tiistai 17. joulukuuta 2013

Artikkeli työvelvollisuudesta

Nyt on verkossa julkaistuna kirjoittamani artikkeli työvelvollisuuslain säätämisestä ajalla 1939-1941.

Käykää lukaisemassa erityisesti minun kirjoitukseni, mutta myös hieno Hybris muutenkin! Vastaan totta kai mielelläni kysymyksiin, jos sellaisia nousee.

Otto Aura: "Nykyaikaisessa sodassa työvelvollisuus on välttämätön" - Työvelvollisuus Suomessa talvisodasta jatkosodan alkuun. Hybris 3/2013.

"Perääntyviä työvelvollisia Räisälässä." SA-kuva.

torstai 12. joulukuuta 2013

Amerikan "tärähtäneistä"

WSJ esittää, että Yhdysvalloissa suoritettiin lobotomia 2000 sotaveteraanille, jotka olivat joutuneet psykiatriseen hoitoon toisen maailmansodan aikana tai sen jälkeen. Suomessa psykiatriseen hoitoon sodassa joutuneita ei sodan jälkeen juurikaan hoidettu, mutta että lobotomia!

Samankaltaisia reaktioita koin lukiessani Ville Kivimäen väitöstä Battled nerves (juuri sitä, josta muokattu kirja voitti Tieto-Finlandian!) ja tarkemmin: niitä psykiatrisia hoitomenetelmiä, joita sodan aikana käytettiin. Rankkoja ja rajuja hoitomuotoja, sen aikansa parhaan tiedon mukaisia.

Tässä yhteydessä huomasin jälleen yhden historiantutkimuksen kannalta tärkeän seikan. Minä elän tätä aikaa ja minun päähäni ovat rakentuneet tämän päivän ajatusmallit. Nykypäivänä shokeeravat menneisyyden asiat eivät välttämättä olleet samalla tavalla shokeeraavia "back then". Tai ehkä oli?

Tärkeää minun mielestä on se, että tällaisen pystyy tiedostamaan, käsittämään, käsitteellistämään ja perustelemaan itselleen. Mikä vaikuttaa tulkintaani? Jos tulkitaan menneisyyden tapahtumia nykypäivän ajatusmalleilla, ei tulos ole hyvä. Tällehän on oma historiatieteiden käyttämä sanakin: anakronismi.

Omasta ajattelustaan ei tietenkään voi irtautua, mutta onneksi sitä pystyy käyttämään ja siihen voi itse vaikuttaa. Helppoa se ei aina ole, mutta toisaalta, miksi pitäisikään olla.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Sotavangeista ja vartijoistaan

Olin seuraamassa Mirkka Danielsbackan väitöstilaisuutta 5.12., jossa tarkastettiin "Vankien vartijat. Ihmislajin psykologia, neuvostosotavangit ja Suomi 1941-1944". Mielenkiintoinen tutkimus!

Lähtökohdiksi mainitaan kysymykset: miksi suomalaisten ottamista sotavangeista kuoli noin kolmannes, miksi Suomi erosi muista demokraattisista valtioista sotavankien kuolleisuudessa ja miksi sotavankien kohtelu oli kaksijakoista?

Jatkosodan alkuvaiheessa suomalaiset ottivat paljon sotavankeja. Valtaosa sotavangeista otettiin syksyllä 1941 ja valtaosa kuolleista sotavangeista kuoli talvella 1941-42. Danielsbackan mukaan sotavankeja otettiin kaikkiaan noin 67 000 ja näistä 19-22 000 kuoli. Karuja lukuja, mutta niissä ei mitään uutta ole. Tässä kategoriassa Suomi oli vähemmän kunniakkaassa sarjassa Neuvostoliiton, Saksan ja Japanin kanssa.

Danielsbacka tutkii sitä, miksi sotavankien ensiksi annettiin kuolla ja toisaalta sitä, miksi suunta muuttui kevään 1942 jälkeen dramaattisesti. Teoreettista viitekehystä hän hakee evoluutio- ja sosiaalipsykologiasta. Näistä nousee perustaviksi tekijöiksi ihmismielen alttius itsepetokseen ja toisen epäinhimillistämiseen. 

Tuli välittömästi mieleen graduvaiheessa löytämäni asiakirja, jossa joku onneton oli mennyt antamaan sotavangeille sitä ruokaa, jota suomalaisten piti saada.

”Kenelle tahansa pitäisi olla itsestään selvänä asiana, että sotavankeja ei voida kohdella samalla tavoin kuin suomalaisia miehiä.”

Omien tutkimuskiinnostusten kauttahan minä tätäkin peilaan, joten on hienoa että käsittelyyn tulevat myös sotavankien työt. On myös kannustavaa, että Danielsbacka näkee esimerkiksi sotavankikomppanioissa tutkimuksen aihetta. Sotavangit työvoimana tulevat saamaan jonkinlainsen roolin tutkimuksessani, sillä kyseessä oli ehdottomasti sotilaallisesti käytettyä työvoimaa.

Sotavangeista olen tänne blogiin aiemminkin kirjoittanut. Tematiikka kiinnostaa minua, erityisesti työvoiman kannalta. Danielsbackan väitöksessä on esillä myös sotarikoksista tuomittu E.V. Nero, josta olen myös kirjoittan blogissani sekä maininnut Agricolaan kirjoittamassani arvostelussa. Nerosta joskus lisää myös.

Täytyy vielä perehtyä enemmän ja palata asiaan.

"Vangit järjestetään riviin." SA-kuva (Tämä kuva on myös Danielsbackan väitöskirjan kannessa.)

perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Se on jälleen itsenäisyyspäivä. Suosittelen jälleen kaikille tutustumista itsenäistymisen alkuvaiheisiin. Kuinkahan moni olisi silloin uskonut, että tässä sitä edelleen vuonna 2013 mennään. Tilanne sisällissodan jälkeen oli kaikkea muuta kuin selkeä.

Ensin sota, jossa suomalaiset taistelivat toisiaan vastaan ja johon oli sekaantunut myös pari muuta valtiota. Saksan vaikutus sisällissodan jälkeen ei ollut kovin vaatimaton. Suomeen kuningas ja armeija kasaan saksalaisin opein!

Mutta ei tästä nyt tämän enempää, nauttikaa itsenäisyyspäivästä!

torstai 28. marraskuuta 2013

Historiallisesta ajattelusta

Keskusteleminen toisten ihmisten kanssa on (yleensä) hauskaa. Tutkimuksesta keskusteleminen sen sijaan on myös yleensä hyödyllistä! Jos tahtoo perustella oman aiheensa esimerkiksi akateemisessa keskustelussa, vaatii se oman ajattelun jäsentämistä. Selkeä ajatus, selkeä sanoma - ainakin yleisesti ottaen.

Oman ajattelun työstäminen on yksi tällaisen keskustelun hyöty. Toinen erittäin arvokas mahdollisuus on se, että keskustelukumppanit kysyvät kysymyksiä, joita ei ole itse ajatellut. Toisin sanoen, osoittaa mahdollisia tutkimuksen kannalta kiinnostavia kohteita. Mielestäni tällaisissa tilanteissa kannattaa olla avoin ja kirjoittaa muistiin kysymyksiä. Toisen ajattelusta kumpuava toisenlainen tulokulma johonkin tiettyyn ilmiöön tai sen osaan, voi olla hyödyllinen.

En tarkoita sitä, että tällaisia kysymyksiä pitäisi ruveta heti soveltamaan omaan tutkimukseen. Ei kai siinä nyt järkeä olisi. Minulle on tällaisessa on tärkeintä se, että pystyy valaisemaan eri puolia tutkittavasta ilmiöstä. Tai erilaisia mahdollisuuksia, joista voi lähteä tutkimaan. Pelkästään sellaisiin kysymyksiin vastaaminen, joita ei ole aiemmin pohtinut, on hyödyllistä. Jos näitä vielä jälkikäteen punnitsee ja pohtii tarkemmin, voi vaikka tajuta jotain uutta.

Tutkijan on itse päätettävä, mikä on omalta kannaltaan hyödyllistä ja mikä vähemmän. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä saa aikaan kovinkaan järkeviä vastauksia. Jotkut valinnat voivat johtaa jopa umpikujaan. Silloin pitää olla hereillä, ja kiertää este tai muuttaa suuntaa.

Mitä enemmän näkee, tuntee tai tiedostaa erilaisia mahdollisuuksia tutkimukselle, sitä parempi - ainakin minun mielestäni. Toki sitä enemmän joutuu asettamaan rajoja, mutta mahdollisuudet sille, että jää jotain oleellista huomaamatta, ovat (ehkä) pienemmät.

Kuvassa vinkki aiheesta, josta minulta kysyttiin ja joka vaikuttaa kiinnostavalta.
 
"Viipurin teollisuuspiirin ansiomitallien jakotilaisuus Vuoksenniska AB:n tehdashallissa. Sotatalouspäällikkö ins.eversti Bäckström tarkastaa Oy Vuoksenniska Ab:n sotateollisuushenkilökunnan rivistön. Seurassa mm. vuorineuvos Grönholm." SA-kuva.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Tutkimusaihe ja kahden minuutin show

Minulle annettiin tehtäväksi esitellä aiheeni kahdessa minuutissa, pelkän puheen välityksellä. Tartuin tehtävään ja ensiksi mietin, että mitä ihmettä kahdessa minuutissa ehtii sanoa. Konsultoin aiheesta O.A. senioria, joka on esitelmiä pitänyt enemmän, tai jopa vielä enemmän. 

Ensimmäinen neuvo oli, että jos kotona harjoitelessa menee kaksi minuuttia, menee tositilanteessa kolme. Pitää siis laskea sössötys-, jumitus- ja jäätymisvaraa. Otin tavoitteeksi esitetyn ja rupesin miettimään, sitten tarkemmin sisältöä. Tässä päädyin melko yksinkertaiseen ratkaisuun, eli kolmeen kysymyssanaan: mitä, miksi, miten. 

Kotona sekuntikello pysähtyi 1 minuuttin ja 38 sekuntiin. Yllättävän paljon siinäkin ajassa ehtii sanomaan. Mutta sanottavansa on kyllä tarkasti mietittävä. Pätee toki kaikkeen esiintymiseen. Tulee mieleen useampi kerta eri luentosaleista, kun joku tahtoo kysyä kysymyksen, muttei vielä kolmannentoista virkkeenkään jälkeen ole siihen kyennyt.

Mutta omassa esityksessäni en toivottavasi selitellyt. Yhtenä kärkenä oli toki työvelvolliset, jotka ovat oleellinen osa tutkimusaiheenani olevaa sotilaallisesti käytettyä työvoimaa. Myös sotavangit ja psykiatriseen hoitoon joutuneet sotilaat otin mukaan.

Paljonko siinä kovassa tilanteessa kesti, no enpä ottanut aikaa, mutta hyvin meni.


torstai 21. marraskuuta 2013

Hiljainen marraskuu

Kulunut marraskuu on ollut hiljainen omalta osaltani täällä blogosfäärissä. On ollut uutta hommaa ja ihmeteltävää, eikä valitettavasti ole ollut aikaa ottaa sopivaa joutilasta hetkeä. Sillä luovuus vaatii joutilaisuutta. Tästähän oli ihan uutisissakin joku hetki sitten, vaikkei se ainakaan minulle mikään uutinen ollut.

Olen nyt kirjoitellut pientä artikkeliä työvelvollisuudesta ja työvelvollisuuslain säätämisestä. Ei edelleenkään mahdu oikein kallooni, miksei työvelvollisuus/työvelvolliset ole kiinnostanut historiantutkimusta (-tutkijoita).

Linnoitusmuodostelmissa palvelleiden tunnusmerkki.
Reilu viikko takaperin kävin Sotamuseolla kuuntelemassa Ville Kivimäen luennon "tärähtäneistä". Vakuuttava ja vaikuttava tutkimus. Tajusin myös, että on sittenkin hankittava suomenkielinen laitos (Murtuneet mielet), joka on väitöskirjasta (Battled Nerves) muokattu. Ajallinen rajaus kun on suomenkielisessä 1939-45 ja väitöskirjassa 1941-44. Koskahan se Tieto-Finlandia jaetaan?

Täytyy muuten jälleen kerran todeta, että luettavien kirjojen määrä kasvaa huomattavasti nopeammin, kuin luettujen kirjojen. Älkää ymmärtäkö tätä negatiivisena kommenttina vaan pikemmin toteamuksena tutkimuskirjallisuuden olemuksesta.

Lausun tähän loppuun vielä toivomukseni siitä, että tulisipa jo lunta.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kirjoittamisesta

Viime kuussa kirjoitin kaksi tutkimussuunnitelmaa. Sellaisia on tullut vuoden aikana jo muutama kirjoitettua, mutta taas tällä kertaa tajusin jotain uutta omasta aiheestani ja omista ajatuksistani. Kirjoittaminen on prosessia ja historiantutkimuksen keino rakentaa tulkintoja.

Jorma Kalela kirjoitti jota kuinkin niin, että historiantutkimus on kirjoittamalla tapahtuvaa päättelyä. Olen valtaosin samaa mieltä, vaikka kyllä päättelyä tapahtuu myös ennen ja jälkeen kirjoittamisen.

Erityisen haastavaa ja mielenkiintoista oli kirjoittaa tutkimussuunnitelma englanniksi. Se pakotti miettimään. Samalla sain myös erittäin hyvää ohjausta kysymysten ja kritiikin kautta väitöskirjani ohjaajalta professori Pauli Kettuselta. Pienen pienien asioiden muokkaamisella voi olla suuri merkitys lopputulokseen.

Nyt taas odotellaan vastauksia. Sitä odotellessa täytyy tarttua taas muutamaan kirjoitusprojektiin.

maanantai 14. lokakuuta 2013

”...saattaa olla vaarassa, että tämä vastasyntynyt tenava tukehtuu kätilöiden käsissä pesuveteen.”

Laki yleisestä työvelvollisuudesta sodan aikana säädettiin vuonna 1939 (vuoden 1938 valtiopäivillä). Tästähän on myös merkintöjä eduskunnan pöytäkirjoista, joka onkin varsin mielenkiintoista luettavaa. Viimeksi minua erikoisesti kiehtoivat herjaukset, piikittelyt ja suuttumiset. Tässä postauksessa mennään tyyli, eikä substanssi, edellä!

Otetaan siis muutama lainaus ensimmäisestä käsittelystä, joka pidettiin tiistaina 2. toukokuuta 1939. Lähde kaikkiin sama: Valtiopäivät 1938 pöytäkirjat III.

Edustaja Hiltunen kommentoi puolustusministeri Niukkasen puheenvuoroa melko pitkälti ja päätti sen toteamukseen:

”Jos palataan ensimmäisen vastalauseen mukaisesti lakiesityksen linjoille, niin silloin saattaa olla vaarassa, että tämä vastasyntynyt tenava tukehtuu kätilöiden käsissä pesuveteen.” 

Edustaja Oksala puolestaan kysyi miksei lakiesityksestä pyydetty suojeluskuntajärjestöltä tai Lotta Svärd-yhdistykseltä lausuntoja. Hän totesi:

”Valtakunnan etujen kannalta on tärkeätä, että nämä suojeluskuntalaiset ja lotat vapautetaan työvelvollisuudesta ja annetaan heille tilaisuus suorittaa järjestöjensä antamat työt.” 

Puolustusministeri Juho Niukkanen taisi olla sanavalmis mies. Tässä ote hänen vastauksestaan edelliseen Oksalan kyselyyn.

”Tahdon ed. Oksalan lausunnon loppuosan johdosta mainita, että on yksi luonnollisimpia asioita maailmassa että, jos joku henkilö rauhan aikana on koulutettu sodan aikaa silmällä pitäen erikoistehtävään niinkuin suuri osa suojeluskuntalaisia ja suurin osa lottia on koulutettu, heidät määrätään sodan aikana niihin tehtäviin, joihin heidät on koulutetut eikä johonkin muuhun työhön."

Otetaan loppuun vielä dialogi puolustusministeri Niukkasen ja edustaja Saarisen väliltä.

Saarinen:
”Kun puolustusministeriössä on ollut ja epäilemättä vastakin tulee olemaan varsin paljon työtä, niin siinä valossa on ymmärrettävissä se, että puolustusministeri ei ennätä näitä esityksiä tarkemmin harkita ja ajatella, vaan sieltä tulee varsin epäkypsää työtä.” 

Niukkanen:
"Kun ed. Saarinen omisti minulle niin paljon kohteliaisuuksia, niin minä huomautan, että ed. Saarisen lausunto oli tyypillinen näyte siitä jaarittelusta, jota hän todennäköisesti myöskin valiokunnassa tätä asiaa käsitellessä on harrastanut ja joka lienee ollut omiaan aiheuttamaan sen, että asia on niinkin kauan siellä viipynyt ja jossain määrin myös sotkettu.”

Saarinen:
”Herra puolustusministerillä lienee varmaan ollut aikaa sen verran tutustua valiokunnan mietintöön, että hän on havainnut, ettei allekirjoittanut ole osallistunut tämän valiokunnan mietinnön valmistukseen joten syytös tässä suhteessa ei ole paikallaan.”