Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotijoukkojen esikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotijoukkojen esikunta. Näytä kaikki tekstit

torstai 5. tammikuuta 2017

33. tutkimuskuukausi

Kolmivuotinen raha vetelee viimeisiä hönkäyksiään. Harmillisesti ei ole vielä tullut tietoja uusista rahoituksista. Nelivuotisesta työsuunnitelmasta täyttyy kolmas, ja resurssien kohdatessa työni valmistuu sen neljännen vuoden loppuun mennessä. Rahoittajat huomio.

Mutta, joulukuussa sain kotijoukkojen esikunnan työvoimaosaston arkistomateriaalin analyysin valmiiksi, ainakin suurimmilta osin ja kirjoittamisen käyntiin kunnolla.

Joulun jälkeen kuitenkin tulin kipeäksi ja sitä olen edelleen tätä kirjoittaessa. Hidastaa kummasti työtä ja heikentää työtehoa.

Laitetaan tähän vielä sitaatti Eljas Kahran radioesitelmästä 6.3.1942:

”Kaikilla edellä mainituilla työlinjoilla lähdetään toimintaan vapaaehtoisuuden pohjalla. Työtulokset tulevat täten paremmiksi ja asianomaisilla on tilaisuus ainakin jossain määrin valita, mihin kuntaan he mieluimmin haluaisivat mennä. Työvelvollisuutta, jonka ikärajan alentamista suunnitellaan, sovellettaisiin vain niihin nähden, jotka eivät muuten ymmärrä velvollisuuttaan isänmaataan kohtaan sen hätätilassa.”

tiistai 1. marraskuuta 2016

Työvelvollisia ja lääkärintodistuksia 1942

 Maaliskuun 12. päivänä 1942 Luvian työvoimalautakunnan puheenjohtaja Reino Homeri otti ja kirjoitti kirjelmän osoittaen sen Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Oli havaittu ongelmia työvelvollisten suhteen. Tämä ongelma muodustui siitä, että Homerin arvion mukaan käytännössä kuka tahansa kotirintamalainen saisi lääkärintodistuksen, jolla todistettaisiin työkyvyttömyys. Luvian työvoimalautakunnalla oli tästä omakohtaista kokemusta,

Metsätyöt olivat tärkeitä ja niiden suorittamiseen piti saada tarvittava työvoima. Kaikkia ei kuitenkaan hommat kiinnostaneet. Homeri kirjoitti vastaan tulleen kolme "metsätyövelvollisuuden laiminlyöjää" joilla kaikilla oli ollut lääkärintodistus.

”Yhdellä miehistä oli sellainen todistus, että on oltava sisällä. Kuitenkin tämä sama mies ajaa seuraavina päivinä huviajelua hevosella kovassa tuulessa ja pakkasessa ikään kuin meitä uhmaten. Tätä terveys tuntui kyllä kestävän, mutta mahdollisesti se olisi ollut terveydelle turmiollista, jos tässä reessä olisi ollut halkokuorma.”

”Toisella miehellä taas oli sellainen todistus, että on huonon sydämensä vuoksi työhön kykenemätön. Sama sydän kestää kuitenkin yhtämittaista juopottelua ja valvomista vuosimääriä.”

Kolmas todistuksen saanut sentään meni "jälkeenpäin metsähommiin omin päin".

Tällaisella Homeri katsoi olleen vakavia vaikutuksia kotirintaman mielialaan ja työvelvollisuuslain asemaan kansan silmissä, kun "tällaiset miehet saavat juopotella ja maleksia yleisillä paikoilla".

Vielä Homeri tahtoi ottaa yhden esimerkin eräästä nuoresta miehestä, "jolla kyllä on tuberkeli selässä, mutta joka siitä huolimatta on tehnyt säännöllisesti työtä".

”Annamme hänelle määräyksen mennä hevosmieheksi erään rintamamiehen viljapellolle. Sinne ei kuitenkaan mennä, sillä selkä on kipeä ja siitä on todistus. Heti jälkeenpäin mies menee kuitenkin samaan työhön naapuritalon pellolle. Tätä peltoa selkä kai kesti paremmin.”

Homeri päätyi siihen tulokseen, että kaikki sairaatkin olisi tehtävä työvelvollisiksi. Ja ainakin kaikki työkykyiset sairaat olisi lähetettävä puolustusvoimien työmuodostelmiin, tai muuten kuri katoaisi kokonaan,  "kun ammattijuopot saavat pysyä työstä syrjässä".





 

maanantai 3. lokakuuta 2016

30. tutkimuskuukausi

Syyskuussa oli kaksi johtavaa teemaa tutkimuksen saralla.

1. Arkistyötä. 

Kotijoukkojen esikunnan työvoimatoimiston/-osaston papereiden pöllyttämisen sain valmiiksi. Tai valmiiksi ainakin siihen asti, kunnes huomaan että jotain täytyy tarkastella lisää.

Paljon, paljon matskua jatkosodan aikaisesta työvelvollisuuden toimeenpanosta. Aivan kuten pitikin olla!

Kasasin myös kuukausittaisen tilaston suojeluskuntapiirien eteenpäin lähettäneistä työvelvollisista. Summa oli aika lähellä aikaisempaa arviotani, vajaa 75 000. Valtava määrä työvelvollisia!

2. Apurahahakemusta.

Kyllä vaan, kun kolme vuotta lähestyy täyttymistään Kulttuurirahaston rahoittamana, niin rahoitusta täytyy hakea vielä neljännelle vuodelle. 

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Suomi kuntoon!

Siis fyysiseen kuntoon... Tässä ohjeet vuodelta 1941 Kotijoukkojen esikunnan liikuntatoimiston toimesta.




















Lähde: Kansallisarkisto.