Nykyhetken päätökset, mennyt ja tuleva

Olisipa jännää, jos voisi nähdä millaista poliittisen historian tutkimusta tästä päivästä tehdään tulevaisuudessa. Millaiseen kontekstiin vuoden 2015 tapahtumat sijoitetaan? Nähdäänkö "sitten joskus" asiat millä tavalla? Vai onko kenelläkään mitään sen suurempaa intressiä nostaa näitä viime aikojen tapahtumia tutkimuksen keskiöön? Oliko pääministeri Juha Sipilä nero vai mikä? Jääkö televisioitu puhe elämään tutkimusten sivuilla?

No, kristallipalloja ei ole. Tai ei minulla ainakaan.

Tämänkin hetken analyysia tehdessä voisi olla mielenkiintoista soveltaa hieman Koselleckin tarjoamia avaimia ajattelulle. Odotushorisontti ja kokemustila, saksaksi Erwartungshorizont & Erfarungsraum. Yhdistetään nämä nykyhetkeen ja saadaan kehys, joka vaikuttaa kokonaisuuteen. Millaiset ovat nämä kolme tasoa nykypäivän Suomessa, jossa tällaisia ratkaisuja tehdään kuin nyt tehdään? Tai siis ainakin esitetään tehtäväksi.

Perustelut, miksi jotain esitetään ja perustellaanko sitä jo aiemmin tapahtuneella? Mitä tavoitteita asetetaan, millainen on odotus tulevaisuudesta? Samalla luodaan kuvaa historiallisesta nykyhetkestä, jossa näkyy tulevaisuus odotushorisontissa joka on joko epätoivottu tai toivottu. Samalla nykyhetkeen ja odotushorisonttiin vaikuttaa kokemustila, jota tietysti tulkitaan nykyhetkestä käsin.

Analyysin vaatimat osat kyllä löytyy. Onkohan joku jo tehnyt tällaista? Jos ei niin syytä olisi! Itse joudun vetoamaan väitöskirjakiireisiin, enkä viitsi tätä blogipostia enempää nyt aihetta spekuloida. Mutta mielelläni kyllä lukisin!

Samalla tietysti voisi puuttua epäpolitisointiin, joka nyt on näyttäytynyt vahvalta. Eipä siinä kyllä mitään ihmeellistä ole. Aiheesta kannattaa lukea vaikka kollegan blogista.

Jonolinnoitukset syvyydessä

Viimeisimmässä postauksessani kirjoitin T. Saukkosen artikkelista Ajatuksia linnoittamisesta, joka löytyy Tiede ja Ase –julkaisun 9. numerosta ja on vuosimallia 1951. Käsittelin tästä hieman sitä, miten Saukkonen kuvaili linnoittamisen historiaa artikkelissaan. Artikkeli kuitenkin oli kaksitasoinen, ensimmäinen taso kuvasi historiaa ja toinen taso loi kuvaa siitä, miten linnoittaminen oli Saukkosen mielestä järjestettävä vuonna 1951 ”nyt”.

”Ja vaikka linnoittamisen merkitys tavallisesti onkin ollut huomattavasti suurempi kuin tapahtumien ulkonaisista puitteista pystytään näkemään – linnoittamisen suurin ansiohan saattaa olla juuri siinä, mikä ei tapahdu –, oikeuttaa toisen maailmansodan aikana ja vielä sen jälkeenkin erityisesti hyökkäyksen hyväksi tapahtunut kehitys asettamaan kysymyksen: onko kahden viimeisen maailmansodan meille perinnöksi jättämä linnoittamismuoto, yhtenäinen linnoitettu puolustusasema, se, jolta tulee jatkaa, vai olisiko nimenomaan meidän kannaltamme ja suomalaisia olosuhteita vastaten otettava askel eteenpäin?”[1]

Seuraavaksi Saukkonen lähtee erittelemään kysymystä, ja ottaa mielenkiintoisesti lähtökohdaksi rannikon puolustamisen. Joskin ”Maarintamien suhteen samat periaatteet ovat sovellettavissa.”[2]

 

Toisen maailmansodan kokemusten perusteella hyökkääjä eteni vahvasti panssarivoimillaan avoimessa maastossa ja teiden suunnassa. Murtoon pyrkivät hyökkäykset vaativat sellaisen maaston, missä nopea liike on mahdollista. Ja kun oli vauhtia ja voimaa, murto seurasi kovin usein. Tästä Saukkonen ottaa kaksi kantaa: ensiksi, metsässä mahdollisuudet ovat paremmat; toiseksi, 

”tuntuisi luonnolliselta, että keskitetyn voimakkaan hyökkäyksen vastapainoksi keskitetään myös puolustusta tukevat ja tehostavat linnoitusrakenteet hyökkääjälle edullisiin suuntiin”.[3]

Linnoitteet tuli ryhmittää leveyden sijasta syvyyteen ja siirtyä linnoitetuista puolustusasemista ”jonolinnoituksiin”.  Tarpeellisen syvyyden saamiseksi, jonolinnoitusten välimaasto tuli jättää ilman kantalinnoitteita, sen sijaan kenttälinnoiteet tulisivat luonnollisesti kysymykseen.  Annetaan tähän loppuvaiheeseen vielä sana takaisin yleisesikuntaeverstiluutnantti Saukkoselle, aiheena jonolinnoituksen edut.

”Jonolinnoituksista saavutetaan seuraavat edut: Heikkokin puolustaja, joka aluksi ehkä joutuu siirtymään viivytykseen, saa niistä jatkuvasti tukea ja voi suorittaa taistelunsa riittävän sitkeästi. Yllättäviä repeämiä ei kovinkaan helposti pääse syntymään. Kun moottoroidun hyökkääjän toiminnalta riistetään sen nopeus, jää aikaa vastatoimenpiteisiin. Torjuvaan puolustukseen voidaan siirtyä pääsuunnilla silloin kun se katsotaan edulliseksi. Puolustusasema syntyy halutulle kohdalle joukkojen toimesta. Pikalinnoitettu puolustusasema metsässä vastannee hyvin kantalinnoitettuakin asemaa vetävien väylien suunnassa. Toiminta voi olla riittävän joustavaa ja ’hukkatyön’ vaara vähenee.”[4]

Näin siis esitti näkemyksiään ye-everstiluutnantti vuonna 1951. Puolustus piti linnoitteiden osalta järjestää teiden suuntaan, metsässä oltiin oletettavasti tasavoimaisempia, ellei jopa parempia.

"Joukkojen suorittamaa linnoitustyötä: Espanjalaisten ratsastajien valmistusta." SA-kuva. Oma huom. kuvatekstissä pieni erhe, kyseessä on toki espanjalainen ratsu.

Kuka oli tämä Saukkonen ja edustiko hän laajempaakin katsontakantaa vuonna 1951? Tätä en tiedä, mutta voisi olla mielenkiintoista ottaa selvää. Täytyy myös sanoa, että aistin tässä Saukkosen jonolinnoitus-ideassa jotain samaa, kuin maavoimien uudistetussa taistelutavassa 2015 (josta en kyllä paljoakaan vielä tiedä).

---

[1] Saukkonen, T: Ajatuksia linnoittamisesta. Tiede ja Ase, N:o 9. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1951, s. 46.

[2] s. 47.

[3] s. 50.

[4] s. 51.

1. tutkimuskuukausi

Nyt on ensimmäinen kuukausi täyspäiväistä väitöstutkimustyötä takana. Arkistopölyn makuunkin olen päässyt aika mukavasti, mutta rutiini ei vielä ole muodostunut kovinkaan vahvaksi. Toistaiseksi vaikeinta on ollut löytää arkistosta niitä mappeja, joissa tutkimukseni kannalta relevanttia materiaalia voisi olla.

Strategiani on etsiä työvelvollisuuslain perusteita lain valmistelun ajalta. Eduskunnan puheenvuorot ja vastaavat tietysti löytyy helposti ja niitä olen jo tutkinutkin. Mutta ei se lakiesitys tyhjästä materialisoitunut valtioneuvostolle esiteltäväksi. Eniten kiinnostaa se, millä työvelvollisuuslaki perusteltiin, miksi sellainen tahdottiin saada aikaiseksi, mikä oli odotushorisontti?

Työ jatkuu! Huomista varten on 12 mappia jonossa.

Lisäksi olen lukenut toista poliittisen historian jatkokoulutustenttiä varten. Tentti on seuraavana lauantaina 5.4. Tähän mennessä olen lukenut tätä tenttiä varten Oula Silvennoisen väitöskirjan Salaiset aseveljet ja Ville Kivimäen väitöskirjan Battled Nerves. Vielä luvun alla on Martin van Creveldin Supplying War. Paljon mielenkiintoista ja huomioonotettavaa on löytynyt. Uskon myös, että prof. Kettunen kysyy tentissä kysymyksiä, jotka pakottavat oikein kunnolla ajattelemaan.

Ensimmäinen kuukausi lyhykäisyydessään siinä. Läpimurtoa ei vielä ole tehty, mutta valmistelu sitä varten on lähtenyt käyntiin.

Kovia odotuksia, Kansallisarkisto!

Luin juuri Näkökulmi arkistosta -blogin postauksen sota-ajan materiaalin kunnostuksesta. Tekstissä maalailtiin sellaista odotushorisonttia, joka miellytti silmääni:

"Kunnostetun aineiston käytettävyys tulee ensi syksyn aikana paranemaan entisestään. Projektissa Aarre-arkistorekisteriin syötetyt tiedot saadaan silloin Astia-verkkopalvelun piiriin. Se merkitsee ensinnäkin sitä, että kunnostetun aineiston tiedot ovat haettavissa myös Astiasta. Astian monipuolisemmat hakuominaisuudet lisäävät asiakkaan mahdollisuuksia löytää sellaisiakin asiakirjoja, jotka Aarre-haulla olisivat jääneet katveeseen."

Tätä odotellessa!

Kokemustilani mukaan Aarre-arkistorekisteri nimittäin ei ole kovinkaan joustava hakulaite. Ja sen yhteensopimattomuus (tai -sovittamattomuus) uuden systeemin kanssa on aiheuttanut hampaiden kiristystä.

Koselleck ja selventävä kasku "horisontista"

Keskeisimpiä asioita Koselleckin Futures Past kirjassa ovat käsitteet, tai historialliset kategoriat, "Space of Experience" ja "Horizon of Expectation", kokemus ja odotushorisontti. Näihin lupaan palata tarkemmin tulevaisuudessa: kokemuksenne tästä lupauksestani muodostakoon osansa odotushorisontistanne.

Mutta siihen kaskuun. Koselleck räjäytti potin selventäessään horisontin käsitettä. Seuraavassa esitetyn lähteeksi merkitään sivu 261 teoksessa Koselleck, Reinhart: Futures Past. Lainaukseni kursivoituna, lainausmerkit alkuperäisestä.

Koselleck siis kirjoittaa odotushorisontista ja siitä, kuinka tulevaisuudesta ei voi olla kokemusta.

A recent joke throws light on this:

"Communism is already visible on the horizon", decleared Khrushchev in a speech.

Question from the floor: "Comrade Khrushchev, what is 'horizon'?"

"Look it up in a dictionary", replied Nikita Sergeevich.

At home the questioner found the following explanation in a reference work: "Horizon, an apparent line separating the sky from the earth, which retreats as one approaches it."