"Kiroileminen on puolet kaikesta hyvästä sotataidosta eikä suinkaan vähemmän tärkeä puoli. Minun kiroukseni ovat vain viatonta lapsenjokellusta todella suurten sotaeverstien kuten esimerkiksi jonkun von Sickingenin tai Frundsbergin rinnalla, joiden pelkkä nimi herättää ihailua ja kauhua jokaisessa hirttämättömässä lurjuksessa, joka kolmen guldenin hintan myy nahkansa heidän lippujensa alle."
Näin kertoi mestari Scwarzschwanz Mikael Karvajalalle ja jatkoi:
"Harjaantunut pyssymies oppii toistasataa komentosanaa ja tottelee niitä, olipa hereillä tai nukuksissa, eikä keihäsmiehen ammatti ole sen helpompi. Luuletko, että tällainen oppi saavutetaan päänsilityksellä. Ei, se on loppumattoman kirouksen, porun ja hammastenkiristyksen kaunis tulos. Kuta mahtavammin esimies kiroaa, sitä suurempaa kunnioitusta hän herättää alaisissaan ja sotaeverstin on osattava karjaista Jeesusmaria sellaisella äänellä, että se voittaa tykkien jyrähdyksen ja saa vedet valahtamaan turkkilaisenkin housuihin."
Sitaatit siis ovat Mika Waltarin historiallisesta suurromaanista Mikael Karvajalka. Kirjat olen joskus aiemmin lukenut, mutta päätin ottaa kesälomalukemiseksi. Sellaista vietin jopa kaksi viikkoa, ja voin tunnustaa, että Karvajalka taisi olla hieman liian massiivinen sellaisen loman aikana luettavaksi, jossa tekemistä on niin paljon, ettei mitään ehdi tekemäänkään.
Mutta loistava kirja mielestäni, ja oli aivan pakko ottaa lainaus tuosta 1500-luvun sotataidon kuvauksesta by Waltari.
tiistai 22. heinäkuuta 2014
sunnuntai 6. heinäkuuta 2014
4. tutkimuskuukausi
Kesäkuun saldo oli määrällisesti hieman vähäisempi, mutta laatu lämmittää mieltä. Työvelvollisuuslain perusteet alkavat olla kasassa. Ehkä jos jotain vielä olisi hauska löytää, niin ns. ensimmäisen sotatalouskomitean papereista työvelvollisuusmietintö.
Arkistotyössä lähdin liikkeelle vuoden 1938 papereista. Nyt löydän itseni 20-luvulta. Ei niin, että se mitään haittaisi!
Kuluneen kuun aikana olen tällä kertaa panostanut kirjallisuuden lukemiseen. Vaihtelu virkistää. Viimeisimpänä luin Kaija Heikkisen tutkimuksen Yksin vai yhdessä. Rintamanaisen monta sotaa. Kovin mielenkiintoinen kirja, josta löytyi oman aihepiirini rajapinnoilla liikkuvia asetelmia.
Pisti myös miettimään hieman tarkemmin, että millainen rooli naisten työllä oli kokonaisuudessaan, jos miettii työvoiman sotilaallisen käytön kannalta. Naiset työvoimana olen tiedostanut alusta alkaen, mutta jossain vaiheessa täytyy päättää, millä tavalla tätä osa-aluetta tutkin.
Arkistotyössä lähdin liikkeelle vuoden 1938 papereista. Nyt löydän itseni 20-luvulta. Ei niin, että se mitään haittaisi!
Kuluneen kuun aikana olen tällä kertaa panostanut kirjallisuuden lukemiseen. Vaihtelu virkistää. Viimeisimpänä luin Kaija Heikkisen tutkimuksen Yksin vai yhdessä. Rintamanaisen monta sotaa. Kovin mielenkiintoinen kirja, josta löytyi oman aihepiirini rajapinnoilla liikkuvia asetelmia.
Pisti myös miettimään hieman tarkemmin, että millainen rooli naisten työllä oli kokonaisuudessaan, jos miettii työvoiman sotilaallisen käytön kannalta. Naiset työvoimana olen tiedostanut alusta alkaen, mutta jossain vaiheessa täytyy päättää, millä tavalla tätä osa-aluetta tutkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)