lauantai 26. toukokuuta 2012

Sotatieteiden päivät 2012 - kommentteja osa 3

Edelleen jatkoa edellisiin kahteen (osa 1 ja osa 2).

Jatkoin tämän valokuva-aiheisen esitelmöinnin jälkeen koko loppupäivän sotahistorian jaoksessa. Seuraavana oli vuorossa FT Pasi Tuunaisen esitelmä otsikolla ”Eversti Alpo K. Marttinen Yhdysvaltojen maavoimien talvisotataidon kehittäjänä 1947–1956”. Erittäin hyvä esitelmä, aivan parhaimmistoa. Esitelmän pitäjä tiesi mitä puhui, ja puhui vielä kaiken lisäksi niin, että kontakti yleisöön säilyi. Eversti Marttinen oli yksi asekätkinnän pääjehuista ja siirtyi sitten Yhdysvaltoihin ja sen armeijan palvelukseen, jonne myös muita asekätkijöitä pakeni. Näitä on usein kutsuttu "Marttisen miehiksi".

Tuunainen käsitteli kiinnostavasti Marttisen uran vaiheita USA:n armeijan talvitoiminnan, tai arktisen toiminnan, kehittäjänä. Eversti Marttinen osallistui mm. ohjesääntötyöhön, joista on kuulemma osia vielä nykyäänkin voimassa. Lähdeaineistona Tuunainen on päässyt käyttämään Marttisen henkilökohtaista arkistoa, joka sijaitsee Yhdysvalloissa.

Toiseksi viimeisen esitelmän piti VTM Antti Saarelainen sotilaan identiteetistä 1960-luvun alussa. Identiteetin käsite on varsin monimuotoinen ja olisinkin kaivannut tarkennuksia siitä, millä perusteilla esitelmöijä identiteeteistä puhuu. Esitys ei oikein lunastanut paikkaansa, vaikka aihe onkin kiehtova. Parhaiten mieleen kuitenkin jäi väite siitä, että 1960-65 asevelvollisuutta suorittamaan astuneilla miehillä ei ollut omakohtaista kokemusta sodasta.

No niin, ymmärränhän toki - ei kai kenelläkään sodan jälkeen syntyneellä voi olla kokemusta sodasta siinä mielessä, että olisi itse ottanut osaa taisteluihin. Tämä nyt ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen juttu. Kuulijakunnasta eräs 60-luvun nuori ottikin tähän vahvasti kantaa todeten, että hänen isänsä oli sotaveteraani ja että sota ja sen muisto olivat suorastaan päivittäistä. Näin oli varmasti myös niillä, joiden perheitä oli kohdannut sodan kauhu menetetyn lähimmäisen muodossa. Jossain joskus luin tai kuulin, että kestää vähintään kolme sukupolvea, ennen kuin voi tutkia esimerkiksi sotaa ilman suurempia tunnelatauksia. Esimerkiksi minulla on jollain tavalla henkilökohtainen side talvi- ja jatkosotaan siinä mielessä, että ukkini oli sotaveteraani ja sen kautta myös, että isoäitini isä kaatui jatkosodassa. Aika monisäikeinen juttu, ja siinä kyllä meni mutkat suoriksi esitelmöitsijällä.

Kaikkein viimeisenä oli vuorossa everstiluutnantti Janne Mäkitalo, jonka esitelmä raapaisi hänen väitöstutkimuksen pintaa. Itse väitöstilaisuus oli perjantaina 25. päivä ja osallistuin myös siihen. Ehkä siitä lisää myöhemmin?

Lisäys 3.7.2012: Huomasin, että Mäkitalon väitöskirja Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen on netissä tämän linkin takana .

perjantai 25. toukokuuta 2012

Sotatieteiden päivät 2012 - kommentteja osa 2

Toisena päivänä oli käynnissä kaikkiaan seitsemän sotatieteellistä jaosta, tai työryhmää. Omasta näkökulmastani katsottuna mielenkiintoisimmat olivat sotahistorian jaos (luonnollisesti), operaatiotaidon ja taktiikan jaos sekä strategian jaos. Ongelmaksi muodostuikin se, että kiinnostavia esitelmiä oli useita samanaikaisesti. Niinpä päätöksiä osallistumisen suhteen oli tehtävä hieman tunteella ja arpomalla.

Ensimmäinen oli selvä, operaatiotaidon ja taktiikan jaos ja FT Mikko Karjalaisen esitelmä sotakokemuksien muovautumisesta 1950-luvulle tultaessa. Karjalainen käytti lähdeaineistona sotatieteellisen seuran kuukausikokousten kokouspöytäkirjoja, joihin keskustelut oli merkitty (kuulemma) kiitettävällä tarkkuudella. Myös eriäviä mieleipiteitä oli kirjattu ylös. Sotakokemuksista luonnollisesti pyrittiin oppimaan ja toimintamalleja pyrittiin kehittämään. Karjalainen näki tässä sotatieteellisen seuran oivana foorumina, jossa osallistujat olivat yleisesikuntaupseereita. Kokouksiin heitä osallistui 40-160 per kokous. Mukana olleista valtaosalla, ellei peräti kaikilla, oli kokemusta sodasta.

Seuran kokouksien keskustelun olemukseksi määriteltiin tietty kriittisyys. Kantaa ei otettu niihin asioihin, joiden toiminnassa ei ollut havaittuja ongelmia. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Kaiken kaikkiaan esitelmä oli varsin kiinnostava ja esiintyminen oli ongelmatonta. Karjalainen oli selvästi perhetynyt asiaan ja voisin sanoa, että vajaa kolme varttia asian käsittelyyn oli hieman lyhyt aika.

Seuraavaksi päätin suunnata strategian jaoksen päämajan toimineeseen auditorioon, jossa erikoistutkija FT Joonas Sipilä esitelmöi sodasta tutkimuksen kohteena. Jälleen erittäin kiinnostava aihe, jossa huomasin samoja ominaisuuksia kuin viime kesänä avoimen yliopiston kautta käymässäni sodan historia -luentosarjassa. Esitys oli kuitenkin varsin hyvä, mutta jossain määrin itselleni tuttuna asiana ei ehkä niin innostavaa, kuin otsikon perusteella odotin. Sodan käsitteen ja sodan perusteiden ynnä muiden hahmottelu on erittäin vaikeata. Nykyään kun monet valtiot ovat osallisina aseellisissa konflikteissa, mutta eivät suinkaan sodassa. Se vaan on sitten rauhanturvaamista tai rauhaanpakottamista, operaatioita tai interventioita. Erittäin vaikeita käsitteellisiä kysymyksiä, joihin ei tosin välttämättä ole edes oleellista saada kaikkien hyväksymiä vastauksia.

Vielä ennen lounasta olisi kaksi esitelmää, joista eräs kiinnostava oli täyteen pakattu. Näin ollen siirryin sotahistorian jaokseen kuulemaan VTM Olli Kleemolan esitystä otsikolla "Suomen ja Saksan valokuvapropaganda historiantutkimuksen haasteena". No niin, esitelmöintitekniikka ei ollut kovinkaan vahvaa, sillä esitelmän pitäjä suorastaan piiloutui papereiden taakse. Myöskin puhe vaikutti olevan suoraan paperista luettua. Jäin odottamaan esitelmän otsikossa esitetyn kysymyksen myötä jonkinlaista metodologista pohdintaa niistä haasteista, joita valokuvapropaganda historiantutkimukseen tuo. Niitä odotan edelleen, sillä en näitä saanut esitelmästä irti. Esitelmässä Kleemola keskittyikin esittelemään väitöstutkimusaihettaan. Aiheena sotavalokuvien tutkiminen on toki mielenkiintoinen.

torstai 24. toukokuuta 2012

Sotatieteiden päivät 2012 - kommentteja osa 1

Kuten otsikosta voi päätellä, osallistuin Sotatieteiden päiville 2012, jotka järjestettiin seitsemättä kertaa. Tapahtuma otti paikkansa Maanpuolustuskorkeakoulun tiloissa Santahaminassa 23.-24.5. Symposiumin teemana oli "Muutos - syitä, seurauksia, ratkaisuja". Edellisen kerran sotatieteiden päivät järjestettiin toissa vuonna ja silloin havahduin koko tapahtumaan viikkoa sen pitämisen jälkeen. Nyt kävi parempi tuuri ajankohdan puolesta ja myös se helpotti suuresti, että olen korkeakouluharjoittelijana MPKK:n sotahistorian laitoksella.

Ensimmäisen päivän ohjelma oli sama kaikille ja puheenvuorot käytettiin englanniksi. Sotatieteiden päivien teema oli erittäin ajankohtainen, jos vaikka miettii Suomessa käytävää Puolustusvoima-uudistusta. Pääesikunnan päällikkö vara-amiraali Juha Rannikko pitikin hyvän esitelmän aiheeseen liittyen. Hänen englanninkielinen ulosantinsa oli erittäin selkeää ja puhui muutenkin hyvin. (Kaikki suomalaiset kun eivät tuota lontoon slangia kovin kauniisti hallitse, tämä tuli kuultua.) Tätä seurasi ruotsalainen näkökulma, joten siinä muodostui jopa jonkinlaista dialogia muutosten kesken, jos näin voi sanoa. Nämä olivat aamupäivän parhaat esitykset.

Lounaan jälkeen puhujan paikalle asteli norjalainen professori Nils Petter Gleditsch PRIO:sta (Peace Research Institute Oslo), joka piti erittäin kiinnostavan esitelmän otsikolla "Changing threats - changing conflicts". Esitelmässä käsiteltiin mm. sitä, kuinka virallisten sotien määrä on laskenut ajan myötä, mutta kuinka kuitenkin koko ajan suurempi osa valtioista on osallisena aseellisissa konflikteissa. Islamin uhasta on keskusteltu paljon, totesi professori. Tämän jälkeen hän esitti kuvan jossa esitettiin määrät konfliktien perusteista. Näissä kuvissa näkyi, että islamilaisten konfliktien määrä on pysynyt pitkän aikaa lähes samana kun taas muiden osuus oli vähentynyt. Islamilaisten konfliktien suhteellinen osuus siis kasvoi vaikka määrä ei niinkään. Tässä nyt oli vain yksi esimerkki.

Muiden esitysten osalta ei jäänyt kovinkaan suuria ajatuksia päähän pyörimään. Muutamassa tuli todettua, että esimerkiksi suoraan paperista luettu esitys ei ole välttämättä kovinkaan yleisöystävällinen. Jäin kuitenkin erittäin positiivisin mielin odottamaan toista päivää ja eri sotatieteiden alojen työryhmiä, joiden esityksistä saattoi valita kiinnostavimmat.

torstai 17. toukokuuta 2012

Linnoitustöiden kuvaamisesta 1941/42

Sodan aikaisten TK-kuvaajien kuvat on arkistoitu hyvin PV:n kuvakeskukseen. Sinnekin piti useasti mennä etsimään gradun aihepiiriin sopivia kuvia. Noh, jäi käymättä. Pääsin kuvakeskukseen kuitenkin vierailemaan tässä hetki sitten ja muistui seuraavanlaiset arkistosta ottamani kuvat mieleen.


Sekä

Molemmissa siis myönnetään lupa kuvien ottamiseen linnoitustyömailta ja ensimmäisessä puhutaa Linnoitusosaston historiikista! Nämä kuvat olisi hienoa saada jostain esille. Samoin myös olisi kiehtovaa kaivaa esille, kyseinen historiikki tai sen suunnitelmat. Minun silmiini ei nimittäin arkistotyön aikana osunut muita viittauksia ko. historiikkiin.

Huhtikuun 17. vuonna -42 LinRP 211:lle lähetettiin seuraavan sisältöinen kirje.


"Suomalaisten Teknikkojen Seuran Äänislinnan insinöörien ylimääräisessä kokouksessa 6.2.1942 lausui vieraana läsnä ollut VII AKE:n esikuntapäällikkö toivomuksen, että kerättäisiin niin täydellinen valokuvakokoelma kuin mahdollista Os.4/VII AKE:n alaisten linnoitusrakennuspataljoonien suorittamista töistä tämän sodan aikana. Osasto 4:n saatua tämän tehtävän suorittaakseen käännymme täten Os.4/VII AKE:n entisten ja nykyisten yksikköjen komentajien ja päälliköitten puoleen toivomuksella, että he keräisivät alaistensa ottamia valokuvia 2 kpl. kutakin ja korvausta vastaan lähettäisivät ne Os.4/VII AKE:lle osoitteella 1.Kpk. 3804."

Kirjeen allekirjoittajana oli seitsemännen armeijakunnan osasto 4. päällikkö insinöörikapteeni E. Setälä.

Lisäksi tähän yhteyteen voisi vielä todeta, että LinRP 211:n komentaja luutnantti Arvo Rissanen lähestyi Linnoitusosastoa ajatuksella siitä, että olisi hyvä saada TK-kuvaajia ikuistamaan pataljoonan töitä, sillä mielellä, että "yksikön toiminta ehkä sen verran erikoislaatuista, että TK-kuvaajien tutustuminen siihen on aiheellista". Arkistoon ei ainakaan tämän kirjeen välittömään yhteyteen jäänyt vastausta siitä, että oliko kuvaajia odotettavissa.

Mutta niin, paljon puhetta valokuvista. Mikäli kuvia on otettu ja ne ovat jossain säilössä, olisi erityisen kiehtovaa löytää ne.

Lähteet: 
VII AKE:n Os.4:n päällikön insinöörikapteeni E. Setälän kirje LinRP 211:lle 17.4.1942, 971/T9003 ja LinRP 211:n komentajan luutnantti A.Rissasen kirje Lin.1:lle 17.6.1942, 1131/T9003. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Digikenttäpostia


Tuossa jokin aika sitten skannasin kenttäpostia ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan ajalta. Kirjeet ja kenttäpostikortit olivat isoäitini isän, Maurin, lähettämiä. Pääsääntöisesti kirjeet olivat vaimolleen ja postikortit tyttärelleen (siis isoäidilleni). Kirjeet oli onneksi aikoinaan säilytetty ja voin olla melkoisen varma siitä, että valtaosa kirjeistä on kokoelmassa. Yhteensä näitä on 24 kappaletta.

Kirjeet muuten sain haltuuni, eli lainaksi, jo aikaa sitten mutta muiden kiireiden ja skannerin puutteen vuoksi ne jäivät hyllyyn makaamaan. Kuitenkin jo silloin kävimme isäni kanssa arkistossa katsomassa kantakortin tietoja. Mauri nimittäin kaatui sodassa, tosin vasta 10.7.1941 Kiteellä jatkosodan alkuvaiheessa.

Saimme selville, että Mauri oli käynyt armeijan ilmavoimissa ja hänet oli siirretty reserviin lentosotamiehen arvossa. Joukko-osasto oli 1. Er. M.L.L. tai 1. Er. Me.L.L. Mitähän se sitten meinaa? Er. ainakin tarkoittaa ”erillistä” ja L.L on yleensä merkinnyt ”Lentolaivuetta”. Entä M sitten? En tiedä, mutta Me. viittaisi mielestäni sanaan ”meri” Arvelisin siis, että ”meri”? Kertokoon joku jos tietää tarkemmin! Näin se olisi ehkäpä ollut ensimmäinen erillinen merilentolaivue. Olikohan moista olemassakaan, täytyy kyllä tarkistaa Puolustusvoimien rauhanajan historian ykkösosasta jossain vaiheessa.

Palvelukseen Mauri astui 29.8.1929 ja täysin palvelleena hänet vapautettiin palveluksesta vuotta myöhemmin. Koko intin aikana Mauri kävi kerran viiden vuorokauden lomalla. Arvostelu sanoi useimmassa kohdassa ”hyvä” mutta sotilaallisen kehityksen arvostelu oli vain tyydyttävä.  Vuoden 1935 aikana Mauri osallistui 20 vuorokauden mittaisiin kertausharjoituksiin ja sai erikoiskoulutuksekseen toimia lähettinä.

Talvisotaan, tai ensiksi tietysti ylimääräisiin harjoituksiin, Mauri komennettiin kahdeksanteen kenttätykistörykmenttiin (KTR 8) taistelulähetiksi toiseen patteriin. Palvelukseen hän saapui kantakortin tietojen mukaan 14.10.1939, toisin sanoen LKP:n toisessa vaiheessa. Taistelulähetti lomautettiin armeijasta vaimonsa ja kahden tyttärensä luokse 28.4.1940.  Minun hallussa olevista kirjeistä ensimmäinen on lähetetty 4.11.1939 ja viimeinen 23.4.1940.

Talvisodan aikana Mauri osallistui Kiviniemen, Haitermaan ja Vuosalmen taisteluihin ja pysyi yhtenä kappaleena.

Mikä tässä kirjoituksessa nyt oli se ”juttu”? Se onkin kahteen suuntaan toimiva. Ensiksi, tahdon tietää oman sukuni historiasta mahdollisimman paljon. Toiseksi, tämän kirjoituksen lähtökohtana ovat säilyneet kirjeet. Näin historiaintoilijana voi miettiä, millaista on historiantutkimuksen lähdeaineisto tulevaisuudessa ja miten se tulee muuttumaan. Loppuun toistona vielä tämän postauksen otsikko – digikenttäpostia. Sitä voi sitten miettiä.

Lähteenä kenttäpostin lisäksi: Tuomi, Mauri. Kantakortti. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.