Näytetään tekstit, joissa on tunniste taloudellinen puolustusvalmius. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taloudellinen puolustusvalmius. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. elokuuta 2015

17. tutkimuskuukausi

Heinäkuun kutsuminen tutkimuskuukaudeksi on kyllä lievää liioittelua. Se nimittäin meni valtaosin lapsenvahtihommissa, sillä lapset olivat vielä heinäkuun kesälomalla päiväkodista ja vaimoni loma puolestaan loppui jo juhannukseen. Kutsutaanko sitä nyt sitten kesälomaksi vai miksi...

No jotain kuitenkin sain tutkimuksenkin kannalta tehtyä, nimittäin sellaista jota on helppo tehdä kaikkialla. Luin tutkimuskirjallisuutta!

Kaksi ansaitsee erityisesti maininnan.



Koistinen, Paul A.C.: Planning war, pursuing peace. The political economy of American warfare, 1920-1939. Series: Modern War Studies. University Press of Kansas, Kansas 1998.


Idea tulee selville otsikosta. Erittäin hyödyllinen ja mielenkiintoinen tutkimus. Valitettavasti työvoiman suunnittelua ei analysoitu, mutta sentään mainittiin. Hauskaa sinänsä, mikäli hauska nyt jälleen on oikea termi, oli huomata, että monet sotaan varautumisen ongelmat olivat hyvin samanlaisia niin USA:ssa kuin Suomessa. Tietysti kokoluokka oli aivan erilainen.




Månsson, Olle: Industriell beredskap. Om ekonomisk försvarsplanering inför andra världskriget. LiberFörlag, Stockholm 1976.


Puolestaan käsiteltiin nimensä mukaisesti Ruotsia ja erityisesti teollisuuden sotavalmiutta. Työvoimasta mainittiin tasan se, että tutkimuksen keskiössä olleen Rikskommission för ekonomisk försvarsberedskap'in aloitteesta omanlaisensa versio työvelvollisuudesta. Månsson kirjoitti:



”Kommissionen förberedde arbetskraftsresurserna fördelning och utnyttjande. Ett resultat av dess verksamhet var förslaget till allmän tjänsteplikt, dvs en tvångarbetslag som gav staten rätt att disponera över arbetsföra medborgare mellan 15 och 70 år.”


Tuosta Ruotsin allmän tjänstepliktistä pitää saada lisää selkoa, jos joku törmää jossain mainintoihin, saa kertoa!

Nyt elokuulta odotan paluuta arkeen ja siihen, että pääsee myös kirjoittamaan. Kesän aikana olen kokenut turhautumisen hetkiä siitä syystä, että on tuntunut ettei mitään saa aikaan. Tajuttuani turhautumiseni, ärsyynnyin siitä - sillä koko ajanhan sain aikaiseksi lukemalla tutkimuskirjallisuutta!

Ai niin, päätin myös lukaista yhden sotakirjan, nimittäin Esa Anttalan kirjan Aavepartio. Mistähän se edes oli hyllyyni joutunut? Omistuskirjoitus vuodelta 1971 kertoo, että kyseinen kirja kuuluu oikeasti isälleni. Kaukopartioista kertonut kirja ei ollut mikään perinteinen sankaritarina.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

15. tutkimuskuukausi

Toukokuu meni pääosin ankaran kirjoittamisen parissa. Jopa niin ankaran, ettei jaksanut tänne enää mitään kirjoittaa!

Kuukauden viimeisen kolmanneksen aikana palasin vanhoihin juttuihin, eli taloudelliseen puolustusvalmiuteen ja sen kehittämiseen ennen toista maailmansotaa. Löysin uutta lukemista, joista osa on aivan merkittäviä. Jännää miten ei aikaisemmat haut ole tuottaneet näitä tuloksia!

Esimerkiksi Kansallisarkistosta löytyy Kaarlo Castrénin kokoelma ja sieltä yksi mapillinen vuoden 1924 sotatalouskomiteaan liittyviä papereita. Kyseisen komitean pj oli juuri Castrén. Miksi se ei jäänyt hakujeni verkkoihin syksyllä? Mutta kuten sanotaan, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Säännöstelystä vuonna 1939

Toisen maailmansodan syttymisen jälkeen perustettiin Suomeen kansanhuoltominsteriö, jonka tärkein tehtävä oli niin sanotusti pitää kansa leivässä. Tyhjästä tätä ministeriötä ei nykäisty kasaan, vaan jo 30-luvun alkupuolella oli suunnittelutyö ollut käynnissä taloudellisen puolustusneuvoston toimesta. Tällöin suunniteltiin sekä keskusorganisaatio, että paikalliset osastot.

Kansanhuoltoministeriön mallia oli otettu paljon Ruotsista, jossa taloudellisen puolustusvalmiuden kehittämistyö oli aloitettu aiemmin kuin Suomessa. Mistään matkimisesta ei kuitenkaan ollut kyse, vaan taloudellisessa puolustusneuvostossa tarkasteltiin kysymyksiä suomalaisesta näkökulmasta ottaen huomioon maan elinkeinorakenne ja muut erityispiirteet.

Tärkein tuote, jota alusi ryhdyttiin säännöstelemään oli sokeri. Kuten nyt kaikki tietää, on sokerissa paljon energiaa, ja sitä piti saada myös kansalle. Paikalliset kansanhuoltopiirit antoivat sokerinostoluvat esimerkiksi kaupoille ja ravintoiloille. Kansanhuoltoministeriössä vedettiin korkeamman tason linjauksia ja määriteltiin hintoja sekä seurattiin tuontia. Oli tarpeen tietää, kuinka paljon esimerkiksi kauppalaivoissa oli tullattavaa sokeria tulossa maahan.

Toinen ensimmäisistä säännöstelyn kohteista oli kahvi. Näistä annettiin tarkat määräykset paahtimoittain, millaisia sekoituksia sai tehdä puhtaasta kahvista ja millaisilla suhteilla kahvia, josta tietty prosenttiosuus oli jotain korvikeainetta. Myös hinnat määrättiin.

Sokerista löytyi arkistosta mielenkiintoinen dokumentti. Ulkoasiainministeriö oli lähettänyt kirjeen kansanhuoltoministeriölle 21.11.1939, eli 9 päivää ennen talvisodan syttymistä.

"Sosialististen Neuvostotasavaltain Liiton täkäläinen lähetystö on jättänyt ulkoasianministeriölle anomuksen, että ministeri Derevianski'lle myönnettäisiin 40 kg ylimääräinen sokerierä edustustarkoituksia varten.

Ulkoasiainministeriö puoltaa tätä anomusta ja pyytää kunnioittaen Kansanhuoltoministeriötä ryhtymään asian aiheuttamiin toimenpiteisiin."

Mikä oli päätös? En muista enää. Mutta paljonko sokeria 40 kg oli tuon ajan meiningeissä "tavallisille ihmisille" tai diplomaateille?

Oheisessa kuvassa kenties itse Derevianski, saa korjata tai tarkentaa!


"Venäjän lähettiläs poistuu Suomesta. 1939.12.03" SA-Kuva.

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Taloudellinen puolustusneuvosto, ja ajatus sen funktiosta

Jäin miettimään tätä taloudellista puolustusneuvostoa, joka asetettiin 1929. Kari Selén kirjoitti tutkimuksessaan
C.G.E. Mannerheim ja hänen puolustusneuvostonsa 1931–1939 taloudellisesta puolustusneuvostosta seuraavasti:



”Puolustusneuvosto sai rinnalleen valtioneuvoston päätöksellä 1929 taloudellisen puolustusneuvoston. Se työskenteli sotatalouden alalla päämääränään sota-aikana aineellisesti toimeentuleva Suomi. Se oli laaja, jaostoihin jakautunut elin, jonka piirissä vaikutti moni talouselämän johtomies. Taloudellinen puolustusneuvostokaan ei ollut toimeenpaneva elin, eikä sillä ollut mahdollisuuksia ulottaa työtään kaikille tarpeelliseksi katsottaville aloille. Sen toimintaa haittasi yhteyksien puute, eikä se erillisenä toimikuntana saavuttanutkaan mainittavampia aikaansaannoksia.”

Jäin miettimään, että mikä sitten olisi ollut mainittavampi aikaansaannos? Vai toistaako Selen vain Väinö Tanneria, joka kritisoi taloudellisen puolustusneuvoston aikaansaannoksia (vaikka Tanner oli itsekin neuvoston jäsen)? Kansanhuoltoministeriö muuten pistettiin pystyyn neuvoston laatiman suunnitelman mukaan.

Sain tästä alustavan ajatuksen mahdollisesta tulkinnasta. Entä jos taloudellisen puolustusneuvoston tärkein funktio olisikin ollut siinä, että se kokosi taloudellisen eliitin ja loi sitä kautta yhteyksiä ja avauksia taloudellisen puolustusvalmiuden saralla? Aion seurata tätä linjaa ja katsoa, josko siinä olisi jotain järkeä.

Varsinaisten jäsenten lista vuonna 1929 oli mielestäni aika vakuuttava (ja pitkä, pahoitteluni):

toimitusjohtaja Kaarlo R. Heinonen,
professori, fil tri K.T. Jutila,
johtaja, insinööri Einar Kahelin,
Suomen Pankin johtokunnan jäsen Kyösti Kallio,
toimitusjohtaja, insinööri Magnus Lavonius,
tilanomistaja, fil.maist. Lauri Palojärvi,
toimitusjohtaja, hovioik. ausk. Väinö Tanner,
toimitusjohtaja, insinööri V.M.J. Viljanen,
Kauppa- ja teollisuusministerin edustajana teollisuusneuvos Ilmari Killinen,
Sosialiministeriön edustajana ministeriön kansliapäällikkö, esittelijäneuvos Niilo A. Mannio,
Yleisesikunnan päällikkö, Kurt Martti Wallenius,
Puolustusministeriön keskusosaston päällikkö eversti Oiva Olenius,
Maataloushallituksen ylijohtaja fil.tri. Juho Emil Sunila,
Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja, lakit.kand. Risto Ryti

Henkilöjäsenten lisäksi taloudellisen puolustusneuvoston ylimääräisinä jäseniniä olivat
ulkoasiainministeriön, sisäasiainministeriön, valtiovarainministeriön ja maatalousministeriön edustajat, puolustusministeriön sota-asiainosaston, teknillisen osaston, taisteluvälineosaston, intendenttiosaston, lääkintäosaston ja meriosaston päälliköt, meripuolustuksen päällikkö, ilmavoimien komentaja sekä rautatiehallituksen, lääkintähallituksen, posti- ja lennätinhallituksen ja tie- ja vesirakennushallituksen pääjohtajat.

Plus vielä edustajat seuraavista taloudellisista järjstöistä:


Suomen teollisuusliitto,
Suomen puunjalostusteollisuuden keskusliitto,
Keskuskauppakamari,
Suomen pankkiyhdistys,
Suomen metalliteollisuusyhdistys,
Suomen tukkukauppiaiden liitto,
Suomen osuuskauppojen keskuskunta,
Kulutusosuuskuntien keskusliitto,
Maataloustuottajien keskusliitto