With the Old Breed

With the Old Breed

Luin E. B. Sledgen sotamuistelmat toisen maailmansodan Tyynenmeren sotanäyttämöltä, otsikkona tuo mikä tuossa ylhäällä lukee. Sledgen saattaa olla monellekin tuttu HBO:n minisarjasta The Pacific - Tyynenmeren taistelutoverit. Mutta tämä kirja. Vakuuttava ja vaikuttava, jonka pitäisi kuulua jokaisen lukemistoon. Se on hyvin kirjoitettu ja kieli on vaikuttavaa.

E. B. Sledge, kuva wikipediasta

Kuvaukset Peleliun ja Okinawan taistelukentiltä ovat aivan kammottavaa luettavaa. Sota oli mm. kuolemaa ja kärsimystä, silpoutuneiden ruumiiden löyhkää, tykistökeskityksiä, likaa, mutaa, sadetta ja väsymystä. Yksi jatkuvat teema on pelko eri muodoissaan ja siihen liittynyt Sledgen taistelu itsensä pitämisessä kasassa. Tähän liittyi vahvasti toinen läpileikkaava teema, joka edusti vastapainoa - esprit de corps.

Tämä Sledgen mukaan oli perua kovasta koulutuksesta ja kasvatuksesta sekä yhdessä koetuista taisteluista. Lähimmät toverit olivat ainoat, joita oli. Öisin poteroissa Peleliulla toinen piti vahtia soluttautuvien japanilaisten varalle. Toinen yritti nukkua parhaansa mukaan, jotenkin muuten kuin maaten.

Taistelukenttää Sledge usein kuvaa sanoilla "meat grinder". Tyynenmeren taisteluiden tappiot olivat kovia molemmilla osapuolilla. Sledgen komppaniassa oli rivissä Okinawan jälkeen 26 Peleliun veteraania. Peleliun ja Okinawan taisteluissa 1. merijalkaväkidivisioonan jalkaväkiosat olivat kärsineet 150 prosentin tappiot.

Suosittelen vahvasti tämän lukemista.

”Huomioita Suomen upseeriretkikunnan 7.9.–22.9. Saksaan ja länsirintaman taistelukentille suorittamalta matkalta.”

Suomalainen upseeriretkikunta kävi 7.-22.9.1940 tutustumassa Saksaan ja länsirintamalle. Joukon johtajan oli kenraalimajuri Tuompo.

Tästä matkasta kirjoitti viisitoistasivuisen raportin Pääesikunnan ulkomaatoimiston johtaja everstiluutnantti J.O. Hannula. Ja tämä raportti tuli meikäläiselle vastaan linnoitustoimiston arkistoa penkoessa. Syy on selvä: raportissa oli paljon arviointia länsirintaman linnoituksista, kuten Maginot-linjasta ja Belgian Eben Emaelista sekä myös Saksan Länsivallista (Westwall).

Kiertomatka lähti liikkeelle Berliinistä ja sinne se myös palasi. Valokuvassa reitti.

”Matkan varrella kohdistui, sotilaalliselta kannalta, ehkä suurin huomio Maginot-linjan, Belgian linnoitusalueen sekä Saksan ns. länsivallin linnoituksiin.”

 Ja näistä tosiaan Hannula kirjoitti. Perusjako oli selvä: varsinkin ranskalaiset linnoitukset olivat huonoja, kun taas saksalaiset paljon parempia.

”Yleensä näytti siltä, kuin Maginot-linjaa rakennettaessa noudatetuista periaatteista pyrkimys suojautua vihollisen tulelta olisi ollut ehdottomasti hallitseva, ja ettei linnakkeiden taistelutehon, omituista kyllä, olisi kiinnitetty riittävästi huomiota.”

Belgian Eben Emaelista Hannula kirjoitti:

”Saksalaiset olivat epäilemättä jo ennen sota päässeet selville Eben Emaelin salaisuuksista, sen vahvoista samoin kuin heikoista puolista, mm. siitä, ettei linnakkeen laelle voitu itse linnakkeesta ampua konekivääreillä vaan ainoastaan tykeillä. Eben Emael on yksi saksalaisen yritteliäisyyden, häikäilemättömyyden ja yllätyspyrkimyksien loistavimpia todisteita.”

Loppukaneettina Ranskan ja Belgian linnoituksista ja niissä tehdyistä ratkaisuista:

”Ranskan ja Belgian linnoitukset voivat meille antaa pääasiassa vain negatiivisia opetuksia.”

Ja sitten puolestaan Westwall:

”Länsivalli antoi, päinvastoin kuin Ranskan ja Belgian linnoitukset, ainakin suomalaiselle tarkastelijalle ensi sijassa positiivisia vaikutteita.”

Kaiken kaikkiaan on mielenkiintoista, että suomalaiset osallistuivat tällaiselle retkelle syyskuussa 1940. Raportista paistaa myös läpi selvä kunnioitus saksalaisten sotatoimien onnistumisista. Ja se oli myös kirjoittajalle selvää, ettei hävinneen puolen linnoituksista kannattanut ottaa ainakaan mallia.

 

  pari vanhaa;
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/12/maginot.html
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/09/siegfried-ja-salpa.html

Kirja: The Pacific

Vuosia takaperin ostin paikallisen citymarketin alennushyllystä Hugh Ambrosen The Pacificin, joka kannen mukaan on samannimisen HBO:n sarjan virallinen kirjaversio. Ennen ostamista olin katsonut "Tyynenmeren taistelutoverit" televisiosta. Kaupassa nopeasti silmäilin lehtiä ja totesin, että jonkinlainen viiteapparaatti oli liitetty mukaan.

Yksi historian tutkimuksen luonteeseen kuuluva seikka on se, että mitä enemmän lukee, sitä enemmän tietää luettavaa vielä olevan. Hetki sitten luin erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, Paul Kennedyn The Engineers of Victory, jonka luettuani teki mieli lukea Tyynenmeren sotanäyttämöstä. Sitten muistin hyllystä löytyvän kirjan olemassaolon.

Ja kyllähän sen luki, kun tiedosti lukevansa hyvin popularisoitua tv-sarjan virallista kirjaa, joka kuitenkin perustuu selvästi vankkaan tutkimustyöhön. Vaihteeksi ihan hauska yhdistelmä itseasiassa. Hieman samankaltainen kuin Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus, nimittäin tässäkin seurataan sotaa läpi tiettyjen henkilöiden kautta. Positiivista oli se, että kirjan ja tv-sarjan hahmot eivät olleet yksi yhteen esillä kirjassa.

Rakenteeltaan The Pacific muodostui monen monesta lyhyestä pätkästä, joissa päähenkilöiden kautta kuljetettiin tarinaa eteenpäin. Sehän on sitten makuasia pitääkö lyhyistä pätkistä vai toivoisiko pidempiä ja perusteellisempia lukuja.  Loppua kohden kyllä tuli sellainen tunne, että hieman lyhyemmäksi olisi varmasti kirjan saanut sisällön juurikaan kärsimättä. Nythän tuo laajuus oli vajaa 600 sivua (ja pokkarina ja vähän liian pienellä kirjaisinkoolla).

Erityisen kiinnostaviakin kohtia löytyi. Näistä mainitsen lyhyesti kaksi erilaista, nimittäin sodan psykologisen kestämiskyvyn huomioon ottamisen. Ei ole pelkkää sankaritarinaa vaan myös merijalkaväen taistelijat saattoivat "tärähtää". Toisena (tai ehkä järjestyksessä ensimmäisenä) oli maininnat US Navy SeaBees yksiköistä.

Ei siis mennyt luettu aika hukkaan, ehkäpä sen takia, ettei suuria odotuksia ollutkaan.

ps. olikohan tämä allaoleva kuva syy siihen, miksi kirja oli ale-laarissa? ;-)