”Huomioita Suomen upseeriretkikunnan 7.9.–22.9. Saksaan ja länsirintaman taistelukentille suorittamalta matkalta.”

Suomalainen upseeriretkikunta kävi 7.-22.9.1940 tutustumassa Saksaan ja länsirintamalle. Joukon johtajan oli kenraalimajuri Tuompo.

Tästä matkasta kirjoitti viisitoistasivuisen raportin Pääesikunnan ulkomaatoimiston johtaja everstiluutnantti J.O. Hannula. Ja tämä raportti tuli meikäläiselle vastaan linnoitustoimiston arkistoa penkoessa. Syy on selvä: raportissa oli paljon arviointia länsirintaman linnoituksista, kuten Maginot-linjasta ja Belgian Eben Emaelista sekä myös Saksan Länsivallista (Westwall).

Kiertomatka lähti liikkeelle Berliinistä ja sinne se myös palasi. Valokuvassa reitti.

”Matkan varrella kohdistui, sotilaalliselta kannalta, ehkä suurin huomio Maginot-linjan, Belgian linnoitusalueen sekä Saksan ns. länsivallin linnoituksiin.”

 Ja näistä tosiaan Hannula kirjoitti. Perusjako oli selvä: varsinkin ranskalaiset linnoitukset olivat huonoja, kun taas saksalaiset paljon parempia.

”Yleensä näytti siltä, kuin Maginot-linjaa rakennettaessa noudatetuista periaatteista pyrkimys suojautua vihollisen tulelta olisi ollut ehdottomasti hallitseva, ja ettei linnakkeiden taistelutehon, omituista kyllä, olisi kiinnitetty riittävästi huomiota.”

Belgian Eben Emaelista Hannula kirjoitti:

”Saksalaiset olivat epäilemättä jo ennen sota päässeet selville Eben Emaelin salaisuuksista, sen vahvoista samoin kuin heikoista puolista, mm. siitä, ettei linnakkeen laelle voitu itse linnakkeesta ampua konekivääreillä vaan ainoastaan tykeillä. Eben Emael on yksi saksalaisen yritteliäisyyden, häikäilemättömyyden ja yllätyspyrkimyksien loistavimpia todisteita.”

Loppukaneettina Ranskan ja Belgian linnoituksista ja niissä tehdyistä ratkaisuista:

”Ranskan ja Belgian linnoitukset voivat meille antaa pääasiassa vain negatiivisia opetuksia.”

Ja sitten puolestaan Westwall:

”Länsivalli antoi, päinvastoin kuin Ranskan ja Belgian linnoitukset, ainakin suomalaiselle tarkastelijalle ensi sijassa positiivisia vaikutteita.”

Kaiken kaikkiaan on mielenkiintoista, että suomalaiset osallistuivat tällaiselle retkelle syyskuussa 1940. Raportista paistaa myös läpi selvä kunnioitus saksalaisten sotatoimien onnistumisista. Ja se oli myös kirjoittajalle selvää, ettei hävinneen puolen linnoituksista kannattanut ottaa ainakaan mallia.

 

  pari vanhaa;
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/12/maginot.html
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/09/siegfried-ja-salpa.html

Ei matkasta tullut mitään...

Edellisessä postauksessa kirjoitin sotatalouskomitean puheenjohtajan esityksestä. Tahtona oli suorittaa tutkimusmatka ainakin Tukholmaan ja vielä mahdollisesti Berliiniinkin asti.

Sinänsä molemmat kohteet ovat kovin ymmärrettäviä. Ruotsi oli lähellä ja Saksan suuntaan Suomella oli perinteisesti pitkät perinteet. Mutta silti Berliini! Tahtoisin tällä huudahduksella viitata Versailles'n rauhansopimukseen.

8.6.1926 pidettiin seuraava sotatalouskomitean kokous. Pöytäkirjan mukaan:

”Puheenjohtaja ilmoitti, ettei edellisessä kokouksessa mainitusta matkasta Tukholmaan komitean asioissa tullut mitään, koska tänne oli Tukholmasta saapunut majuri Söderbom, ollakseen asiantuntijana täällä intendentuuria järjesteltäessä, ja hän myöskin on asiantuntijana useissa komitean käsiteltäväksi tulevissa asioissa, joten hänen apuaan mahdollisesti voidaan käyttää täällä. Saattaa kuitenkin vielä myöhemmin kysymykseen tulla tällainen matka.”

Konkreettista pohjoismaista yhteistyötä siis oli ilmassa, kun ruotsalainen majuri saapui asiantuntijaksi. 

Olisi muuten sinänsä mielenkiintoista tietää, noudattiko Wuolle komitean esitystä Berliinin mukaan ottamisesta matkasuunnitelmaan. Ja jos otti, miten siihen reagoitiin.