Rooman nimeen!

Luin hetki sitten Adrian Goldsworthyn kirjan "In the name of Rome. The men who won the Roman empire". Oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu opus. Goldsworthy käy Rooman historiaa läpi kenraalien kautta. Siinä mielessä melko perinteistä suurmiesten historiaa. Saa kyllä ehdottaa roomalaiseen sotahistoriaan liittyviä kirjoja, jos mieleen tulee! Lukulistalla on jo Caesarin Gallian sota.

Kun itse tutkin 1900-lukua pääosin, niin nostan kyllä isosti tohtorin hattuani Rooman ja muutenkin antiikin historian tutkijoille. Lähdepohja on ns haastava! Jotain on kirjoitettu ja jokin osa siitä on säästynyt muodossa tai toisessa, joistakin teksteistä on viitteitä toisissa ja niin edelleen.

Historian sivuilta tuttuja nimiä on paljon, Scipio Africanus, Caius Julius Ceasar, kaksi nyt mainitakseni. Millainen vaikutus johtajalla oli (on) lopputulokseen? Saattoi olla huomattava! Ja toiset vaan ovat taitavampia kuin toiset. Johtaminen, resurssien ja toimintaympäristön käyttäminen usein ratkaisivat (ratkaisevat) taisteluita. Englanniksi on hyvä sanonta: "to dictate a battle". Taistelun johtaja ratsasti taistelulinjojen takana, ohjasi taistelun kulkua, kannusti sotilaita ja näytti sen, että näkee niin uroteot kuin pelkuruuden ynnä muun.

Samalla kävi hyvin ilmi, että vaikka suurmiehet olivat tässäkin ne, joiden nimi jäi historiankirjoihin, oli roomalaisen legioonan johtaminen delegoitua. Kenturiot ja kumppanit tiesivät, mitä piti tehdä, jolloin taistelun johtaminen korkeimmalta taholta saattoi kohdistua kriittisimpiin kohtiin. 

Roomalainen käsitys sodasta ja rauhasta on myös mielenkiintoisia. Rauhahan oli mahdollinen vasta sen jälkeen, kun Rooma oli voittanut sodan. Ja sodan häviäminen ei ollut sellainen mahdollisuus, jota edes voitiin ottaa huomioon. Tästä mielestäni oiva esimerkki toinen Puunilaissota ja se, kuinka kaikkien Hannibalin voittojen (Cannae ym.) jälkeen Rooma kuitenkin tuli, näki ja voitti.

Joose Hannula kirjoittaa Sotataidon historiassaan vuodelta 1930 taktiikan kehityksestä ja roomalaista sivulla 210 seuraavasti:

”Taktiikan kehitys vanhalla ajalla muodostaa kiinteän kokonaisuuden saavuttaen Caesarissa huippunsa. Johtajan tapa käyttää voimiaan taistelussa on aina oleellisesti riippuvainen hänen käytettävissään olevan välineen laadusta, ja juuri vanhan ajan taktiikan kehitystä seurattaessa voidaan erikoisen selvästi havaita, kuinka johtajan taktilliset voimankäyttömahdollisuudet kasvavat rinnan välineen kehittymisen kanssa.”

Irma ja Kalevi Seren rahaston apuraha

Suomen Sotahistoriallinen Seura jakaa muuten tänä vuonna Irma ja Kalevi Seren rahastosta 15000 euron apurahan.

Kuten SSHS kotisivuilla todetaan:

Apurahaa voi hakea sotahistorialliseen tutkimukseen, jossa käsitellään sotahistoriaa, sotia ilmiöinä, sotataidon historiaa, rauhan aikaista sotilashistoriaa sekä sotien oheisilmiöitä ja seurauksia. Apurahan hakuaika on 1.3.–30.4.2026.

Myöntöperusteet ja ohjeet hakemiseen löytyvät täältä! 

Hakuaikaa siis vielä tämän huhtikuun loppuun asti.

Kiireenkin hetkellä on kirjeen kirjoittamiseen sentään sen verran
liikenevää aikaa, että kotiväkeä keritään muistella.
Vuosalmen sillanpääasema 1944.07.24

Blogin elvytys

 Järjestin lähes tieteellisen äänestyksen sosiaalisessa mediassa: pitäisikö aloittaa uudelleen tämän blogin täyttäminen? Vastausprosentti toki jäi pieneksi, eikä kukaan kehdannut sanoa ei. Niin että aloitetaan nyt tämän elvyttäminen sitten! 

Tilastot kertoo, että vuosina 2010-2017 on tullut kirjoitettua 244 tekstiä. Sisältää kyllä sinänsä mielenkiintoisen yksittäisen väitöskirjatutkijan muistitietokokoelman, sillä tuolta voi kaivaa kuukausittaiset "raportit" siitä miten on kolmen vuoden rahhoituksen ajan hutkittu. Hauskaa myös sinänsä, että hakukoneista tulee edelleen viikoittain osumia vanhoihin teksteihin. Katsotaan nyt sitten, miten uusien tekstien laita tulee olemaan.

Säännöllisiä aikatauluja en lupaa. Mutta teemana varmaankin aikalailla joko arkistosta löytyneet jännät paperit tai sitten kiehtovat kirjat, joita on tullut luettua. 

Kuvassa pataljoonakeiton ohje; määrät per syöjä! Ei muuta kuin kokkaamaan.

Asevelvollinen työvoima jatkosodan aikana

Mitä tarkoitti jatkosodan aikainen ly-määräys? Entä tyl?

Tässä on kyse sodan aikaisesta asevelvollisesta työvoimasta, joka jatkosodan ajalta voidaan jakaa useampaan kategoriaan.

Helmikuussa 1944 yleisesikunnan päällikkö kenraali Heinrichs allekirjoitti ohjeet koskien sodanaikaista miestyövoimaa. Tämän esityksen mukaan asevelvollinen työvoima voi olla:

1) asepalveluksessa
2) ikänsä perusteella asepalvelukseen kutsumatonta
3) sairauden tms perusteella asepalveluksesta vapautettua
4) asepalveluksesta kotiutettua
5) asepalveluksesta asetuksen perusteella vapautettua
6) joko toistaiseksi tai määräajaksi lomautettua.

Asetuksen perusteella vapauteut saivat vapautusmääräyksen. Tämä perustui asetusteksteihin ja koski tiettyjä virkamiehiä ja eräitä muita. Nämä virat ja toimet oli määritelty  9.5.1941 annetussa asetuksessa. Tämä oli tietynlainen automaatio.

Mutta nyt päästään mielenkiintoiseen kohtaan, nimittäin lykkäysmääräykseen, joka lyhenteenä kulki ly-määräyksenä.

Heinrichsin käskyssä asia määriteltiin seuraavalla tavalla:

”Lykkäysmääräys annetaan talouselämän palvelukseen, nimeltä mainittuun yritykseen ja määrättyyn erikoistehtävään tulevalle asevelvolliselle. Lykkäysmääräys annetaan joko toistaiseksi tai määräajaksi.”

”Lykkäysmääräys on voimassa vain siinä paikassa ja tehtävässä, johon asianomainen on lykkäysmääräyksen saanut. Hänen siitä poistuttuaan on hänet rinnastettava muihin asevelvollisiin.”

Tyl, eli työlomatodistus puolestaan annettiin myös "hallinnolliseen toimeen tai talouselämän palvelukseen, nimeltä mainittuun yritykseen ja määrättyyn erikoistehtävään yhtä kuukautta pitemmäksi ajaksi tulevalle asevelvolliselle". Eroa edelliseen ei ole paljon, mutta tämä oli hieman kevyempi ratkaisu.

Useimmat (eivät silti kaikki) ly-miehet olivat sotatarviketeollisuuden palveluksessa. Esim. loppuvuodesta 1941 ly-määräyksellä työskenteli sotateollisuudessa reilut 11 000 asevelvollista. Sekä tyl- että ly-miehiä tavattiin myös linnoitustöissä ja mitä erilaisemmissa tehtävissä. Aikalaiset toimijat hieman valittivat, että lykkäys- ja lomahakemusten käsittelyyn meni huomattava määrä aikaa...

Kuukauden ja sen alle menneet työlomat myönnettiin harkittaessa pelkällä lomatodistuksella.

"Teollisuus toiminnassa kotirintamalla (Lokomo Tampere)
Tampere 1941.07.28" SA-Kuva.

Linnoitustöissä 1939-1944? Aineistopyyntö

Oliko isovanhempasi tai muu sukulaisesi toisen maailmansodan aikana linnoitustöissä? Talvisodassa, välirauhan aikana Salpalinjalla tai jatkosodassa?

Insinöörinä tai rakennusmestarina? Sotilasvirkamiehenä tai reserviläisenä? Vapaaehtoisena tai työvelvollisena? Lottana? Missä tahansa tehtävässä?

Onko tallessa päiväkirjoja, kirjeenvaihtoa, asiakirjoja tai muistelmia? Tai peräti itse toimijaa jututettavaksi?

Ota minuun yhteyttä, sähköpostilla otto.aura@gmail.com tai sosiaalisen median kautta.

Teen nimittäin väitöskirjaa työvoiman sotilaallisesta käytöstä Suomessa toisen maailmansodan aikana. Tarkastelen aihetta linnoitustöiden kautta. Organisaatiopuolta on sinänsä helppo tutkia, se vaatii vain kovaa arkistotyötä.

"Iltahetki työvelvollisten kämpässä." 27.3.1942. SA-kuva.

Mutta itse työvoiman - oli sitten työnjohto tai työntekijät kyseessä - osalta tilanne on hieman vaikeampi. Työnjohtajat mainitaan arkistoiduissa lähteissä usein nimillä, mutta työntekijät muuttuvat helposti numeroiksi. Ellei sitten syyllistynyt rikkeeseen ja joutunut kuulusteltavaksi...

Saa jakaa! :-)

With the Old Breed

With the Old Breed

Luin E. B. Sledgen sotamuistelmat toisen maailmansodan Tyynenmeren sotanäyttämöltä, otsikkona tuo mikä tuossa ylhäällä lukee. Sledgen saattaa olla monellekin tuttu HBO:n minisarjasta The Pacific - Tyynenmeren taistelutoverit. Mutta tämä kirja. Vakuuttava ja vaikuttava, jonka pitäisi kuulua jokaisen lukemistoon. Se on hyvin kirjoitettu ja kieli on vaikuttavaa.

E. B. Sledge, kuva wikipediasta

Kuvaukset Peleliun ja Okinawan taistelukentiltä ovat aivan kammottavaa luettavaa. Sota oli mm. kuolemaa ja kärsimystä, silpoutuneiden ruumiiden löyhkää, tykistökeskityksiä, likaa, mutaa, sadetta ja väsymystä. Yksi jatkuvat teema on pelko eri muodoissaan ja siihen liittynyt Sledgen taistelu itsensä pitämisessä kasassa. Tähän liittyi vahvasti toinen läpileikkaava teema, joka edusti vastapainoa - esprit de corps.

Tämä Sledgen mukaan oli perua kovasta koulutuksesta ja kasvatuksesta sekä yhdessä koetuista taisteluista. Lähimmät toverit olivat ainoat, joita oli. Öisin poteroissa Peleliulla toinen piti vahtia soluttautuvien japanilaisten varalle. Toinen yritti nukkua parhaansa mukaan, jotenkin muuten kuin maaten.

Taistelukenttää Sledge usein kuvaa sanoilla "meat grinder". Tyynenmeren taisteluiden tappiot olivat kovia molemmilla osapuolilla. Sledgen komppaniassa oli rivissä Okinawan jälkeen 26 Peleliun veteraania. Peleliun ja Okinawan taisteluissa 1. merijalkaväkidivisioonan jalkaväkiosat olivat kärsineet 150 prosentin tappiot.

Suosittelen vahvasti tämän lukemista.

Työvelvollisia ja lääkärintodistuksia 1942

 Maaliskuun 12. päivänä 1942 Luvian työvoimalautakunnan puheenjohtaja Reino Homeri otti ja kirjoitti kirjelmän osoittaen sen Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle. Oli havaittu ongelmia työvelvollisten suhteen. Tämä ongelma muodustui siitä, että Homerin arvion mukaan käytännössä kuka tahansa kotirintamalainen saisi lääkärintodistuksen, jolla todistettaisiin työkyvyttömyys. Luvian työvoimalautakunnalla oli tästä omakohtaista kokemusta,

Metsätyöt olivat tärkeitä ja niiden suorittamiseen piti saada tarvittava työvoima. Kaikkia ei kuitenkaan hommat kiinnostaneet. Homeri kirjoitti vastaan tulleen kolme "metsätyövelvollisuuden laiminlyöjää" joilla kaikilla oli ollut lääkärintodistus.

”Yhdellä miehistä oli sellainen todistus, että on oltava sisällä. Kuitenkin tämä sama mies ajaa seuraavina päivinä huviajelua hevosella kovassa tuulessa ja pakkasessa ikään kuin meitä uhmaten. Tätä terveys tuntui kyllä kestävän, mutta mahdollisesti se olisi ollut terveydelle turmiollista, jos tässä reessä olisi ollut halkokuorma.”

”Toisella miehellä taas oli sellainen todistus, että on huonon sydämensä vuoksi työhön kykenemätön. Sama sydän kestää kuitenkin yhtämittaista juopottelua ja valvomista vuosimääriä.”

Kolmas todistuksen saanut sentään meni "jälkeenpäin metsähommiin omin päin".

Tällaisella Homeri katsoi olleen vakavia vaikutuksia kotirintaman mielialaan ja työvelvollisuuslain asemaan kansan silmissä, kun "tällaiset miehet saavat juopotella ja maleksia yleisillä paikoilla".

Vielä Homeri tahtoi ottaa yhden esimerkin eräästä nuoresta miehestä, "jolla kyllä on tuberkeli selässä, mutta joka siitä huolimatta on tehnyt säännöllisesti työtä".

”Annamme hänelle määräyksen mennä hevosmieheksi erään rintamamiehen viljapellolle. Sinne ei kuitenkaan mennä, sillä selkä on kipeä ja siitä on todistus. Heti jälkeenpäin mies menee kuitenkin samaan työhön naapuritalon pellolle. Tätä peltoa selkä kai kesti paremmin.”

Homeri päätyi siihen tulokseen, että kaikki sairaatkin olisi tehtävä työvelvollisiksi. Ja ainakin kaikki työkykyiset sairaat olisi lähetettävä puolustusvoimien työmuodostelmiin, tai muuten kuri katoaisi kokonaan,  "kun ammattijuopot saavat pysyä työstä syrjässä".

 

26. tutkimuskuukausi

Huhtikuukin oli ja meni! Välillä tuntuu siltä, että tässä kaiken tekemisen ohessa aika kuluu hirmuista vauhtia.

Huhtikuun pääpaino oli arkistomateriaalissa. Tämä siitä huolimatta, että oletin olevani jo vahvemmin kirjoittamisessa kiinni. Pitää sitten vaan kirjoittaa tehokkaammin!

Salpalinjan rakennustyömailla ja Linnoitustoimiston papereiden parissa on aika kulunut.

Kirjoittamista varten on sentään jo runko valmis välirauhan osalta. Alkuun otetaan ministeriötaso ja se, kuinka työvelvollisuuden hoitaminen siirrettiin kansanhuoltoministeriöstä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön. Toinen merkittävä osuus käsittelee tämän siirron jälkeen asetetun toimikunnan mietintöä otsikolla  "Mietintö työvelvollisuusden käytäntöön soveltamisesta sodan aikana, I osa".  Päivätty 15.4.1941. Tämän jälkeen siirryn salpalinjan rakennustyömaille, jossa tarkasteluun kaksi asiaa: käytännön työvoimakysymykset ja linnoitusrakennusjoukkojen liikekannallepanosuunnitelmat.

Tämä on suunnitelma, jännä nähdä kuinka hyvin siinä pysyn.

Liikekannallepanon varalle Linnoitustoimistossa v. 1940

Välirauhan ajan linnoitustyöt oli käynnistetty kunnolla kesään 1940 mennessä. Linnoitustyömaiden määrä ja työvoiman määrä kasvoi merkittävästi loppuvuotta 1940 kohden. Naisia työvoimasta oli vain pieni murto-osa. Ja koska yleisesti ottaen parhaassa työiässä olleet miehet olivat reserviläisiä, niin tämä oli jotain, joka piti ottaa huomioon.

Linnoitustöiden Johtaja kenraali Edvard Hanell Linnoitustoimisto esikuntanaan rupesi selvittelemään myös linnoitusrakennusjoukkojen liikekannallepanoa.

Tähän liittyen otan esimerkiksi seuraavan kuvan arkistosta. Tätä edelsi Linnoitustoimiston ratsumestari T. Paanasen kirje Puolustsvoimien Pääesikunnan komento-osastolle, jossa pyydettiin kuulutuksen painattamista. Tilausmäärä oli 200 kpl. ja "luonteeltaan" salainen, vain liikekannallepanon sattuessa. Tämä oli päivätty 8.11.1940.

Käytettiinkö tätä kuulutusta, vai mitä keinoa, kun kesällä 1941 sotajoukkoja mobilisoitiin? En juuri nyt muista, että olenko arkistossa aiheeseen törmännyt. Wait and see.

”Huomioita Suomen upseeriretkikunnan 7.9.–22.9. Saksaan ja länsirintaman taistelukentille suorittamalta matkalta.”

Suomalainen upseeriretkikunta kävi 7.-22.9.1940 tutustumassa Saksaan ja länsirintamalle. Joukon johtajan oli kenraalimajuri Tuompo.

Tästä matkasta kirjoitti viisitoistasivuisen raportin Pääesikunnan ulkomaatoimiston johtaja everstiluutnantti J.O. Hannula. Ja tämä raportti tuli meikäläiselle vastaan linnoitustoimiston arkistoa penkoessa. Syy on selvä: raportissa oli paljon arviointia länsirintaman linnoituksista, kuten Maginot-linjasta ja Belgian Eben Emaelista sekä myös Saksan Länsivallista (Westwall).

Kiertomatka lähti liikkeelle Berliinistä ja sinne se myös palasi. Valokuvassa reitti.

”Matkan varrella kohdistui, sotilaalliselta kannalta, ehkä suurin huomio Maginot-linjan, Belgian linnoitusalueen sekä Saksan ns. länsivallin linnoituksiin.”

 Ja näistä tosiaan Hannula kirjoitti. Perusjako oli selvä: varsinkin ranskalaiset linnoitukset olivat huonoja, kun taas saksalaiset paljon parempia.

”Yleensä näytti siltä, kuin Maginot-linjaa rakennettaessa noudatetuista periaatteista pyrkimys suojautua vihollisen tulelta olisi ollut ehdottomasti hallitseva, ja ettei linnakkeiden taistelutehon, omituista kyllä, olisi kiinnitetty riittävästi huomiota.”

Belgian Eben Emaelista Hannula kirjoitti:

”Saksalaiset olivat epäilemättä jo ennen sota päässeet selville Eben Emaelin salaisuuksista, sen vahvoista samoin kuin heikoista puolista, mm. siitä, ettei linnakkeen laelle voitu itse linnakkeesta ampua konekivääreillä vaan ainoastaan tykeillä. Eben Emael on yksi saksalaisen yritteliäisyyden, häikäilemättömyyden ja yllätyspyrkimyksien loistavimpia todisteita.”

Loppukaneettina Ranskan ja Belgian linnoituksista ja niissä tehdyistä ratkaisuista:

”Ranskan ja Belgian linnoitukset voivat meille antaa pääasiassa vain negatiivisia opetuksia.”

Ja sitten puolestaan Westwall:

”Länsivalli antoi, päinvastoin kuin Ranskan ja Belgian linnoitukset, ainakin suomalaiselle tarkastelijalle ensi sijassa positiivisia vaikutteita.”

Kaiken kaikkiaan on mielenkiintoista, että suomalaiset osallistuivat tällaiselle retkelle syyskuussa 1940. Raportista paistaa myös läpi selvä kunnioitus saksalaisten sotatoimien onnistumisista. Ja se oli myös kirjoittajalle selvää, ettei hävinneen puolen linnoituksista kannattanut ottaa ainakaan mallia.

 

  pari vanhaa;
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/12/maginot.html
http://otonkirja.blogspot.fi/2012/09/siegfried-ja-salpa.html