tiistai 1. syyskuuta 2026

Sisältää henkilörekisterin

Olen aikaisemmin kirjoitellut Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen kokemuksistani. Sehän toimii sinänsä ihan hyvin ja viime aikoina olen aineistot saanutkin noin kahdessa viikossa. Tai olisin voinut saada, ellei niistä olisi "muodostunut henkilörekisterejä". 

Rajoituksen perusteluna on edelleen 

Rajoituksen peruste

Sisältää viranomaisen henkilörekisterin, jonka sähköinen käyttö tai kopion vastaanottaminen edellyttää käyttäjältä henkilötietojen suojaa koskevien säännösten mukaista oikeutta tietojen käyttöön. (JulkL 16 § 3 mom)

En tätä edelleenkään oikein niele. 

Nostan edelleen saman esimerkin kuin viimeksikin. Hämeen läänin kansanhuoltopiirin arkiston saapuneet asiakirjat -sarjan Ea:1 on digitoitu julkiseksi ja Ea:2 "henkilörekisteriksi".

Sisältöhän näissä on tismalleen samaa. Viranomaisen kirjeitä viranomaiselle. Ja tulkitsen niin, että siitä jollain taikatempulla tulee digitaalisessa muodossa "henkilörekisteri", koska viranomainen on luonnollisesti nimellään varmentanut kirjelmiä.

Melkein voisi laittaa pienimuotoisen veikkauksen. Kumpi tapahtuu ensin: se, että nämä tulkitaan paremmin vai se, että Astiaan kirjautumalla näkee rajoitetut digitaaliset paperit muuallakin kuin Kansallisarkiston verkossa?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti