Otsikon mukainen symposium järjestettiin 13.5. ja itsekin sain kunnian päästä mukaan puhumaan. Oma otsikko oli "Asiakirjan löytämisen helppous ja vaikeus?". Käytin itseäni niin sanotusti case-esimerkkinä siitä, kuinka aina löytäminen ei ole kovin suoraviivaista. Kohteena oli taloudellinen puolustusneuvosto, jonka parissa olen viivähtänyt hetken jos toisenkin ja kysymys siitä, oliko toimintaa 1936-1939 vai ei? Osa aikaisemmasta tutkimuksesta sanoo, että ei ollut. Yksi sanoo, että oli. Kolmas toteaa, että ei voi sanoa, kun arkistoa ei ole.
Tähän liittyen löysin viime marraskuussa asiakirjan, joka todistaa, että ainakin syksyllä 1938 ja keväällä 1939 taloudellinen puolustusneuvosto kokoontui.
Vaikeutta ja helppoutta voi kuvata tässä esimerkissä se, että olen ensimmäisen kerran nähnyt tämän asiakirjan vuonna 2014, mutta löysin sen vasta marraskuussa 2025. Tähän liittyen lainasinkin Jorma Kalelan Historiantutkimus ja historia -teosta sivulta 96:
“Tärkeää onkin huomata todistuskappaleen ja lähteen ero. Todistuskappale on itsessään aina mykkä, mutta kun se puhuu, siitä tulee lähde. Tärkeää on silti muistaa, että lähdekin on saatu puhumaan vasta, kun siltä on kysytty jotain. Todistuskappaleet ovat olemassa riippumatta kenenkään niitä koskevista myöhemmistä päätelmistä. Se on historiantutkimuksen empiirisyyden perusta. Toisaalta on aivan yhtä tärkeää se, että todistuskappaleet ovat mykkiä. Niistä tulee lähteitä vasta, kun joku käyttää niitä päätelmiensä perustana.”
No se omasta.
Kaikkinensa päivä oli täynnä mielenkiintoisia puheenvuoroja arkistoista, arkistoaineistoista, erilaisista lähteistä ja lähteiden materiaalisesta puolesta. Mikä ero on sillä, että näkee kopion jostain historiallisesta paperista verrattuna siihen, että sitä saa käsin koskettaa ja nähdä - tai vaikka haistaa.
Ainakin oman tulkinnan mukaan on ihan selkeää, että historiantutkijat eivät ole digitointia ja digitaalisuutta vastaan, vaan alkuperäisten aineistojen käytön puolesta.
Kansallisarkiston Rauhankadun infotapahtumassa Kansallisarkiston edustaja totesi kovin yksiniittisesti, että "tutkijathan käyttää mieluusti digitoituja aineistoja". Tämä vastauksena kritiikkiin toimipaikkojen sulkemista ja pelkkää digitaalista toimittamista kohtaan. Tietysti käytetään digitaalisia aineistoja.
Mutta ne eivät korvaa alkuperäisten käyttämistä. Itselle ehkä suurin heikkous digitoidussa aineistossa on selaamisen mahdottomuus ja sen hahmottamisen vaikeus: kuinka paksu nippu tai nide tämä nyt onkaan, kun näyttö on aina saman paksuinen?
Onko historiallinen todistuskappale tai siitä muodostuva lähde vain sen tietosisältö? Ei suinkaan. Tämä kävi hyvin ilmi, kun tarkasteltiin vaikka keskiaikaisten lähteiden lähdejulkaisusarjat.
Arkistot eivät ole vain paikkoja, joissa on vanhoja papereita säilössä. Siihen kuuluu kohtaaminen. Kohtaaminen mahdollisesti lähteiksi muuntuvien todistuskappaleiden kanssa. Kohtaaminen arkistoalan ammattilaisten kanssa. Kohtaaminen toisten tutkijoiden kanssa. Jos arkisto vie tutkijasalin "digitaaliseksi", jää silloin monet kohtaamiset kohtaamatta.
Kyllähän me voidaan digitaalisestikin kohdata. Totta kai. Mutta se ei ole sama asia.
Tiede syntyy yhteisöissä, yhteistyössä ja kohtaamisissa. Omat erinomaiselta tuntuvat ajatukset pitää altistaa toisille ihmisille. Ehkä niissä olikin jotain itua, mutta uudet kysymykset saattavat avata arvaamattomia, ja parempia, suuntia tutkimukselle.
Kiitos järjestäjille, tälle symposiumille oli selkeästi tarvetta!
Ai niin! Samaan teemaan muuten myös Historiallisen Aikakauskirjan cfp: https://agricolaverkko.fi/ilmoitukset/kirjoittajakutsu-haikin-teemanumeroon-arkistot-ja-historiantutkimus-murroksessa/
Tekisi mieli itsekin tarjota jotain, mutta just nyt ei oikein aika riitä...
Tekstit
