sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Ensimmäisestä maailmansodasta

Luin taannoin Peter Englundin teoksen Sodan kauneus ja kauheus. Kirjahyllyni historia-osiota tuijotellessa katseeni kohdistui uudemman kerran kyseiseen opukseen, joten otin kirjan käteeni - tämän voisin lukea uudestaan.

Kuten Englund itse toteaa, kyseessä on "215 lyhyttä lukua ensimmäisestä maailmansodasta". Englund kuljettaa muutaman sivun mittaisilla luvuilla sodan läpi, tuoden eteen 19 erilaista ihimiskohtaloa. Tyyli on proosallinen, dramatisoitu, mutta kaikki "perustuu näiden henkilöiden jälkeensä jättämiin erilaisiin dokumentteihin", kuten Englund itse johdannossa (s. 6) toteaa. Eikä tätä lie syytä olla uskomatta, kaikki löytyvät lopun lähde- ja kirjallisuusluettelosta - lähdeviittaukset tosin puuttuvat.

En tässä kerro enempiä, suosittelen vahvasti luettavaksi!

Omassa historian tuntemuksessani ensimmäinen maailmansota muodostaa melko hämärän alueen. Olen yrittänyt paikkailla tietämystäni, mutta suomenkielistä perusteosta en syystä tai toisesta ole saanut luettua. Enhän edes tiedä mikä se on, vai onko sellaista? Lisäksi lukemistoni painottuu edelleen vahvasti toisen maailmansodan aikoihin.

Ensimmäisen maailmansodan mylleryksistä olisi syytä tietää enemmän. Itsenäistyihän Suomikin kyseisen maailmanpalon pyörteissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti