Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maginot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maginot. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Linnoittamisesta v. 1951

Vuoden 1951 Tiede ja Ase (N:o 9) -julkaisussa on mielenkiintoinen artikkeli Ajatuksia linnoittamisesta, jonka kirjoittajaksi on merkitty yleisesikuntaeverstiluutnantti T. Saukkonen. Tässä artikkelissaan Saukkonen kartoittaa lyhyesti linnoittamisen historiaa: mistä on tultu ja mihin on toisessa maailmansodassa linnoittamisen osalta päädyttiin, mutta myös sitä, miten Suomen pitäisi tulevaisuudessa linnoittaa. Käsittelen tässä blogitekstissä vain Saukkosen artikkelin historia-osuutta.


Saukkonen aloittaa määrittelemällä linnoittamisen seuraavasti:


”Linnoittaminen on keino, johon turvaten heikompi kautta aikojen on pyrkinyt tasoittamaan voimasuhteita niin miesmäärän kuin aseistukseenkin nähden ja samalla säästymään kohtuuttoman suurilta tappioilta. Vahvakin on linnoittamisen avulla hankkinut itselleen suojan yllätyksiltä sekä vapauttanut mahdollisimman suuren osan voimaansa – kenties hyökkäyksellisiin tarkoituksiin.” (s. 44)


Liikkeelle lähdetään ritarien linnoista ja vastaavista, mutta en niistä nyt tässä enempää kirjoita. Selvänä käännekohtana linnoittamisessa tulee ensimmäinen maailmansota, joka toi yhtenäiset puolustusasemat. Nämä olivat kenttälinnoitettuja mutta sotakokemusten perusteella sotien välisenä aikana rakennettiin "huomattavan suuritöisiä kantalinnoitettuja puolustusasemia". Maininnan saavat vähemmän yllättäen Maginot ja Länsivalli. Maginot-linjasta ja sen jälkimaineesta Saukkonen kirjoittaa;

"Tosiasiahan lienee kuitenkin, että esimerkiksi Maginot-linjaa ei lopultakaan murrettu, vaan kierrettiin". (s. 45)

Saukkosen mukaan toinen maailmansota ei tuonut "periaattellisesti mitään uutta" linnoittamiseen. Hieman epäselväksi tosin jää, mitä periaatteellisella tässä tarkoitetaan. Se on sen sijaan selvää, että hyökkäykseen oli panostettu.

”Hyökkäys säilyi ylivoimaisena sodan loppuun saakka, ja vahvatkin asemat murrettiin. Suhteelliseen kapealla kaistalla suoritetun murron seurauksena jouduttiin muilla, usein hyvin leveilläkin kaistoilla jokseenkin taistelutta luopumaan linnoitetuista puolustusasemista ilman, että niistä ainakaan näennäisesti olisi ollut sanottavaa hyötyä." (s. 45)

Tästä päästään kirjoituksen historiaosuuden ytimeen. Suuret määrät linnoittamiseen käytettyjä resursseja meni mitä ilmeisimmin hukkaan ja toiminnan mielekkyyttä kyseenalaistettiin. Saukkonen kirjoittaa linnoittamisen puolustukseksi:

"linnoittamisen suurin ansiohan saattaa olla juuri siinä, mikä ei tapahdu". (s. 46)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Johtolankoja etsimässä osa 2 - Jalkaväenkenraali A. E. Martola

Poistin lukulistaltani Jarkko Kempin kirjan Jalkaväenkenraali A. E. Martola (Otava 2008). Luin kyseisen elämäkertatutkimuksen, kuten aiemmassa postauksessa totesin - johtolankoja etsimässä. 

Suodattimet olivat saman tyyliset jälleen. Huomioni kiinnitti kaikki linnoittamiseen liittyvät asiat ja niitä löytyi ihan mukavasti. Ja erittäin hienona asiana vielä se, että Kempin kirja on varustettu lähdeviitteillä! Se mahdollistaa kriittisen lukemisen ja lähteiden arvioinnin minun linnoittamis- ja työvoimanäkökulmista. Näin myös sain pari artikkelia ja kirjaa lisättyä lukulistalleni. Jostain syystä kyseinen lista tuntuu vain ja ainoastaan kasvavan...

Jäin miettimään, että miksi nämä tällaiset upseerielämäkerrat oikein olisi hyödyllistä luettavaa? No ketkäpähän niitä päätöksiä tekivät ja asioista keskustelivat? Aina Markovillan upseerikurssilta alkaen oli linnoitusoppi osana opetusta. 

Mutta siirrytään nyt Armas Eino Martolaan ja muutamaan (omasta mielestäni) mielenkiintoiseen pointtiin, jotka nousivat esille. AE oli sotilasasiamiehenä Ranskassa 30-luvun taitteessa ja seurasi paikallista Maginot-linjan rakentamista. Kemppi kirjoittaa sivulla 84:


”Hyvin mielenkiintoisia muun muassa tulevaa Karjalan kannaksen linnoittamistyötä ajatellen olivat Martolan vuoden 1930 aikana yleisesikuntaan lähettämät raportit Ranskan rakenteilla olevasta linnoitusjärjestelmästä. Hän keräsi aineistonsa keskustelemalla ranskalaisupseerien kanssa sekä kokoamalla aineistoa sanomalehdistä.”

Martola kävi vuonna -38 opintomatkalla Ranskassa, jossa hän oli suorittanut yleisesikuntaopinnot. Täältä palattuaan Martola osallistui Kannaksen vapaaehtoisten linnoitustöiden organisointiin. Martola toimi siis suojeluskuntien esikuntapäällikkönä ja suojeluskunnille oli kaavailtu merkittävää rooli linnoitustöissä. 

Tästä ajankohdasta toinen lainaus, sivulta 110:


”Palattuaan Ranskasta Martola pääsi osallistumaan merkittävään hankkeeseen, Karjalan kannaksen linnoitustöihin. Edellä on mainittu, miten Martola seurasi jo 1930-luvun alussa Ranskan Maginot-linjan rakennustöitä. Näillä kokemuksilla yhdistettynä edellä mainitun opintomatkan uudempiin tietoihin täytyi olla jonkinlainen vaikutus myös Kannaksella.”

Kempin mukaan Martola oli kaiken kaikkiaan erittäin innostunut Karjalan kannaksen linnoittamisesta. Tähän loppuun voisin todeta, että täytyy käydä arkistossa katsomassa, että minkälaisia ne AE:n lähettämät Maginot-raportit oikein olivat. Ja muutenkin täytyy analysoida Maginot-linjan, ja muiden sotien välisen ajan puolustusjärjestelmien, merkitystä erityisesti Salpa-aseman suhteen.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Maginot?

Mietin tuossa taas tutkimuksellisia asioita ja erityisesti kansainvälistä kontekstia. Jos mietimme vaikka sotien välistä aikaa Euroopassa, niin linnoitustöitä taitaa osua silmiin yksi jos toinenkin. Tämän hetkisen ymmärrykseni mukaan merkittävämmät voisivat olla Saksan Westwall (Siegfriediksikin kutsuttu) ja Ranskan Maginot.

American soldiers at the Maginot Line (Hochwald West Fortress, Bloc 13) , 1944 (Wikimedia Commons).


Saksalaisten puolelta on löydettävissä enemmän kirjoja. Maginotista, vai pitäisikö kirjoittaa Maginot'sta, ei sen sijaan löydy paljon mitään. Esimerkiksi Taisto-kirjastotietokannasta hakusanalla "maginot" löytyy vain 12 viitettä. Pitäisi varmaan kartoittaa tarjontaa verkkokauppojen kautta. Mutta siinä taas on se huono puoli, mikä verkkokaupanteossa aina on - ei saa käpälöidä tai kurkkia lähdeluetteloa.

Ehkä joku osaisi minulle osoittaa hyvän ja laadukkaan Maginot-kirjan, jossa tulisi esille työvoiman käyttö?

Sillä Maginot'n merkitys oli otettu huomioon myös Suomessa linnoitustöitä tehtäessä. Mitenhän sen nopea murtuminen vaikutti Salpalinjan rakentamiseen, vai vaikuttiko? Muistan graduvaiheessa selanneeni läpi varmasti toistakymmentä sivua laajan esitelmän Maginot-linjasta. Mutta koska se silloin ei ollut tärkeää tietoa... niin pitääpä etsiä se uudestaan! Sellaista se vähän on muutaman muunkin jutun kohdalla.

Tälläistä tällä kertaa. Over and out.