Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhoja valokuvia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhoja valokuvia. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2012

Linnoitustöiden kuvaamisesta 1941/42

Sodan aikaisten TK-kuvaajien kuvat on arkistoitu hyvin PV:n kuvakeskukseen. Sinnekin piti useasti mennä etsimään gradun aihepiiriin sopivia kuvia. Noh, jäi käymättä. Pääsin kuvakeskukseen kuitenkin vierailemaan tässä hetki sitten ja muistui seuraavanlaiset arkistosta ottamani kuvat mieleen.


Sekä

Molemmissa siis myönnetään lupa kuvien ottamiseen linnoitustyömailta ja ensimmäisessä puhutaa Linnoitusosaston historiikista! Nämä kuvat olisi hienoa saada jostain esille. Samoin myös olisi kiehtovaa kaivaa esille, kyseinen historiikki tai sen suunnitelmat. Minun silmiini ei nimittäin arkistotyön aikana osunut muita viittauksia ko. historiikkiin.

Huhtikuun 17. vuonna -42 LinRP 211:lle lähetettiin seuraavan sisältöinen kirje.


"Suomalaisten Teknikkojen Seuran Äänislinnan insinöörien ylimääräisessä kokouksessa 6.2.1942 lausui vieraana läsnä ollut VII AKE:n esikuntapäällikkö toivomuksen, että kerättäisiin niin täydellinen valokuvakokoelma kuin mahdollista Os.4/VII AKE:n alaisten linnoitusrakennuspataljoonien suorittamista töistä tämän sodan aikana. Osasto 4:n saatua tämän tehtävän suorittaakseen käännymme täten Os.4/VII AKE:n entisten ja nykyisten yksikköjen komentajien ja päälliköitten puoleen toivomuksella, että he keräisivät alaistensa ottamia valokuvia 2 kpl. kutakin ja korvausta vastaan lähettäisivät ne Os.4/VII AKE:lle osoitteella 1.Kpk. 3804."

Kirjeen allekirjoittajana oli seitsemännen armeijakunnan osasto 4. päällikkö insinöörikapteeni E. Setälä.

Lisäksi tähän yhteyteen voisi vielä todeta, että LinRP 211:n komentaja luutnantti Arvo Rissanen lähestyi Linnoitusosastoa ajatuksella siitä, että olisi hyvä saada TK-kuvaajia ikuistamaan pataljoonan töitä, sillä mielellä, että "yksikön toiminta ehkä sen verran erikoislaatuista, että TK-kuvaajien tutustuminen siihen on aiheellista". Arkistoon ei ainakaan tämän kirjeen välittömään yhteyteen jäänyt vastausta siitä, että oliko kuvaajia odotettavissa.

Mutta niin, paljon puhetta valokuvista. Mikäli kuvia on otettu ja ne ovat jossain säilössä, olisi erityisen kiehtovaa löytää ne.

Lähteet: 
VII AKE:n Os.4:n päällikön insinöörikapteeni E. Setälän kirje LinRP 211:lle 17.4.1942, 971/T9003 ja LinRP 211:n komentajan luutnantti A.Rissasen kirje Lin.1:lle 17.6.1942, 1131/T9003. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Vanhoja kuvia Pohjanmaalta

Haltuuni joutui neljä vanhaa valokuvaa, jotka tätini lähetti minulle. Vanhat kuvat ovat kiehtovia! Välittömästi avattuani kirjekuoren, jossa kuvat olivat (ja ovat tälläkin hetkellä), tuli aivoihini vahvoja muistijälkiä muutamasta samanlaisesta kuvasta. Ellei peräti samasta?

Ensimmäinen näistä oli painunut mieleeni. Kuva vuodelta 1918, jossa oli sotilaspukuisia miehiä. Studiossa otettu kuva, jossa kuvatekstin mukaan on vääpeleitä. Tämä löytyikin Kauhajoen museon sivuilta, jossa sen oli aiemminkin nähnyt. Hallussani olevassa kuvassa näkyy myös tarkasti teksti "1918 Jääkärit". Kuvassa keskimmäisenä oleva sotilas on isoäitini eno (jos vain oikein muistan?), Knuutti Nummikoski. Tai Nuutti Nummikoski, en ole aivan varma siitä, että kumpi on virallinen versio. Liekö sillä nyt tässä mitään väliäkään.

Olisikin äärimmäisen kiehtovaa kaivaa käsiin nimilistat niistä suomalaisista, jotka olivat saksalaisten opissa jääkäreinä. Oliko kuvassa poseeranneet miehet tosiaan Saksassa sotaoppinsa saaneita jääkäreitä? Ja jos olivat, missä vaiheessa olivat aktivoituneet?

Googlettamalla Nuutti Nummikoskea löytyi myös hieman vähemmän sukua mairitteleva kuva Lapuan liikkeen ajoilta, Wikipediasta nimittäin. Onkohan tämä sama mies? Luulenpa niin.

Kuvatekstissä sanotaan:

"Lapualaiset Iisakki Valkama ja Nuutti Nummikoski oikeustalon ulkopuolella kirjapainojupakan todistajan, Työn Äänen faktorin Eino Niemisen kimpussa. Nieminen, jonka Etsivä Keskuspoliisi oli vihjannut olevan punaupseeri, vedettiin oikeustalosta ulos ja pahoinpideltiin lapualaisten toimesta, samoin kuin toistakymmentä muuta paikalla ollutta." lähde

Ilmeisesti Nuutti oli vahvasti valkoisen Suomen mies.

Toinen kuva oli perhekuva, jossa myös esiintyy samainen Knuutti (tai Nuutti). Linkittämäni kuva on hieman erilainen verrattuna siihen, joka minulla nyt on työpöydälläni. Nimittäin tuosta verkossa olevasta kuvasta on leikattu tausta kokonaan pois? Vai mikä tausta olisi noin läpivalkoinen? Tuon kuvan rajaus on myös hieman korkeampi, sillä minulla olevassa kuvassa Hunni-koirasta näkyy vain päälaki. Netissä kuvausvuodeksi määritellään vuosi 1896. Olisi kiinnostavaa tietää, mistä kuvan tiedot on saatu.

On  aivan selvää, että minulla oleva perhepotretti ei missään nimessä ole originaali, vaan myöhemmin otettu kopio. Seikkaa tukee ensinnäkin valokuvapaperi ja toiseksi tuo mainitsemani Hunni-koira. Kuva valkoisista sotilaista sen sijaan saattaa hyvinkin olla vuodelta 1918.

Näiden lisäksi oli siis vielä kaksi muutakin kuvaa, joista ainakin toisesta kirjoitan joskus myöhemmin lisää. Sitä ennen pitää harjoittaa hieman skannausta.