4. tutkimuskuukausi

Kesäkuun saldo oli määrällisesti hieman vähäisempi, mutta laatu lämmittää mieltä. Työvelvollisuuslain perusteet alkavat olla kasassa. Ehkä jos jotain vielä olisi hauska löytää, niin ns. ensimmäisen sotatalouskomitean papereista työvelvollisuusmietintö.

Arkistotyössä lähdin liikkeelle vuoden 1938 papereista. Nyt löydän itseni 20-luvulta. Ei niin, että se mitään haittaisi!

Kuluneen kuun aikana olen tällä kertaa panostanut kirjallisuuden lukemiseen. Vaihtelu virkistää. Viimeisimpänä luin Kaija Heikkisen tutkimuksen Yksin vai yhdessä. Rintamanaisen monta sotaa. Kovin mielenkiintoinen kirja, josta löytyi oman aihepiirini rajapinnoilla liikkuvia asetelmia.

Pisti myös miettimään hieman tarkemmin, että millainen rooli naisten työllä oli kokonaisuudessaan, jos miettii työvoiman sotilaallisen käytön kannalta. Naiset työvoimana olen tiedostanut alusta alkaen, mutta jossain vaiheessa täytyy päättää, millä tavalla tätä osa-aluetta tutkin.

Saksalainen vaikutus?

(Clues, bei Syke, Syker Fotograf, Wikimedia Commons)

Olen tutkiskellut perusteita, jotka ovat vaikuttaneet - tai pikemmin saattaneet vaikuttaa - työvoiman sotilaalliseen käyttöön toisessa maailmansodassa. Koska tutkimuskohteeni on sotilaallisesti käytetty työvoima, on otettava lukuun sotalaitoksen-puolustuslaitoksen-puolustusvoimien historiallinen kehitys ja koetettava löytää sieltä mahdollisia johtolankoja.

Viimeisimpänä luin Terä - Tervasmäen Puolustusministeriön historian ykkösosan (tästä vielä joskus enemmän) ja Puolustuslaitos 1918-1939 kirjajärkälettä olen lukenut useasti. Samoin motiivein luin myös Arimon puolustussuunnitelmat. Johtolankoja on löytynyt, mutta myös muita kuin täysin omaa aihettani koskettelevia.

Yksi tällainen on saksalainen vaikutus armeijan luomisessa. Nyt en tarkoita jääkäreitä, vaan niitä saksalaisia upseereita, jotka kutsuttiin laittamaan putiikki kuntoon. Tämän on mainittu olleen myös viimeinen tikki Mannerheimin erolle.

Lopulta sotaväki, sotaministeriö ja yleisesikunta järjestettiin saksalaiseen (pitäiskikö sanoa preussilaiseen) malliin. Ja kyseisen yleisesikunnan de facto päällikkönä oli saksalainen eversit von Redern, joka toimi tehtävässään 13.12.1918 asti. Silloin saksalaiset poistuivat.

Tämä pitää tietenkin asettaa kontekstiinsa; Suomi oli erittäin vahvasta saksalaisiin päin. Kuningas saksasta, ye-päällikkö saksasta... Tämä suuntaushan toki loppui Saksan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa. 

Tästä kaikesta nousee jälleen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Mutta sehän vain kuuluu asiaan, kun historiantutkimus on kyseessä. Eli: Olikohan tällä saksalaisella influenssilla vaikutusta työvoiman käyttöön? Tai oliko jääkäritaustalla millainen vaikutus linnoitustöiden johtajan Edvard Hanellin näkemyksiin linnoitustöiden johdossa?

Tutkimuskirjallisuutta

No niin, työt on tosiaan loppu, mutta tekeminen ei. Kävin tänään Maanpuolustuskorkeakoulun pääkirjastolla hakemassa kirjoja, jotka ovat tutkimuksellisesti kiinnostavia. Aika väkeviä teoksia taitavat ollakin, nimittäin painoa lainoilleni tuli reilusti toistakymmentä kiloa. Reppuni oli kovin painava kotimatkalla. 

Näyttää siltä, että muualla maailmassa on myös toisen maailmansodan aikaiset rakentamiset kiinnostaneet enemmän kuin Suomessa. Tämä seikka jaksaa ihmetyttää minua!

Erityisesti Yhdysvaltain armeija teki toisen maailmansodan päätyttyä laajan tutkimussarjan otsikolla U.S. Army in the World War II. Sarjasta löytyy esimerkiksi laaja katsaus aiheesta ”Technical Services”, jonka alta puolestaan löytyy selostuksia insinöörijoukkojen (The Corps of Engineers) toiminnasta. Mainittakoon tästä esimerkiksi osa nimeltä The Corps of Engineers. The War against Germany[1], jossa käsitellään erittäin paljon aiheeni kannalta mielenkiintoisia seikkoja USA:n maavoimien näkökulmasta. 

Esiin on syytä nostaa toinen samankaltainen kirjasarja, mutta Tyynenmeren sotanäyttämöltä, nimeltään Engineers of the Southwest Pacific 1941–45. Tyynenmeren sotatoimissa oli rakennustoiminta erittäin tärkeässä roolissa, joten kirjasarja tulee olemaan mielenkiintoinen tämän tutkimusaiheen kannalta. Sarjan kuudes osa on nimeltään Airfield and Base Development[2] ja tästä löytyy mielenkiintoista kontekstualisoivaa tietoa suhteutettuna Suomen ilmavoimien lentokenttien rakentamiseen. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, mistä työvoima saatiin.[3]

Tutkimukseen on myös syytä ottaa mukaan näkökulma Saksasta. Tämän mahdollistaa muun muassa Kurt Burkin tutkimus Die Deutschen Landesbefestigungen im Osten 1919–1945[4] ja esimerkiksi Rudi Rolfin Der Atlantikwall. Die Bauten der deutschen Küstenbefestigungen 1940–1945[5]. Näissä molemmissa puututaan myös työvoimaan. Samalla muodostuu mahdollisuus pieneen vertailuun eri armeijoiden kesken.

Näin varsinkin, jos otetaan mukaan vielä Neuvostoliitto. Neuvostoliiton puolelta on tosin hyvin haasteellista löytää tutkimusta esimerkiksi englanniksi, mutta ainakin yhden olen löytänyt. Neil Short on tehnyt aiheesta kirjan nimeltään The Stalin and Molotov Lines. Soviet Western Defences 1928–41[6]. Lisäksi Neuvostoliiton suunnalla on mahdollista syventää tietämystä aiheesta puna-armeijan sotataidon kautta. Tästä on Jukka Kulomaa tehnyt tutkimuksen Syvään taisteluun. Johdatus Neuvostoliton maavoimien sotataitoon 1917–1991[7]. 

Näistä opuksista uskon löytäväni vaikka mitä oleellista tulevan tutkimukseni kannalta. Kansainvälinen näkökulma on otettava jossain määrin huomioon, sillä Suomenkaan historia ei toisen maailmansodan aikaan tapahtunut missään tyhjiössä.

---

[1] Beck, Alfred M., Bortz, Abe, Lynch, Charles W., Mayo, Lida & Weld, Ralf: The Corps of Engineers. The War against Germany. Sarjassa United States Army in the World War II. Technical services. Center of Military History, United States Army, Washington D.C. 1985.

[2] Casey, Hugh J.: Airfield and Base Development. Volume VI sarjassa: Engineers of the Southwest Pacific 1941-1945. United States printing office, Washington 1951.

[3] Casey, 9-10.

[4] Burk, Kurt: Die Deutschen Landesbefestigungen im Osten 1919–1945. Biblio Verlag, Osnabrück 1993.

[5] Rolf, Rudi: Der Atlantikwall. Die Bauten der deutschen Küstenbefestigungen 1940–1945. Biblio Verlag, Osnabrück 1998.

[6] Short, Neil: The Stalin and Molotov Lines. Soviet Western Defences 1928–41. Osprey Publishing, Oxford – New York 2008.

[7] Kulomaa, Jukka: Syvään taisteluun. Johdatus Neuvostoliiton maavoimien sotataitoon 1917–1991. Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, Helsinki 2004.

Seminaarityön substanssia

Tutkimuskurssin seminaarityössä tavoitteenani on tarkastella Erja Sarasteen poliittisen historian lisensiaattityötä vuodelta 1983. Aiheena tutkimuksessa on Työvoimahallinto ja -politiikka Suomessa toisen maailmansodan aikana. Inhimillisten resurssien käyttö kriisinaikana 1939-1944

Tarkastelussa siis on se, kuinka sotaan valjastettu talous ja teollisuus saatiin pyörimään, toisin sanoen - miten varmistettiin työvoiman saanti. Ratkaisut, joita Saraste työssään tarkastelee, ovat valtionhallinnon tason päätöksiä. Ylimpänä työvelvollista työvoimaa ohjaavana instanssina oli jatkosodan aikana vastuuseen määrätty Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö. (ei siitä sen enempää)

Mielenkiintoinen huomio työstä: legendaarinen rajaus toista maailmansotaa käsitellessä - 1939-1944. Toinen maailmansota siis päättyi Suomessa tasan siihen hetkeen, kun rauhansopimus allekirjoitettiin 1944. Tämä tietysti noudattelee Suomen suurta kansallista historiankertomusta. Lapin sota ei ole kovinkaan vahvasti kuulunut tarkasteluihin, vuosiluvut 1939-1944 ovat kenties suorastaan sementoitu kansalliseen käsitykseen. Vaikka tiedämme sotatilan jatkuneen lapissa pisimmillään vuoden 1945 kevääsen saakka.

Omaa tulevaa gradun aihepiiriä pohdiskellessa mietin vakavasti tämän ajallisen rajauksen murtamista omassa tarkastelussa. Voisin olettaa, että tilanne työvoimassa ei välittömästi jatkosodan päättymisen jälkeen normalisoitunut. Näin voisi Sarasteen työn mukaan tulkita. Muutenkin aloin spekuloimaan sillä, onko jatkosotaa pakko jäsentään iänikuisilla kuvauksilla, kuten hyökkäysvaihe, asemsota ja torjuntataistelu. Vaikka nämä kuvaavatkin tapahtumia hyvin (ainakin oletan näin), mutta onko kuitenkaan välttämätöntä tarkastella näiden viitekehysten läpi tapahtumia.

Ehkäpä ei, ei varmasti ole! Tämä vaati ehdottomasti jatkotarkastelua. Kenties tässä on myös jotain haistettavissa aspektilla "vanha sotahistoria", eli perinteinen sodan tarkastelu ja "uusi sotahistoria", perinteisistä tarkasteluista poikkeavin mielenkiinnon kohtein.

Terveisin kylpylähotellista Tampereelta,
otto

Sivu tutkimuskurssipäiväkirjasta 2

Taas tuli kirjoiteltua hieman tutkimuskurssipäiväkirjaa. Mielenkiintoinen seikka on se, että palautus tälle osalle on vasta yli kuukauden päästä ja silti kirjoitin sen jo. Tämä oli varmasti kuitenkin hyvä asia, sillä enhän minä enää juuri mitään muistanut viime luennosta tässäkään vaiheessa. Ja siitä nyt on kuitenkin vasta alle viikko (eli kuusi päivää).

Tässä siis katkelmia kirjoittamastani:

Luennon aiheena oli aikaisempi tutkimus ja käsitteet historiantutkijan työssä. Nämä ovat luonnollisesti merkittävässä osassa historiantutkijan työssä. Mielestäni ehkä oleellisimpana seikkana luennolla nousi esille se, että aikaisemman tutkimuksen merkitys ei pääty vain prosessin alkuun vaan vaikuttaa suhteen määrittelyn kannalta koko tutkimusprosessin ajan. Lukiessani oman aihepiirin aikaisempaa tutkimusta, joka on saanut ”purkutuomion” seminaariesitelmääni, nousi jo alkuvaiheessa mieleeni näitä luennolla käytyjä aiheita.

Heti työnsä alkupuolella Saraste toteaa aikaisempaa tutkimusta oman työnsä kannalta olevan vain niukasti ja lähteistä mainitessaan hän kirjoittaa, että on ”jouduttu turvautumaan arkistolähteisiin”. Tämä tietysti pisti kovasti silmään, ja siitä saattaa irrota jonkinlaista pointtia myös seminaariesitelmään. Mietin, että mitä se kertoo tutkimusperinteestä, jos arkistolähteitä oikein joudutaan käyttämään? Tai ylipäänsä mistä se kertoo (vai kertooko se nyt yhtään mistään)?

Seuraavaksi alan kaivamaan aihepiirini liittyvästä aikaisemmasta tutkimuksesta tutkijan käyttämiä metodeja, aineistoja ja ynnä muita. Samoin oman aihepiirin perustelua ja pohjustusta varten täytyy pohtia miten sodan historiaa on lähestytty uuden sotahistorian näkökulmasta. Sotahistorian ja uuden sotahistorian pohdinnat ovat jo nyt aiheuttaneet kysymyksen siitä, tahdonko että aihepiirini liitetään sotahistoriaan mitenkään. Ajattelen, että kai se on siinä mielessä hieman pakko, sillä aihepiirini ajankohta nyt ”sattuu olemaan” jatkosodan aika. Kuitenkin minusta tuntuu siltä (ainakin tällä hetkellä), että tavoitteeni tulee olemaan huomattavasti paljon enemmän siinä ”työssä”, jota tarkoitukseni on tutkia. Mutta koska en voi millään irrottaa tarkastelua mihinkään tyhjiöön, tulee sota olemaan siinä mukana. Ehkäpä siis ”uusi sotahistoria” on juuri sitä, mitä on tulossa.