Näytetään tekstit, joissa on tunniste LinRP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LinRP. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Miksi työvelvolliset eivät ole kiinnostaneet historiantutkimusta?

"Työvelvollisten rivistöä" SA-kuva.
Miksi työvelvolliset talvi- ja jatkosodassa eivät ole kiinnostaneet historiantutkimusta? Tämä on ihmetyttänyt minua ainakin vuodesta 2010 asti. Eikä ihmetys suinkaan ole vähentynyt.

Aihe koskettaa omia tutkimusintressejäni kovasti. Varsinkin jos mietitään armeijan käytössä toisen maailmansodan aikana ollutta työvoimaa, oli työvelvollisten osuus merkittävä. Erja Saraste kirjoitti lisensiaattityössään 1980-luvun alkupuolella, että kaikkiaan työvelvollisia olisi ollut linnoitustyömailla jatkosodan aikana vajaa 70 000.

Arkistolähteiden perusteella voin sanoa, että jatkosodan alkaessa perustetuissa 43:ssa linnoitusrakennuspataljoonassa oli heinäkuun puolenvälin aikaan 17 140 miestä - päällystöä lukuunottamatta työvelvollisia. Elokuussa määrä oli yli 20 000 ja R. Arimon linnoittamisen historian mukaan kesällä -44 noin 35 000. Tähän viimeiseen lukuun ainakin on luettu esim. nostoväestä muodostetut työkomppaniat, suomalaiset vangit, "tärähtäneet", jne.

Palataan jatkosodan alun lukuun. Tämä on merkittävä määrä, jota voi suhteuttaa siihen, että yhden sodan ajan divisioonan määrävahvuus oli pienempi. Linnoitusrakennuspataljoonia perustettiin syksyn -41 myötä lisää,  mutta marraskuuhun mennessä organisaatiota muutettiin ja pataljoonien määrää pudotettiin. Kyse oli kotirintaman työvoimapulasta, samasta syystä kotiutettiin siis niin asevelvollisia kuin työvelvollisia.

Tämä on mielestäni erittäin kiehtovaa problematiikkaa tutkimuksen kannalta. Varsinkin kun otetaan huomioon kotiuttamista koskevat ohjeet eversti Bonsdorffin allekirjoittamasta ohjeesta:

"1. Sairaalloiset henkilöt lääkärin lausunnon 
perusteella,

2. Maalaisväestöön kuuluvat ennen kaupunkilaisia,

3. Vanhempiin ikäluokkiin kuuluvat,

4. Lastaustyöntekijät,

5. Putkityöläiset,

6. Siirtoväkeen kuuluvat ainoastaan kuntien esikuntien anomuksesta, paitsi viipurilaisia ammattimiehiä,

7. Sellaiset, jotka eivät palvele työmuodostelmassa ammattiaan vastaavassa tehtävässä."

Työvoiman puutetta ratkottiin samalla kahdella tasolla ja samanaikaisesti tahdottiin pitää työteho mahdollisimman korkeana. Kotirintaman työvoimatilannetta parannettiin ensisijaisesti sairaalloisilla henkilöillä, vai mitä? Listaus kertoo jotain myös siitä, millaisesta työvoimasta oli erityisesti puutetta kotirintamalla.

Pistin hetki sitten vakavaan harkintaan artikkelin kirjoittamisen työvelvollisista. Tätä silmällä pitäen tutkailin hieman lähdemateriaalien  Arkistoaineiston puutteesta ei kyllä voi vetää johtopäätöksiä tutkimuksen puutteeseen. Sen voin teille kertoa.
 
Lainaus:
Linnoitustöiden johtaja (vt.) eversti O. Bonsdorffin kiertokirje, 5.12.1941, 15818/Lin1/1i/6/T12528, KA.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Työtodistus rakennusmestarille vuodelta 1942

Uppouduin jälleen linnoittamisen historiaan ja omiin arkistomuistiinpanoihini. Tällä kertaa silmiini osui "ajankohtainen" dokumentti. Tai ainakin melkein, nimittäin päivättynä 1.6.1942. Kyseessä oli isoisäni saama työtodistus ajaltaan Linnoitusrakennuspataljoonassa 211. Laitan sen tähän kokonaisuudessaan.



”TYÖTODISTUS

Mielihyvin todistan, että rakennusmestari Veikko Valdemar M ä k i n e n, synt. 27.7.1914, on palvellut 1.7.41 – 31.5.42 välisen ajan Päämajan Linnoitusosaston alaisessa Linnoitusrakennuspataljoonassa joukkueenjohtajana reserviläisen ominaisuudessa. – Hänen tehtäviinsä on kuulunut lentokenttä-, tie- ja erilaisten rakennustöiden johtaminen.

Tänä aikana on hän kiitettävän käytöksen ohella osoittanut kiitettävää uutteruutta ja harrastusta ammattitehtäviinsä, vapautuen nyt Yksiköstä määrättynä uusin Puolustuslaitoksen tehtäviin.”


Pataljoonan komentaja luutnantti Arvo Rissanen (siviilissä rakennusmestari) oli allekirjoittajana ja päiväys siis edellä mainittu ensimmäinen kuudetta.

Tämä työtodistus on myös yksi esimerkki historiantutkimuksen mahdollisesta lähteestä. Ja sellaisenahan tätä luonnollisesti kohtelin (kohtelen). Tästä voi poimia mielenkiintoisia pointteja. Kuten sen, mitä työtehtäviin mainitaan kuuluneen ja samalla sen, mitä ei mainita. Isoisänihän joutui toimimaan myös sotavankikomppaniassa vankityöjoukkueen johtajana, asia joka ei häntä liiemmin lämmittänyt. Yksi minua edelleen askarruttava kysymys on, mikä päivämäärä oli oikeasti se, jolloin isoisäni LinRP 211:n vahvuuteen liitettiin. Tästä meinaan on kantakortin tiedoissa ja muissa lähteissä ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Ehkä pataljoonan komentajan merkintään voi luottaa? 

Historiaa tutkiessa pitää analysoida lähteitä ja punnita eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia: esimerkkini päivämääristä voi jokaisen vuorollaan perustella oikeimmaksi. Saman aikaisesti voi esittää kysymyksen, onko sillä todella jotain merkitystä, mikä päivämäärä se silloin 72 vuotta sitten oli? Vaikuttaako se kokonaisuuteen merkittävästi? Ehkä, ehkä ei - kuka tietää! Kaikki riippuu tutkijan esittämistä kysymyksistä ja siitä, kuinka analyysi ja argumentointi sujuu. Samalla tavalla dokumentin lähdearvo riippuu siitä, millaisia kysymyksiä sille esitetään. Toisen roska on toisen aarre, ja niin edelleen.

Historian tutkiminen vaan on mielestäni kiinnostavaa ja innostavaa! :-)

torstai 14. helmikuuta 2013

Työvoimasta jatkosodan lopussa

Edellinen postaukseni sisälsi luonnoksen tutkimussuunnitelmani tiivistelmästä. Sen perusteella nousi kommentti, että linnoitustöissä oli myös suomalaisia vankeja. Tämän tiesin jo, mutta tiivistelmään nostin vain omasta mielestäni tärkeimmät/mielenkiintoisimmat: työvelvolliset, sotavangit ja toipilaat.

Gradua tehdessäni nämä työvoimakysymykset alkoivat päässäni hahmottumaan. Tutkiessani 20. Linnoitusrakennuspiirin asiakirjoja, tuli vastaan paperi, josta on napattu seuraava kuva.
Kansallisarkistosta
Tämä joko loppukesästä tai syksyltä -44. Taulukko on kaikin puolin kiinnostava. Ensinnäkin siihen on 20. lin.rak.piirin alaiset yksiköt, mutta myös niiden sijoituspaikat. Ennen kaikkea, kuten ehkä arvaattekin, on osio "yksikön vahvuus" mielestäni tärkein. Avataanpa hieman.

Ensimmäiseksi on viran- ja toimenhaltijat, eli käytännössä kantahenkilökunta. Seuraavassa vuorossa on reserviläiset, joiden määrä saattaa joidenkin mielestä näyttää aika korkealta. Tässä onkin huomattava yksiköt, joissa reserviläisiä oli vahvuudessa: työkomppaniat ja erilliset linnoitusrakennuskomppaniat. Työkomppaniat koottiin kesällä -44 nostoväestä. Erilliset linnoitusrakennuskomppaniat koottiin "toipilaista." Toipilaat siis olivat suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut kestänyt. Heidät laitettiin töihin, koska se nähtiin kaikille parhaaksi.

Sitten on listalla vuorossa työvelvolliset. Taas kun siirretään katse yksiköihin, niin huomataan kyseessä olleen linnoitusrakennuspataljoonia. Linnoitusrakennuspataljoonat olivat nimenomaan työvelvollisista kokoonpantuja, mutta joukkojen johto ja erikoisammattimiehet palkattuja ja/tai varattuja reserviläisiä. Listalle on laskettu mukaan myös lotat, joiden vastuulla oli toimistotehtäviä sekä muonitus. Lotat täytyy ehdottomasti ottaa mukaan tarkasteluun.

Lopuksi taulukosta löytyy myös mainitut suomalaiset vangit, joita tässä tapauksessa oli kahdelta vankileiriltä yhteensä 669 henkeä. Myös hevoset on listattu mukaan. Hevosten merkitystä sodan aikaiselle Suomelle on korostettu aiemmin, joten niiden mukana olo on varsin ymmärrettävää.

Lukuja voi jokainen itse katsella tuosta kuvasta ja miettiä, että minkälaista työvoimaa nyt esimerkiksi 20.linnoitusrakennuspiirin alaisuudessa oli.

Mutta hevosista vielä: saman 20. lin.rak.piirin papereista löytyi eräältä linnoitusrakennuspataljoonalta tullut lista, josta seuraavaksi kuvana osa.

Kansallisarkistosta

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uudenvuoden juhlat m/1941


Sotilasvirkamies Veikko Mäkisen kohdalla uusi vuosi vaihtui uudenvuoden juhlissa LinRP 211:n esikuntatalossa, Äänislinnassa. Muistelmatekstissä esikuntatalon osoitteeksi on kirjoitettu Toukokuun 1. päivän viertotie, kun taas virallisessa kirjeenvaihdossa ilmoitettiin tapahtumapaikaksi ”Punalaivastolaisenkadun varrella” [1] sijainnut esikuntatalo. Niin tai näin, jos joku osaa kertoa mitkä noiden katujen oikeat, eli venäläiset nimet olivat, niin kertokoon. Yritin googlettaa, mutta osumat eivät hivelleet silmiä.

Mutta takaisin siis jatkosodan ensimmäisiin uudenvuodenjuhliin, joita sot.virk. Mäkinen ja muut linnoitusrakennuspataljoona 211:n kaverit viettivät.

 V.V. Mäkinen muisteli, että juhlijoita oli parisen kymmentä ja alkoholijuomat maistuivat.

”Ruokailun jälkeen jatkui yleinen seurustelu ja puheensorina vilkkaana, alkoholin antaessa lisää virikettä kielten kantimille. Kellon lähestyessä puolta yötä siirryimme pihamaalle ja jokainen, jolla oli ase mukanaan, paukautti taivaalle muutaman laukauksen uuden vuoden kunniaksi. Sinne päästelin minäkin sarjan puoliautomaattisella kiväärilläni. Pauketta kuului ympäri kaupunkia, joten samalla tavalla näyttivät muutkin yksiköt ottavan vastaan uuden vuoden.”[2]

Äänislinnan komendantti ei pitänyt moisesta juhlistamisesta, esitutkinta aloitettiin ja syyllisiä vaadittiin rangaistavaksi.

Virallisessa vastauskirjeessään Äänislinnan komendantille LinRP 211:n komentaja Arvo Rissanen vakuutti asiasta hieman toisin, kuin mitä Mäkinen todisti muistelmissaan. Rissasen mukaan viittä minuuttia yli puolenyön

”yhtyi osa sanotusta henkilöstöstä yleiseen ammuntaan, ollen sen tarkoituksena vain ’juhlia’ uuden vuoden alkamista. Tällöin ammuttiin 25 – 30 laukausta kivääreillä ja pistooleilla. Ampuminen tapahtui yhtäjaksoisesti, kestäen 4 á 5 minuuttia.

Ammuntaan osallistuneet valittavat tapausta ja selittävät sen johtuneen ajattelemattomuudesta, pääasiassa esimerkin vaikuttamana.”[3]

Rangaistukseksi määrättiin Mäkiselle ja kahdelle muulle päällystöön kuuluvalle 3 vuorokautta yksinkertaista arestia ja kahdelle muulle kaksi vuorokautta lieventävien ”asianhaarojen vallitessa aiheutetun epäjärjestyksen johdosta”.[4] Rangaistuksen suoritusta ei vaadittu välittömästi.

Mainittakoon vielä, että sotapäiväkirjan mukaan Tokarissa olleet LinRP 211:n miehet ottivat uutta vuotta vastaan ”kuunnellen radiota klo 24:än.”[5]

***

Tämä toimii myös pienenä opettavaisena tarinana lähdekritiikistä ja sen merkityksestä.

Hyvää uutta vuotta 2013!


[1] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.
[2] Mäkinen, 192.
[3] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.
[4] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.
[5]Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 31.12.1941, SPK 18314, KA.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluna 1941



Jäin miettimään jouluja ajalta 1939-1944. Ajatukseni suuntautui välittömästi linnoitusrakennuspataljoona 211:n jouluun vuonna 1941, joten otin muistiinpanoni esille ja ryhdyin katselemaan niitä. Tässä muutama huomio ja sitaatti 2./LinRP211:n sotapäiväkirjasta.

Linnoitusrakennuspataljoona 211:n toinen komppania, jossa isoisäni toimi joukkueenjohtajana, oli siirtynyt tietöihin Tokarin suuntaan joulukuun 17. päivänä 1941. Kyseinen komppania oli sotavangeista kokoonpantu. Erilaisten kommelluksien jälkeen osasto pääsi perille 18.12. Vangit oli marssitettu noin 20 kilometrina matkan kohti Sovginski Pogodaa. Kuorma-autot kuljettivat suomalaisen päällystön, sotilasvirkamies Mäkisen mukaan lukien. 

Tietöihin sotavangit marssivat 19. päivänä:

”Vangit lähtivät työmaalle marssien klo 7.30 kompp. päällikön ja joukkueen johtajien jo aikaisemmin katsomille työpaikoille. Vänr. Hukkasen joukkue aloitti ohituspaikkojen teon ja sot.virk. Hyypiän joukkue tien leikkaukset, sekä sot.virk. Mäkisen joukkue jossa on osa sotatyömiehiä alkoi majoitus alueella telttojen pystytyksen.”

Työt jatkuivat aloitettuun malliin, työaika oli 8.00-16.00. Jouluaatto lähestyi, mutta mitään ohjeita sen viettämisestä ei ollut annettu. 

Jouluaattona 1941:

”Vangit olivat työssä 4 tuntia. […] Työt jatkuivat kuten edellisenä päivänä. Tiedusteltiin tarkemmin joulunvietosta, josta ei ollut ennen varmempaa ilmoitusta. Luutn. Vuorinen ilmoitti kirjeellisesti, että 2 kompp. viettää joulujuhlan majoituspaikallaan omassa keskuudessaan. Koska tieto tuli näin myöhään, emme ehtineet järjestää minkäänlaista juhlan viettoa vartiomiehille. Jouluruuat oli ryhmäpäällikkö kuitenkin järjestänyt täysin kiitettävällä tavalla.”

***

Jokainen voi itse yrittää miettiä, millaisia jouluja tuolloin vietettiin.

Joka tapauksessa... Hyvää joulua 2012!