Tuomiojan lisäys pöytäkirjaan ja lähdekritiikki

"What most affects the reliability of a source, however, is the intention and prejudices of the writer." (John Tosh: The Pursuit of History, 2010, 129.)

Selailin pitkästä aikaa John Toshin kirjaa The Pursuit of History, joka on mielestäni varsin kelvollinen opus antamaan kuvaa siitä, mitä historian tutkimus voisi olla.

Tässä jokin aika sitten oli uutisissa siitä, kuinka ulkoministeri Tuomioja kirjautti eriävän mielipiteensä historiankirjoitusta varten. Tästä esim. maikkarin nettisivuilla.

Laitoin linkin jakoon somessa ja kyselin, että mitenhän tähän pitäisi suhtautua. Eräs kaveri siihen kommentoi, että kai sitä nyt saa mielipiteensä ilmaista! Minä tietenkin olin tarttunut Tuomiojan kommenttiin siitä, että merkintä oli historiankirjoitusta varten, en niinkään ihmetellyt itse lisäystä.

"Historiankirjoittajat saavat aikanaan tehdä tästä oman tulkintansa."

Miten tuleva tutkimus voi käsitellä Tuomiojan lisäystä, jos otetaan lähtökohdaksi lähdekritiikki ja tuo ylläoleva sitaatti? Näitä huomaa miettivänsä jo ihan automaattisesti, liekö koulutuksella on vaikutusta asiaan... ;-)

"What most affects the reliability of a source, however, is the intention and prejudices of the writer."

Historiallista spekulointia

"Lujasti siinä saa huiskia jos mieli saada urakan valmiiksi. Ja sen jälkeen odottavat taas uudet työt."
Summa 1943.03.13, SA-Kuva.

Viimeksi pohdiskelin urakoitsijoiden käyttöä linnoitustöissä ja sitä, oliko urakoitsijoita töissä jatkosodan sytyttyä. Sen sijaan se on selvä, että välirauhan Salpalinjatyömailla urakoitsijoita oli. Linnoitustoimistossa oli myös oma toimistonsa urakkatöille.

Mutta oliko urakoitsijoita linnoitustöissä jatkosodassa? No, en edelleenkään osaa kunnollista vastausta antaa, mutta seuraavassa yhteen (tai ehkä kahteen) dokumenttiin perustuvaa historiallista spekulointia.

10.4.1942 Linnoitusosaston päällikön eversti Otto Bonsdorffin allekirjoittama vastauskirje lähetettiin Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Kirjeestä käy ilmi, että Helsingin kaupungin työvoimalautakunta oli tehnyt aloitteen linnoitustyömaiden muuttamisesta urakkatyömaiksi. Työvelvollisten palkanmaksu perustui tuntipalkkoihin, ehkä aloite liittyi palkkakysymyksiin? No, työvoimakysymyksiin joka tapauksessa.

Bonsdorffin mukaan linnoitustyömailla käytettiin urakkatöitä niin paljon, kuin mahdollista.

"Työn laatu ja sodan aiheuttamat poikkeukselliset olosuhteet asettavat tässä suhteessa kuitenkin omat rajoituksensa."

Seuraavaksi Bonsdorff siirtyi käsittelemään yksityisiä urakoitsijoita ja tämä olikin mielenkiintoista! Bonsdorffia lainaten:

"Yksityisiä urakoitsijoita ei voida käyttää nykyisissä olosuhteissa sotatoimialueella olevilla työmailla. Urakoitsijoiden toiminnan edellytyksenä olevan kantahenkilökunnan irroittaminen muista tehtävistä tuottaisi myös vaikeuksia. Kokonaisuutta ajatellen ei ehdotetusta järjestelystä voisi koitua tällä hetkellä helpoitusta työvoimatilanteeseen. Mikäli olosuhteet sen sallivat, tullaan töitä antamaan myös yksityisten urakoitsijoiden suoritettavaksi."

Nyt olisi tietysti hauska lukea ehdotus kokonaisuudessaan. Se pitäisi etsiä aloitteen tehneen työvoimalautakunnan arkistosta, sillä kirje palautettiin Bonsdorffin vastauksen mukana. Olisi myös erittäin kiinnostavaa keksiä, millaiset ne olosuhteet olivat, jotka eivät sallineet yksityisten urakoitsijoiden käyttöä?

Nyt näiden kahden yksittäisen dokumentin kautta voi päätellä, että ainakaan keväällä -42 yksityisiä urakoitsijoita ei sotatoimialueella käytetty, ja että keväällä -44 urakoitsijoita kokeiltiin. Tästähän voisi myös päätellä, että urakoitsijoita ei käytetty jatkosodan alussakaan. Tälle päätelmälle pitää kuitenkin hankkia vielä todistusaineistoa ja kunnollista perustelua. Siihen asti näillä spekulaatioilla!

Lähteet:

Linnoitusosaston päällikön eversti O. Bonsdorffin kirje Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle, 10.4.1942, 11144/Lin.3/2/SK1986, Kansallisarkisto.

Linnoitusasiaintoimikunnan kokouksen pöytäkirja, 12.4.1944, 19251/Lin.1/Tmk/10/T12544, Kansallisarkisto.

Johtolankoja puolustusministeriöstä

Luin tuossa kirjan nimeltä "Talvisodan puolustusministeri kertoo" - eli Juho Niukkasen vastauksen Väinö Tannerin muistelmiin. Lukemisen motiivi minulla oli tietenkin löytää johtolankoja työvelvollisuuslainsäädännön puitteista. Ja löytyihän niitä joitakin, samoin mainintoja ja mielipiteitä linnoittamisesta. Paikoin teksin lukeminen oli viihdyttävää kirjallisen tappelun seuraamista, joskus taas parhain päin selittämistä.

Kirjan lukemisessa täytyi käyttää melkoisia suodattamia: se ei toki ole mikään yllätys muistelmien suhteen. Muistelmien arvo historian tutkimuksessa minulle onkin ehkä jokin muu kuin tarkkojen "faktojen" hakeminen. Kuten yllä sanoin, tavoitteeni oli etsiä johtolankoja ja nähdä jollain tapaa tekstin taakse ja 1930-luvun lopun tunnelmiin.

Ja samalla myös tahdoin ymmärtää lisää puolustusministeriöstä ja tottahan toki Niukkanen puolustusministerinä kirjoitti muistelmiinsa myös puolustusministeriöstä. Viime aikaisiin  lukemisiin lukeutui myös puolustusministeriön historian ensimmäinen osa: "Puolustushallinnon perustamis- ja rakentamisvuodet". Tästä kirjasta sain vahvistuksen sille, että työvelvollisuuslain aikaansaamisessa on aloitteen lähes tulkoon täytynyt tulla sotatalouspäällikkö Leonard Grandellilta.

"Pl.M:n luolia Meilahdessa. Istum.min. Kotilainen ja kenr. Grandell.
Meilahti 1940.03.01" SA-kuva.

Nyt täytyy jälleen jäsentää ajatuksia ja hieman analysoidan muistiinpanoja. Mutta Grandellin hahmo näyttäytyy hetki hetkeltä tärkeämmältä tutkimukseni kannalta. Ei vissiin ole Grandellista kirjoitettu elämäkertaa, eikä edes Niukkasesta? 

Seuraavassa kuitenkin Niukkanen ja Grandell wikipediassa.

Työtodistus rakennusmestarille vuodelta 1942

Uppouduin jälleen linnoittamisen historiaan ja omiin arkistomuistiinpanoihini. Tällä kertaa silmiini osui "ajankohtainen" dokumentti. Tai ainakin melkein, nimittäin päivättynä 1.6.1942. Kyseessä oli isoisäni saama työtodistus ajaltaan Linnoitusrakennuspataljoonassa 211. Laitan sen tähän kokonaisuudessaan.

”TYÖTODISTUS

Mielihyvin todistan, että rakennusmestari Veikko Valdemar M ä k i n e n, synt. 27.7.1914, on palvellut 1.7.41 – 31.5.42 välisen ajan Päämajan Linnoitusosaston alaisessa Linnoitusrakennuspataljoonassa joukkueenjohtajana reserviläisen ominaisuudessa. – Hänen tehtäviinsä on kuulunut lentokenttä-, tie- ja erilaisten rakennustöiden johtaminen.

Tänä aikana on hän kiitettävän käytöksen ohella osoittanut kiitettävää uutteruutta ja harrastusta ammattitehtäviinsä, vapautuen nyt Yksiköstä määrättynä uusin Puolustuslaitoksen tehtäviin.”

Pataljoonan komentaja luutnantti Arvo Rissanen (siviilissä rakennusmestari) oli allekirjoittajana ja päiväys siis edellä mainittu ensimmäinen kuudetta.

Tämä työtodistus on myös yksi esimerkki historiantutkimuksen mahdollisesta lähteestä. Ja sellaisenahan tätä luonnollisesti kohtelin (kohtelen). Tästä voi poimia mielenkiintoisia pointteja. Kuten sen, mitä työtehtäviin mainitaan kuuluneen ja samalla sen, mitä ei mainita. Isoisänihän joutui toimimaan myös sotavankikomppaniassa vankityöjoukkueen johtajana, asia joka ei häntä liiemmin lämmittänyt. Yksi minua edelleen askarruttava kysymys on, mikä päivämäärä oli oikeasti se, jolloin isoisäni LinRP 211:n vahvuuteen liitettiin. Tästä meinaan on kantakortin tiedoissa ja muissa lähteissä ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Ehkä pataljoonan komentajan merkintään voi luottaa? 

Historiaa tutkiessa pitää analysoida lähteitä ja punnita eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia: esimerkkini päivämääristä voi jokaisen vuorollaan perustella oikeimmaksi. Saman aikaisesti voi esittää kysymyksen, onko sillä todella jotain merkitystä, mikä päivämäärä se silloin 72 vuotta sitten oli? Vaikuttaako se kokonaisuuteen merkittävästi? Ehkä, ehkä ei - kuka tietää! Kaikki riippuu tutkijan esittämistä kysymyksistä ja siitä, kuinka analyysi ja argumentointi sujuu. Samalla tavalla dokumentin lähdearvo riippuu siitä, millaisia kysymyksiä sille esitetään. Toisen roska on toisen aarre, ja niin edelleen.

Historian tutkiminen vaan on mielestäni kiinnostavaa ja innostavaa! :-)

Hieman lähdekritiikistä

Edellisessä postauksessani kerroin sotilasvirkamies V.V. Mäkisen uudenvuoden aatosta ja sen juhlinnasta. Tarkoitus ei ollut suinkaan vain "kertoa" sodan aikaisesta juhlinnasta, vaan myös herätellä ajatuksia lähdekritiikistä.

Lähdekritiikkiä olen miettinyt aiemminkin, jopa toteuttanutkin sitä, ja se tulee olemaan roolissaan tulevaisuudessakin. Näiden asioiden täytyy olla itsestään selviä historiantutkijoille, jotta voi saavuttaa uskottavia tulkintoja menneestä.

Kysymys: Mutta mikä sai minut nyt tästä aiheesta kirjoittamaan?
Vastaus: Sorko, Kimmo: Kiviniemen lukko, sivu 74: "Tieto on merkitty rykmentin sotapäiväkirjaan, joten sen on oltava totta."

Voisin kirjoittaa melkein kirjan historiallisesta totuudesta, mutta en nyt sitä tässä tee. Mutta jonkin dokumentin sanan totuudeksi perusteleminen sillä, että dokumenttiin on ne sanat kirjoitettu, on "aika" heikkoa. Se on argumenttina erittäin heikko, samoin lähdekritiikin kannalta.

Puistattaa sen verran, etten pysty enempää kirjoittamaan. Toivottavasti toivun tästä nopeasti.

Uudenvuoden juhlat m/1941

Sotilasvirkamies Veikko Mäkisen kohdalla uusi vuosi vaihtui uudenvuoden juhlissa LinRP 211:n esikuntatalossa, Äänislinnassa. Muistelmatekstissä esikuntatalon osoitteeksi on kirjoitettu Toukokuun 1. päivän viertotie, kun taas virallisessa kirjeenvaihdossa ilmoitettiin tapahtumapaikaksi ”Punalaivastolaisenkadun varrella” [1] sijainnut esikuntatalo. Niin tai näin, jos joku osaa kertoa mitkä noiden katujen oikeat, eli venäläiset nimet olivat, niin kertokoon. Yritin googlettaa, mutta osumat eivät hivelleet silmiä.

Mutta takaisin siis jatkosodan ensimmäisiin uudenvuodenjuhliin, joita sot.virk. Mäkinen ja muut linnoitusrakennuspataljoona 211:n kaverit viettivät.

 V.V. Mäkinen muisteli, että juhlijoita oli parisen kymmentä ja alkoholijuomat maistuivat.

”Ruokailun jälkeen jatkui yleinen seurustelu ja puheensorina vilkkaana, alkoholin antaessa lisää virikettä kielten kantimille. Kellon lähestyessä puolta yötä siirryimme pihamaalle ja jokainen, jolla oli ase mukanaan, paukautti taivaalle muutaman laukauksen uuden vuoden kunniaksi. Sinne päästelin minäkin sarjan puoliautomaattisella kiväärilläni. Pauketta kuului ympäri kaupunkia, joten samalla tavalla näyttivät muutkin yksiköt ottavan vastaan uuden vuoden.”[2]

Äänislinnan komendantti ei pitänyt moisesta juhlistamisesta, esitutkinta aloitettiin ja syyllisiä vaadittiin rangaistavaksi.

Virallisessa vastauskirjeessään Äänislinnan komendantille LinRP 211:n komentaja Arvo Rissanen vakuutti asiasta hieman toisin, kuin mitä Mäkinen todisti muistelmissaan. Rissasen mukaan viittä minuuttia yli puolenyön

”yhtyi osa sanotusta henkilöstöstä yleiseen ammuntaan, ollen sen tarkoituksena vain ’juhlia’ uuden vuoden alkamista. Tällöin ammuttiin 25 – 30 laukausta kivääreillä ja pistooleilla. Ampuminen tapahtui yhtäjaksoisesti, kestäen 4 á 5 minuuttia.

Ammuntaan osallistuneet valittavat tapausta ja selittävät sen johtuneen ajattelemattomuudesta, pääasiassa esimerkin vaikuttamana.”[3]

Rangaistukseksi määrättiin Mäkiselle ja kahdelle muulle päällystöön kuuluvalle 3 vuorokautta yksinkertaista arestia ja kahdelle muulle kaksi vuorokautta lieventävien ”asianhaarojen vallitessa aiheutetun epäjärjestyksen johdosta”.[4] Rangaistuksen suoritusta ei vaadittu välittömästi.

Mainittakoon vielä, että sotapäiväkirjan mukaan Tokarissa olleet LinRP 211:n miehet ottivat uutta vuotta vastaan ”kuunnellen radiota klo 24:än.”[5]

***

Tämä toimii myös pienenä opettavaisena tarinana lähdekritiikistä ja sen merkityksestä.

Hyvää uutta vuotta 2013!

---

[1] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[2] Mäkinen, 192.

[3] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[4] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[5]Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 31.12.1941, SPK 18314, KA.