotiin lähettämiä kirjeitä, miehen joka lopulta kaatui jatkosodan hyökkäysvaiheessa. Jatkosodan lopulta taasen on äitini isän lähettämiä kirjeitä pian tulevalle vaimolleen. Molemmat kirjesarjat ovat kyllä tunnelataukseltaan valtaisia. Ja sekin, että niitä kirjeitä on kirjoitettu noin 70 vuotta sitten sodassa ja että minä luen niitä kotona työpöydän äärellä: ihmeellistä.