Päätin lukea uudelleen myös Markku Hyrkkäsen Aatehistorian mielen (2002). Muistan sitäkin lukeneeni varmasti sekä perustutkinto-opiskelijana, että väitöskirjaa tehdessä. Näihin teemoihin on mielestäni hyvä palata säännöllisesti. Siis minun itseni on hyvä palata näihin, koska niistä on hyötyä. Huomaan, että hyöty näkyy erityisesti opinnäytetöitä ohjattaessa ja miksei myös omassa tutkimuksessakin.
Mutta siitä Hyrkkäsen kirjasta. Siinä on vallan hyvät pätkät historian tutkimuksen metodisuudesta ja metodisesta selkeydestä. Seuraavat lainaukset ovat kaikki sivulta 226.
Ensiksi Hyrkkänen ottaa käsittelyyn vaatimuksen tutkimuksen metodisesta selkeydestä. On oltava metodisesti selkä tutkimuksen kuluessa ja siitä kirjoittaessa.
”Historioitsijat joutuvat tyytymään siihen, että metodinen selkeys siintää aina vain horisontissa. Vasta tutkimuksen päätyttyä he kykenevät punnitsemaan, ovatko he onnistuneet esittämään oikeita kysymyksiä oikeassa järjestyksessä; vasta tällöin he osaavat osapuilleen sanoa, missä kohtaa he hairahtuivat esittämään vääriä kysymyksiä tai - tutkimusprosessia yhtä lailla hidastaen - oikeita kysymyksiä väärässä kohdassa.”
Tämä on varmasti yksi niistä tekijöistä, jotka painavat aloittelevien tutkijoiden hartioita. Miten voi olla menetelmien kanssa selkeä, kun sen vasta voi lopuksi todeta, että kyllä, olin metodisesti selkeä. Senpä takia seminaarissa esitetty tutkimussuunnitelma ei voikaan olla valmis menetelmien osalta, vaan sen voi todistaa vasta lopuksi.
Hyrkkänen avaa myös hienosti metodin kreikankielisen alkuperän ja pohtii sen vaikutusta siihen, miten metodi voitaisiin ymmärtää paremmin, tai ehkä helpommin.
”Nyt on vihdoin paljastettava metodin etymologisen juuren tarkka käännös tai oikeammin historiantutkimuksen kannalta osuva tulkinta. Kreikan kielen methodos tarkoitti poukkoilematonta (’epädiskursiivista’) tiellä pysymistä. Metodisesti toimisi siten tutkija, joka tutkimuksensa aloittaessaan tietää, mihin tutkimus päättyy. Tutkijat eivät siis pysty toimimaan metodisesti. He eivät voi ikinä tietää etukäteen, mikä on tutkimustehtävän ratkaisun kannalta oikea tie.”
”Historiallisessa tutkimuksessa metodi tarkoittaa aina tietä (hodos), jota pitkin on tullut kulkeneeksi - tietä, jonka tietää vasta sen jälkeen (meta) kun sen on kulkenut tai joutunut raivaamaan, vasta monia teitä (umpikujat mukaan luettuna) kuljettuaan.”
Tämän yritän muistaa seuraavillekin ohjattaville painottaa: ”Vasta maaliin päästyään hänelle valkenee, mitä reittiä hänen olisi pitänyt kulkea.”
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti