Huhtikuun teemana oli kirjoittaminen, kirjoittaminen ja kirjoittaminen. Tai no, taisin kyllä lukeakin jotain, mutta arkistossa en pölyttynyt.
Kuluneeseen neljänteentoista tutkimuskuukauteen mahtui kaksi erilaista työvaihetta, jotka olivat: vähemmän hyvä ja hyvä. Yksi viikko meni todella heikolla tekstintuotolla, varsinkin kun kirjoittaminen oli tavoitteena. Syy oli tulkintani mukaan se, että pään sisällä työ ei ollut aivan valmis, vaan jotain lankoja piti saada vielä kiinni. Toinen ongelma, jonka ymmärsin, oli se, että lähdin liian isosti liikkeelle. Yritin heti saada kokonaisuutta haltuun, kun olisi pitänyt vain kiltisti ottaa käsittelyyn vain kansanhuoltoministeriön työvoimatoimisto. No, niin sitten tein, ja edistyin erittäin hyvin.
Mutta oli siinä kirjoittamisen tuskassa jotain positiivista. Päätin nimittäin lukea kaunokirjallisuutta ja valinta osui Jaroslal Hasekiin ja Kunnon sotamies Sveijkiin. Aivan huikea! Se on aina hauskaa, kun junassa työmatkalla yhtäkkiä rupeaa hirnumaan kirjalle. Saa kanssamatkustajat sitten mietä, että miksi! Klassikko, ehdottomasti. Lopussa tuntui pahasti siltä, että kirja jäi kesken. Ja niinhän se jäikin, kun kirjailija kuoli kesken kaiken. Todella harmi!
Tutkimuksellisesti tämä nyt alkanut kuukausi jatkaa samaa linjaa kuin edellinen. Toivottavasti ilman suurempia jumituksia. Kansanhuoltoministeriön työvoimatoimiston talvisodan aikainen toiminta on ns. paketissa ja nyt tarkastelussa on Päämajan työvoimatoimisto. Ajallinen rajaus pitäisi vielä päättää. Vähän tuntuu siltä, että se tässä talvisotaa käsittelevässä luvussa alkaa syyskuun lopulta 39, jolloin kansanhuoltoministeriö perustettiin ja päättyy huhtikuun loppuun 40, jolloin suoritettiin demobilisaatio. Katsotaan kuinka käy!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työvoimatoimisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työvoimatoimisto. Näytä kaikki tekstit
maanantai 4. toukokuuta 2015
maanantai 2. maaliskuuta 2015
12. tutkimuskuukausi
Helmikuun päättyessä tuli täyteen ensimmäinen apurahakausi. Toinen alkoi 1.3. kuluvaa vuotta.
Helmikuun aikana pääpaino oli ehdottomasti kansanhuoltoministeriön arkistoaineksen analyysissa. Muutamia erittäin mielenkiintoisia juttuja löytyi. Myös muutamia yllättäviä. Työvelvollisuuslain soveltamisen osalta uskon jälleen ymmärtäväni enemmän kuin aiemmin. Arkistoaineistossa oli muutama loistava kansanhuoltoministeriön yleisen osaston työvoimatoimiston asiakirjanippu, joista löytyi aika mukavasti juttua.
Myös kirjallisuutta tuli luettua - tehtävä joka ei lopu. Mainittakoon esimerkiksi Kirsi-Maria Hytösen väitöskirja "Ei elämääni lomia mahtunut", joka oli omalta osaltaan hyvin valaiseva. Samalla sain vahvistusta sille, että työvelvollisuutta sotien aikana pitää tutkia.
Helmikuun viimeisenä torstaina kävin Kansallisarkistossa tilaamassa Päämajan työvoimatoimiston paperit käpälöitäviksi. Sitten olisiko seuraavana Päämajan "rakennustoimisto", joka pioneerikomentajan alaisuudessa taisi toimia. Lisäksi ehdottomasti otettava jokin talvisodan aikainen linnoitusrakennusmuodostelma tarkasteluun.
Muuten on tämä(kin) vuosi kulunut kamalaa vauhtia ja välillä on tuntunut siltä, ettei ole tehnyt tarpeeksi. Aina voisi tehdä vähän enemmän ja vähän paremmin! No, selatessa muistiinpanoja arkistoista ja kirjoista sekä kirjallisia tuotoksia, niin edistyminen on itse asiassa ihan mallillaan. Tästä on hyvä aloittaa 13. tutkimuskuukausi!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)