"Arkiston kutsu, lähteiden viettelys"

 Otsikon mukainen symposium järjestettiin 13.5. ja itsekin sain kunnian päästä mukaan puhumaan. Oma otsikko oli "Asiakirjan löytämisen helppous ja vaikeus?". Käytin itseäni niin sanotusti case-esimerkkinä siitä, kuinka aina löytäminen ei ole kovin suoraviivaista. Kohteena oli taloudellinen puolustusneuvosto, jonka parissa olen viivähtänyt hetken jos toisenkin ja kysymys siitä, oliko toimintaa 1936-1939 vai ei? Osa aikaisemmasta tutkimuksesta sanoo, että ei ollut. Yksi sanoo, että oli. Kolmas toteaa, että ei voi sanoa, kun arkistoa ei ole. 

Tähän liittyen löysin viime marraskuussa asiakirjan, joka todistaa, että ainakin syksyllä 1938 ja keväällä 1939 taloudellinen puolustusneuvosto kokoontui.

Vaikeutta ja helppoutta voi kuvata tässä esimerkissä se, että olen ensimmäisen kerran nähnyt tämän asiakirjan vuonna 2014, mutta löysin sen vasta marraskuussa 2025. Tähän liittyen lainasinkin Jorma Kalelan Historiantutkimus ja historia -teosta sivulta 96:

“Tärkeää onkin huomata todistuskappaleen ja lähteen ero. Todistuskappale on itsessään aina mykkä, mutta kun se puhuu, siitä tulee lähde. Tärkeää on silti muistaa, että lähdekin on saatu puhumaan vasta, kun siltä on kysytty jotain. Todistuskappaleet ovat olemassa riippumatta kenenkään niitä koskevista myöhemmistä päätelmistä. Se on historiantutkimuksen empiirisyyden perusta. Toisaalta on aivan yhtä tärkeää se, että todistuskappaleet ovat mykkiä. Niistä tulee lähteitä vasta, kun joku käyttää niitä päätelmiensä perustana.”

No se omasta. 

Kaikkinensa päivä oli täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja arkistoista, arkistoaineistoista, erilaisista lähteistä ja lähteiden materiaalisesta puolesta. Mikä ero on sillä, että näkee kopion jostain historiallisesta paperista verrattuna siihen, että sitä saa käsin koskettaa ja nähdä - tai vaikka haistaa.

Ainakin oman tulkinnan mukaan on ihan selkeää, että historiantutkijat eivät ole digitointia ja digitaalisuutta vastaan, vaan alkuperäisten aineistojen käytön puolesta. 

Kansallisarkiston Rauhankadun infotapahtumassa Kansallisarkiston edustaja totesi kovin yksiniittisesti, että "tutkijathan käyttää mieluusti digitoituja aineistoja". Tämä vastauksena kritiikkiin toimipaikkojen sulkemista ja pelkkää digitaalista toimittamista kohtaan. Tietysti käytetään digitaalisia aineistoja. 

Mutta ne eivät korvaa alkuperäisten käyttämistä. Itselle ehkä suurin heikkous digitoidussa aineistossa on selaamisen mahdottomuus ja sen hahmottamisen vaikeus: kuinka paksu nippu tai nide tämä nyt onkaan, kun näyttö on aina saman paksuinen?

Onko historiallinen todistuskappale tai siitä muodostuva lähde vain sen tietosisältö? Ei suinkaan. Tämä kävi hyvin ilmi, kun tarkasteltiin vaikka keskiaikaisten lähteiden lähdejulkaisusarjat. 

Arkistot eivät ole vain paikkoja, joissa on vanhoja papereita säilössä. Siihen kuuluu kohtaaminen. Kohtaaminen mahdollisesti lähteiksi muuntuvien todistuskappaleiden kanssa. Kohtaaminen arkistoalan ammattilaisten kanssa. Kohtaaminen toisten tutkijoiden kanssa. Jos arkisto vie tutkijasalin "digitaaliseksi", jää silloin monet kohtaamiset kohtaamatta.

Kyllähän me voidaan digitaalisestikin kohdata. Totta kai. Mutta se ei ole sama asia. 

Tiede syntyy yhteisöissä, yhteistyössä ja kohtaamisissa. Omat erinomaiselta tuntuvat ajatukset pitää altistaa toisille ihmisille. Ehkä niissä olikin jotain itua, mutta uudet kysymykset saattavat avata arvaamattomia, ja parempia, suuntia tutkimukselle.

Kiitos järjestäjille, tälle symposiumille oli selkeästi tarvetta! 

Ai niin! Samaan teemaan muuten myös Historiallisen Aikakauskirjan cfp: https://agricolaverkko.fi/ilmoitukset/kirjoittajakutsu-haikin-teemanumeroon-arkistot-ja-historiantutkimus-murroksessa/ 

Tekisi mieli itsekin tarjota jotain, mutta just nyt ei oikein aika riitä...

 

Johtolankoja: puolustushallinto 1939-44

Johtolankojen etsiminen on historiantutkimuksen jännittävimpiä asioita, koskaan ei tiedä mitä löytyy ja mistä! No, onneksi näitä etsintöjä pystyy ja täytyykin rajata, tehdä olettamuksia ja arvioida mahdollisuuksia tietojensa perusteella.

Näin ollen tartuin kirjaan Tervasmäki, Vilho: Puolustushallinto sodan ja rauhan aikana 1939-1978. Kyseessä on toinen osa puolustusministeriön historiaan. Ensimmäinen osa arvatenkin käsittelee aikaa itsenäistymisestä talvisodan aattoon. Viittankin hieman tähän jo lukemaani aikaisemmassa postauksessa.

Luin tästä puolustushallinnon historiasta tosin vain toisen maailmansodan ajan. Tavoitteena oli kaivaa esille johtolankoja siitä, millaisessa roolissa puolustusministeriö oli työvoiman sotilaallisen käytön puitteissa. Se seikka sai vahvistuksen, että työvelvollisuuslaki valmisteltiin puolustusministeriössä. Toimeenpano kuitenkin jatkosodan aikana asetettiin kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Mielestäni tässä on jotain pohtimisen arvoista.

Samalla yritin kaivaa esille mahdollisimman paljon Leonard Grandellista, joka toimi ennen sotaa sotatalouspäällikkönä ja sitten sotataloustarkastajana. Nämä muistiinpanot ovat vielä koostamatta, mutta jotain kyllä löytyi. Grandellin sijoituspaikka oli siis puolustusministeriö. Tekisi mieli kysyä kirjan kirjoittajalta Vilho Tervasmäeltä lisätietoja Grandellista, mutta se on vähän vaikeammin tehty. Tervasmäki kun on jo hetkiä sitten osallistunut viimeisen iltahuutoon.

Muutenkin sotatalous on alkanut kiinnostamaan entistä enemmän. Tähän pitää selvästi perehtyä lisää. Ja erityisesti sotatalouden valmisteluihin, joiden osaksi lasken myös työvelvollisuuslain valmistelun. Tässä mennään myös mukavasti tuntemattomille vesille, joten silmät täytyy pitää auki.

Johtolankoja puolustusministeriöstä

Luin tuossa kirjan nimeltä "Talvisodan puolustusministeri kertoo" - eli Juho Niukkasen vastauksen Väinö Tannerin muistelmiin. Lukemisen motiivi minulla oli tietenkin löytää johtolankoja työvelvollisuuslainsäädännön puitteista. Ja löytyihän niitä joitakin, samoin mainintoja ja mielipiteitä linnoittamisesta. Paikoin teksin lukeminen oli viihdyttävää kirjallisen tappelun seuraamista, joskus taas parhain päin selittämistä.

Kirjan lukemisessa täytyi käyttää melkoisia suodattamia: se ei toki ole mikään yllätys muistelmien suhteen. Muistelmien arvo historian tutkimuksessa minulle onkin ehkä jokin muu kuin tarkkojen "faktojen" hakeminen. Kuten yllä sanoin, tavoitteeni oli etsiä johtolankoja ja nähdä jollain tapaa tekstin taakse ja 1930-luvun lopun tunnelmiin.

Ja samalla myös tahdoin ymmärtää lisää puolustusministeriöstä ja tottahan toki Niukkanen puolustusministerinä kirjoitti muistelmiinsa myös puolustusministeriöstä. Viime aikaisiin  lukemisiin lukeutui myös puolustusministeriön historian ensimmäinen osa: "Puolustushallinnon perustamis- ja rakentamisvuodet". Tästä kirjasta sain vahvistuksen sille, että työvelvollisuuslain aikaansaamisessa on aloitteen lähes tulkoon täytynyt tulla sotatalouspäällikkö Leonard Grandellilta.

"Pl.M:n luolia Meilahdessa. Istum.min. Kotilainen ja kenr. Grandell.
Meilahti 1940.03.01" SA-kuva.

Nyt täytyy jälleen jäsentää ajatuksia ja hieman analysoidan muistiinpanoja. Mutta Grandellin hahmo näyttäytyy hetki hetkeltä tärkeämmältä tutkimukseni kannalta. Ei vissiin ole Grandellista kirjoitettu elämäkertaa, eikä edes Niukkasesta? 

Seuraavassa kuitenkin Niukkanen ja Grandell wikipediassa.

Johtolankoja etsimässä, heinäkuu 2013

Johtolankojen etsiminen on yksi jännittävä historiantutkimuksen vaihe. Ja sitä minä olen viime aikoina harrastanut: niin arkistoissa kuin kirjastoissa. Ja kuten tässä on jo aiemmin tullut muutaman kerran mainittua, on suurennuslasini alla työvelvollisuuslainsäädäntö ja sen säätämisprosessit.

Katseltuani valtiopäivien asia- ja pöytäkirjoja sain muistuman viime kesältä. Silloin olin korkeakouluharjoittelijana Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian laitoksella ja järjestin edesmenneen eversti Vilho Tervasmäen arkiston, joka oli kyseiseen paikkaan luovutettu. Tervasmäki nimittäin oli väitellyt valtsikasta tohtoriksi ja hänen väitöskirjansa aihe tuli mieleeni. Se käsitteli eduskuntaa ja maanpuolustusta 1917-1939. Tätä käsitteleviä papereita kulki käsieni läpi vaikka kuinka monta!

Tästä intoutuneena suoritin haun Helkasta ja lainasin kyseisen väittärin vuodelta 1964. Tervasmäki, Vilho: Eduskuntaryhmät ja maanpuolustus valtiopäivillä 1917-1939. Nyt kirja on jo luettu ja palautettu. Muutamia mielenkiintoisia muistiinpanoja sain ylös.

Yksi mielenkiintoinen pointti käsitteli totaalista maanpuolustusta, josta seuraava lainaus sivulta 3.

"Sotatilalakia ja siihen liittyviä lakeja lukuun ottamatta ensimmäiset totaalista maanpuolustusta koskevat lait – väestönsuojelulaki ja työvelvollisuuslaki – tulivat esille vasta vuonna 1939.”

Tervasmäki laskee työvelvollisuuslain taloudellisen lainsäädännön piiriin, miksipä ei! Mielenkiintoinen lähtökohta, josta voisi lähteä liikkeelle.

Se, että työvelvollisuuslaki sai maininnan jo sivulla kolme, nosti odotukseni tämän lain käsittelyn kohdalta aika korkealle! Pettymys seurasikin sitten sivulla 93:

”Lakia puolustusvalmiuden tehostamisesta sodanvaaran uhatessa ja työvelvollisuuslakia ei käsitellä, koska ilmeinen sodanvaara joudutti niiden läpimenoa ja lievensi erimielisyyksiä.”

No, kuitenkin Tervasmäen väitöskirja oli syytä lukea. Sen myötä sain paljon kontekstualisoivaa tietoa maanpuolustuksen lainsäädännöstä ja eduskunnasta, josta on todennäköisesti hyötyä tulevaisuudessa. Mutta aiemmin mainitsemani komiteamietintö, tai siihen liittyvät paperit, on edelleen löytämättä. Seuraavaksi Kansallisarkisto ja A. K. Cajanderin arkiston papereita, jos vaikka löytyisi sieltä?