Kirja Salpalinjasta

Luin tuossa hetki sitten kirjan nimeltä Hanaa, sanoi Hanell – Jees, betonia, vastasi kapteeni Arimo. Salpalinjan linnoitustyöt Etelä-Savossa. Kirja kiinnosti minua, aikalaisilmaisua käyttäen, sattuneestä syystä.

Kirjoitin siitä myös kirja-arvostelun agricolaan.

"Pajasalmen yli rakennettu ponttoonisilta
Pajasalmi 1941.06.24" SA-kuva.

Muutama asia jäi vaivaamaan: miksi otsikko oli tuo mikä se oli? Ja: miksi kirjasta oli tehty niin vaikean kokoinen?

Yksi hauska sattumakin tuossa lukemisen aikana kävi ilmi. Viime syksynä kävin pitämässä esitelmän Miehikkälän Salpalinja-museolla. Aihe oli jotain sellaista kuin Salpalinja 1941-44 ja miten reagoitiin kesällä -44 alkaneeseen puna-armeijan strategiseen iskuun. Halusin päästä käsiksi esim. siihen, mitä rakennusyksiköt tekivät.

Aikaisemmasta jo tiesin sen, että välirauhan aikaina rakennetun pääpuolustusaseman, nykyisin Salpalinjan, kaikkien töiden johto maaliskuusta 1942 kesään 1944 oli Kunnossapito- ja tarkastustoimiston (KT-toimisto) käsissä. KT-toimistolla oli alaisuudessaan erillisiä linnoitusrakennuskomppanioita, jotka oli kokoonpantu ns. "tärähtäneistä", eli toipilaista.

Päätin siis tarkastella luentoa (ja myös tutkimustani) varten jotain näistä erillisistä linnoitusrakennuskomppanioista ja täysin stetsonin menetelmällä yksiköksi valikoitui 24. Er.LinRK, jonka osalta tutkin käytännössä kaiken löydettävissä olleen arkistomateriaalin kansallisarkistosta. Ja kuinka sattuikaan, tämä komppania oli sellainen joka työskenteli Etelä-Savon alueella ja oli mukana tässä puheena olevassa kirjassa.

Sellaista tällä kertaa.

Mitä löytyykään arkistosta?

Arkistot on jänniä. Nimittäin siinä mielessä, että koskaa  ei voi varmasti tietää mitä löytyy. Kuluneella viikolla olen Kansallisarkistossa tutkinut 24. Erillisen linnoitusrakennuskomppanian materiaaleja. Voi pojat, siellä näyttää matsku siltä, että mitään lippulappua ei ole heitetty pois!

Se on samalla hauskaa ja haastavaa. Ensinnä, voi löytää sattumalta vaikka mitä jännittävää. Toiseksi, läpikäytävän turhan silpun määrä voi olla (on) valtava.

24. Er.LinRK:n arkistosta löytyy mm. kaikki tupakkavihkot! Kuka poltti ja kuinka paljon? Samoin löytyy vaikkapa ruokalistat. Jotkut päivät on varustettu kommenteilla kuten "ei huomautettavaa" tai "oikein maukasta".

Mutta jossain vaiheessa ihmettelin, että miksei yksikön päiväkäskyjä löydy arkistoluetteloista. Ahaa! Nehän on fyysisenä kortistona Sörnäisten toimipisteessä ja eihän sinne pääse. Tilaaminen siis vertautuu arpajaisiin, kuinkahan mahtaa käydä?

15.6.1944

15.6.1944

Linnoitusosaston puhelinsanoma KT-toimistolle

”Järjestäkää KT-tston muutto ennakolta määrättyyn paikkaan. …

Lähtö tapahtuu Starckin tekemän suunnitelman mukaan 16.6.44 klo 14.00 niin, että allekirjoittanut, Starck, Lavisto, Söderlund, Toimela, Nurminen, Kivisalo, Mäkinen, Kaulio, Sarparanta, Hanna ja Eronen seuraavat mukana. Loput jäävät jälkiselvittelyä tekemään. Tilatkaa auto suunnitelman mukaisesti ja sopikaa yksityiskohdista luutn. Euramaan kanssa. Saavun ensi yönä sinne autolla.

Insinöörimajuri V. Kärkkäinen”

Välirauhan aikaisten linnoitustöiden jäätyä kesken jatkosodan alkaessa, perustetiin vuoden 1942 alkupuolella Kunnossapito- ja tarkastustoimisto (KT-toimisto) hoitamaan linnoitteita. KT-toimiston johtajaksi tuli insinöörimajuri V. Kärkkäinen. Toimisto sijaitsi Myllykoskella.

Lokakuussa 1943 KT-toimisto kuitenkin siirrettiin Viipuriin. Syitä arvailtiin ja yhdeksi syyksi on esitetty toimiston liiallinen alkoholin kulutus. Matkaeväänä junamatkalla Myllykoski-Viipuri oli koko toimistolla isoisäni Veikko Mäkisen mukaan Alkosta hankittua matkaevästä.

KT-toimisto siis piti yllä toimintaansa Viipurissa, josta sitten seurasi lähtö. Evakuointikäskyn aikana Neuvostoliiton strateginen hyökkäys oli ollut käynnissä jo yli viikon.

15.6.1944 annettiin myös käsky töiden käynnistämisestä vanhalla pääpuolustuslinjalla, Salpalinjalla. KT-toimiston nimi muutettiin Os.4/Kärkkäiseksi ja ensimmäiset työt käynnistettiin Luumäen tasalla. Työvoimaksi määrättiin kaksi linnoitusrakennuspataljoonaa ja yksi erillinen linnoitusrakennuskomppania. Lisäksi mukaan laskettiin yhdeksän II luokan nostomiehistä perustettavaa työkomppaniaa, joita siis tuossa vaiheessa ei vielä ollut olemassakaan.

Vain neljä päivää KT-toimiston pääosien poistumisen jälkeen Viipuri menetettiin.

Väitöstutkimus "tärähtäneistä"!

Maanantaina 17.6. tarkastettiin Ville Kivimäen väitöskirja "Battled Nerves. Finnish Soldiers' War Experience, Trauma, and Military Psychiatry, 1941-44". Oli ehdottomasti mentävä paikanpäälle Åbo Akademiin ja niin myös tein. 

Aiheena "tärähtäneet" ovat kiinnostaneet minua jo parin vuoden ajan. Itse hieman käsittelin hermotoipilaita työvoimana gradussani ja tulin sellaiseen päätelmään, että asiaa on tutkittava enemmän. Oma näkökulmani oli toki "tärähtäneet" työvoimana ja niiden tutkiminen sellaisena. Ville Kivimäki toteaa väitöskirjassaan, ettei hermotoipilaita ole tutkittu juuri lainkaan - eikä varsinkaan "virallisessa historiassa". Nyt aihepiiri on saanut ansaitsemansa tutkimuksen.

Aihe on tärkeä ja vaikea. Fyysiset haavoittumiset, sirpaleet kehossa ja niin edelleen, on ollut helpompi käsittää verrattuna henkisiin traumoihin.

Junamatkalla kohti kotia ehdin selailemaan kirjaa ja lukemaan valikoituja kohtia. Omien tutkimusintressien kautta ryhdyin etsimään mainintoja erillisistä linnoitusrakennuskomppanioista, joissa "tärähtäneitä" käytettiin työvoimana. Ei tarvinnut pettyä, sillä kyseinen prosessi on käsitelty hyvin. Kivimäki on tässä osiossa käyttänyt samaa lääkintäeverstiluutnantti S.E. Donnerin muistiota, joka on minullekin tuttu graduni lähteistön osana.

Tämä postaus nyt oli vain tällainen pikainen katsaus. Täytyy perehtyä kunnolla Kivimäen väitöskirjaan ja palata asiaan jossain vaiheessa kenties hieman konkreettisemmalla tasolla.

Työvoimasta jatkosodan lopussa

Edellinen postaukseni sisälsi luonnoksen tutkimussuunnitelmani tiivistelmästä. Sen perusteella nousi kommentti, että linnoitustöissä oli myös suomalaisia vankeja. Tämän tiesin jo, mutta tiivistelmään nostin vain omasta mielestäni tärkeimmät/mielenkiintoisimmat: työvelvolliset, sotavangit ja toipilaat.

Gradua tehdessäni nämä työvoimakysymykset alkoivat päässäni hahmottumaan. Tutkiessani 20. Linnoitusrakennuspiirin asiakirjoja, tuli vastaan paperi, josta on napattu seuraava kuva.

Kansallisarkistosta

Tämä joko loppukesästä tai syksyltä -44. Taulukko on kaikin puolin kiinnostava. Ensinnäkin siihen on 20. lin.rak.piirin alaiset yksiköt, mutta myös niiden sijoituspaikat. Ennen kaikkea, kuten ehkä arvaattekin, on osio "yksikön vahvuus" mielestäni tärkein. Avataanpa hieman.

Ensimmäiseksi on viran- ja toimenhaltijat, eli käytännössä kantahenkilökunta. Seuraavassa vuorossa on reserviläiset, joiden määrä saattaa joidenkin mielestä näyttää aika korkealta. Tässä onkin huomattava yksiköt, joissa reserviläisiä oli vahvuudessa: työkomppaniat ja erilliset linnoitusrakennuskomppaniat. Työkomppaniat koottiin kesällä -44 nostoväestä. Erilliset linnoitusrakennuskomppaniat koottiin "toipilaista." Toipilaat siis olivat suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut kestänyt. Heidät laitettiin töihin, koska se nähtiin kaikille parhaaksi.

Sitten on listalla vuorossa työvelvolliset. Taas kun siirretään katse yksiköihin, niin huomataan kyseessä olleen linnoitusrakennuspataljoonia. Linnoitusrakennuspataljoonat olivat nimenomaan työvelvollisista kokoonpantuja, mutta joukkojen johto ja erikoisammattimiehet palkattuja ja/tai varattuja reserviläisiä. Listalle on laskettu mukaan myös lotat, joiden vastuulla oli toimistotehtäviä sekä muonitus. Lotat täytyy ehdottomasti ottaa mukaan tarkasteluun.

Lopuksi taulukosta löytyy myös mainitut suomalaiset vangit, joita tässä tapauksessa oli kahdelta vankileiriltä yhteensä 669 henkeä. Myös hevoset on listattu mukaan. Hevosten merkitystä sodan aikaiselle Suomelle on korostettu aiemmin, joten niiden mukana olo on varsin ymmärrettävää.

Lukuja voi jokainen itse katsella tuosta kuvasta ja miettiä, että minkälaista työvoimaa nyt esimerkiksi 20.linnoitusrakennuspiirin alaisuudessa oli.

Mutta hevosista vielä: saman 20. lin.rak.piirin papereista löytyi eräältä linnoitusrakennuspataljoonalta tullut lista, josta seuraavaksi kuvana osa.

Kansallisarkistosta

Tutkielma valmis, hyväksytty ja netissä

No niin! Gradu on valmis, palautettu, rekisteröity ja netissä. Tutkielman otsikoksi tuli: Rakennustöitä jatkosodassa. Työ, työvoima sekä rationalisointi linnoitustöissä 1941-44.

Alla olevasta linkistä löytyy.
http://hdl.handle.net/10138/29757

Lopputulokseen olen kohtuullisen tyytyväinen. Valintani esitystavasta eivät valitettavasti avautuneet tarkastajalle, enkä osoittanut selväsanaisesti tiettyjä asioita joita olisi ilmeisesti pitänyt. Taisin jättää liikaa lukijan ymmärrettäväksi?

Näin valmista tekstiä luettua huomaa muutenkin miljoona asiaa, jotka olisi ehkä ollut syytä tehdä toisin... :D Sellaistahan se on! Hienoa on kuitenkin huomata, tietääpä ainakin ajattelun toimivan. Cogito ergo sum vai miten se oli?

Joka tapauksessa esitän mieluusti työni näin internetin maailmassa kenelle tahansa!

Saa lukea, saa kommentoida!

Erään sotamiehen kohtalo

Oli marraskuun 25. päivä vuonna 1942. Puoli kuuden aikaan illalla lähtivät sotamies Hakulinen yhdessä sotamiesten Rouhennon sekä Törrösen ja maanviljelijän pojan Leon kanssa reellä liikkeelle. Leo oli ilmeisesti apupoikana, hän oli reilua kahta viikkoa aiemmin täyttänyt kolmetoista vuotta. Ulkona oli lumista ja talvista, aurinko oli jo laskenut.

Hakulinen ajoi rekeä kohti Simolan tietä, jossa Törrönen ja maanviljelijän poika jäivät pois kyydistä ja menivät Nutikan kylässä sijaitsevaan Sunin taloon. Toiset jatkoivat matkaansa kohti Simolan asemaa. Hakulinen sanoi tulevansa hakemaan Törrösen ja Leon paluumatkallaan.

Kymmenen aikaan illalla Hakulinen ajoneuvoineen tuli hakemaan Törrösen ja Leon. Puolen tunnin ajomatkan jälkeen hevonen yht’äkkiä kaatui jyrkässä alamäessä. Hakulinen hyppäsi heti reestä irrottamaan hevosta valjaista. Hakulinen tarkasti hevosen kunnon. Satoi lunta. 

”Taitaa tulla kylmä”, Hakulinen virkkoi.

Sotamies Törrönen päätti lähteä välittömästi maanviljelijän pojan kanssa viemään tapahtuneesta tietoa yksikköön. Sotamies Hakulinen jäi yksin hevosen kanssa. Kuljettuaan noin sata metriä kuului takaapäin huuto. ”Älkää menkö taikka ammun teidät!” Huutaja oli Hakulinen. 

Törrönen ja Leo kulkivat jalkaisin yksikköön, 10.Erilliseen Linnoitusrakennuskomppaniaan, joka oli koottu hermotoipilaista. Välittömästi sen jälkeen kun jalankulkijat olivat päässeet yksikköön ja kertoneet tapahtumasta, lähti neljän miehen ryhmä hevosella kohti tapaturmapaikkaa. Sotilasarvoltaan vanhimpana oli korpraali Siikola. 

Ryhmä saapui tapahtumapaikalle puoli yhdeltä yöllä, haverista oli kulunut aikaa noin kaksi tuntia. He näkivät hevosen makaamassa tiellä, mutta sotamiehestä ei ollut havaintoakaan. Osasto ryhtyi tutkimaan ympäristöä, josko Hakulinen löytyisi. Korpraali Siikola huomasikin melko pian tiellä vastasataneeseen lumeen painautuneet jalanjäljet.

Osasto lähti seuraamaan jälkiä taskulampun valossa. Noin kolmensadan metrin jälkeen jäljet kääntyivät yht’äkkiä pois tieltä sen vieressä olleeseen riiheen. 

Astuessaan kohti riihen katosta osui lampun valokeila johonkin. Sotilashenkilö riippui kaulastaan nahkahihnassa, joka oli riihen oven pielessä olevassa naulassa kiinni. Siikola valaisi näkyä taskulampulla tarkemmin ja saattoi todeta, että kyseessä oli samainen sotamies, jota he olivat etsineet. Siikola koetteli kädellään kaula- ja rannevaltimoita, ei pulssia. 

Sotamiesten Laine ja Ruohonen kanssa Siikola leikkasi veitsellään nahkahihnan poikki ja kantoivat ruumiin rekeen. Osasto lähti liikkeelle ja saapui takaisin yksikköön noin puoli kaksi. 

Komppanian päällikkö totesi Hakulisesta seuraavaa: ”Luonteeltaan stm. Hakulinen oli hyvin äkkipikainen, työstä joka ei ollut hänelle mieleen kieltäytyi usein sitä tekemästä. Henkilöön, johon hän suuttui lupasi melkein aina tappaa.”

***

Edellä ollut tarina on tosi. Tai niin ”tosi”, kuin mitä historian kirjoitus lähteisiin pohjautuen voi olla. Lähteenä koko tekstille toimi Hakulisen kuolemansyyn tutkinnan johdosta tehty kuulustelupöytäkirja.

Erästä mappia selatessa tämä tapahtuma sattui silmiini ja pisti miettimään ja päätin ottaa sen muistiinpanona ylös, jonka otsikoksi kirjoitin: ”Surullinen tarina”. Erityisesti tuo komppanian päällikön loppukaneetti laittoi miettimään. Koko tapahtuma purkitettiin siihen, että kyseinen sotamies vain oli niin äkkipikainen, että tappoi itsensä. Eikä edes ollut päissään.

Kuulustelupöytäkirjat ovat oikeastaan ainoa virallinen lähde sodan ajalta, joissa kuuluu tavallisten rivimiehien ääni. Näissä olisi mahdollisuus mielenkiintoiseen mikrohistorialliseen tutkimukseen mukaillen ajatusta alistamisen arkistoista.[1]

 

Lähteet

Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste: T12840/30. KT-toimiston salaista ja yleistä kirjeistöä 1942.

---

[1] Tästä lisää Matti Peltosen esipuheessa teoksessa: Ginzburg, Carlo: Juusto ja madot. 1500-luvun myllärin maailmankuva. Gaudeamus, Helsinki 2007.