Linnoittamisen historiasta

"Isosaaren linnoitustyömaalta. Kuvattu todennäköisesti syyskuussa 1942" SA-kuva.

Tämä on sellainen asia jota aina välillä huomaan miettiväni: olisipa hauskaa, jos linnoittamisen historiaa olisi tutkittu enemmän. Linnoittaminen toisen maailmansodan aikana liittyy oleellisesti omaan tutkimustyöhöni, sillä linnoittaminen jos mikä vaati työvoimaa. Tämän hetkisen tietoni ymmärrykseni mukaan talvi- ja jatkosodan aikana puolustusvoimien linnoitustöissä oli yhteensä noin 100 000 työvelvollista. Se on kuitenkin aika hurja määrä.

Linnoittamisen historia voi kuitenkin kiinnostaa myös useammalta kantilta. Yksi on tietenkin sotilaallisesen kokonaisuuteen liittyvä, missä ja miksi linnoitettiin? Tätä keskustelua on toki käyty, mutta mielestäni lähinnä kirjojen sivuilla. Toisenlainen seikka, jonka tiedän ihmisiä kiinnostavan, on linnoittamisrakentamisen tekninen puoli. Siinähän oli kanssa aikamoiset hommat käynnissä siitäkin suunnasta katsottuna!

Minua itseäni kiinnostaisi erityisesti nyt linnoittamisen johtamisen tutkimus. Miten linnoitustöiden johto organisoitiiin, miten organisaatio toimi, jne jne yms? Lisäksi kiinnostaisi tehdä vaikka oma historiansa jostain jatkosodan linnoitusrakennuspataljoonasta. Tai vaikka muutamasta yhdessä. Sellainen avaisi oikeasti uuden näkökulman sotien historiaan.

Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia on toki pakko mainita, mutta kaipaisin ehdottomasti tarkempaa tutkimusta. Arimo havittelee kokonaisuutta ja mielestäni tietyillä rajauksilla aiheesta saisi paljon kompaktimmankin tutkimuksen kasaan.

Jokin aika sitten tuli toki uusi kirja Salpalinjasta, jota en ole vielä selannut. Siitä lisää blogissa Salpalinjan salat.

Ehkä tässä on (taas yksi) post-doc aihe?

Linnoittajille tänä päivänä 1944

 Oheisena Linnoitustöiden johtajan puhelinsanoma kaikille linnoitajille, joka annettiin tänään 70 vuotta sitten. Tämä on mielestäni mielenkiintoinen teksti. Millaista kuvaa kenraaliluutnantti Hanell maalaa kyseisestä historiallisesta nykyhetkestä suhteessa menneeseen ja tulevaan?

Kenraali Hanell. SA-kuva.

”Puh.sanoma piireille, Os.4:lle, erillisille muodostelmille ja laitoksille. Luettava linnoittajille ja linn.lotille.

Linnoittajat!

Meidän on ollut pakko koko nykyisen maailmansodan ajan taistella elämämme puolesta Tämä taistelu on vaatinut raskaita uhreja, mutta olemme kuitenkin toistaiseksi kyenneet selviytymään vaaroista paremmin kuin muut vastaavassa asemassa olevat kansat. Nyt on kansamme pyrkimässä rauhaan suursodan ykä ankarammiksi kiihtyvien taisteluiden keskeltä. Ratkaisevalle rauhantielle lähteminen ei kuitenkaan merkitse vaarojen ja vaikeuksien kertakaikkista voittamista. Jokainen päivä voi tuoda tullessaan arvaamattomia, meidän tahdostamme riippumattomia muutoksia. Tämä vaikuttaa myös meidän toimintaamme linnoittajina. Nyt ei voida laatia pitkälle etukäteen ulottuvia suunnitelma. Muutoksia työohjelmaamme täytyy pakostakin usein tehdä. Juuri sellainen tilanne kysyy johtajilta ja joukoilta kaikkia sotilaallisia hyveitä, ennen kaikkea palvelusalttiutta sekä sielullista ja ruumiillista kestävyyttä.

Olemme kulkeneet yhdessä raskaan sotataipaleen. Sen päätekohta jo häämöittää. Niin nyt, kuin taistelujenkin kestäessä on kansamme kohtalo niiden miesten varassa, joille velvollisuudentunto riittää kannustimeksi vaikeiden ja raskaiden tehtävien suorittamiseksi. Siitä, kuinka selviydymme juuri tämän ratkaisevan ajankohdan vaikeuksista, riippuu mitä suuremmassa määrässä kansamme tulevaisuus.

9.9.1944.

E. H A N E L L”

15.6.1944

15.6.1944

Linnoitusosaston puhelinsanoma KT-toimistolle

”Järjestäkää KT-tston muutto ennakolta määrättyyn paikkaan. …

Lähtö tapahtuu Starckin tekemän suunnitelman mukaan 16.6.44 klo 14.00 niin, että allekirjoittanut, Starck, Lavisto, Söderlund, Toimela, Nurminen, Kivisalo, Mäkinen, Kaulio, Sarparanta, Hanna ja Eronen seuraavat mukana. Loput jäävät jälkiselvittelyä tekemään. Tilatkaa auto suunnitelman mukaisesti ja sopikaa yksityiskohdista luutn. Euramaan kanssa. Saavun ensi yönä sinne autolla.

Insinöörimajuri V. Kärkkäinen”

Välirauhan aikaisten linnoitustöiden jäätyä kesken jatkosodan alkaessa, perustetiin vuoden 1942 alkupuolella Kunnossapito- ja tarkastustoimisto (KT-toimisto) hoitamaan linnoitteita. KT-toimiston johtajaksi tuli insinöörimajuri V. Kärkkäinen. Toimisto sijaitsi Myllykoskella.

Lokakuussa 1943 KT-toimisto kuitenkin siirrettiin Viipuriin. Syitä arvailtiin ja yhdeksi syyksi on esitetty toimiston liiallinen alkoholin kulutus. Matkaeväänä junamatkalla Myllykoski-Viipuri oli koko toimistolla isoisäni Veikko Mäkisen mukaan Alkosta hankittua matkaevästä.

KT-toimisto siis piti yllä toimintaansa Viipurissa, josta sitten seurasi lähtö. Evakuointikäskyn aikana Neuvostoliiton strateginen hyökkäys oli ollut käynnissä jo yli viikon.

15.6.1944 annettiin myös käsky töiden käynnistämisestä vanhalla pääpuolustuslinjalla, Salpalinjalla. KT-toimiston nimi muutettiin Os.4/Kärkkäiseksi ja ensimmäiset työt käynnistettiin Luumäen tasalla. Työvoimaksi määrättiin kaksi linnoitusrakennuspataljoonaa ja yksi erillinen linnoitusrakennuskomppania. Lisäksi mukaan laskettiin yhdeksän II luokan nostomiehistä perustettavaa työkomppaniaa, joita siis tuossa vaiheessa ei vielä ollut olemassakaan.

Vain neljä päivää KT-toimiston pääosien poistumisen jälkeen Viipuri menetettiin.

Miksi työvelvolliset eivät ole kiinnostaneet historiantutkimusta?

"Työvelvollisten rivistöä" SA-kuva.

Miksi työvelvolliset talvi- ja jatkosodassa eivät ole kiinnostaneet historiantutkimusta? Tämä on ihmetyttänyt minua ainakin vuodesta 2010 asti. Eikä ihmetys suinkaan ole vähentynyt.

Aihe koskettaa omia tutkimusintressejäni kovasti. Varsinkin jos mietitään armeijan käytössä toisen maailmansodan aikana ollutta työvoimaa, oli työvelvollisten osuus merkittävä. Erja Saraste kirjoitti lisensiaattityössään 1980-luvun alkupuolella, että kaikkiaan työvelvollisia olisi ollut linnoitustyömailla jatkosodan aikana vajaa 70 000.

Arkistolähteiden perusteella voin sanoa, että jatkosodan alkaessa perustetuissa 43:ssa linnoitusrakennuspataljoonassa oli heinäkuun puolenvälin aikaan 17 140 miestä - päällystöä lukuunottamatta työvelvollisia. Elokuussa määrä oli yli 20 000 ja R. Arimon linnoittamisen historian mukaan kesällä -44 noin 35 000. Tähän viimeiseen lukuun ainakin on luettu esim. nostoväestä muodostetut työkomppaniat, suomalaiset vangit, "tärähtäneet", jne.

Palataan jatkosodan alun lukuun. Tämä on merkittävä määrä, jota voi suhteuttaa siihen, että yhden sodan ajan divisioonan määrävahvuus oli pienempi. Linnoitusrakennuspataljoonia perustettiin syksyn -41 myötä lisää,  mutta marraskuuhun mennessä organisaatiota muutettiin ja pataljoonien määrää pudotettiin. Kyse oli kotirintaman työvoimapulasta, samasta syystä kotiutettiin siis niin asevelvollisia kuin työvelvollisia.

Tämä on mielestäni erittäin kiehtovaa problematiikkaa tutkimuksen kannalta. Varsinkin kun otetaan huomioon kotiuttamista koskevat ohjeet eversti Bonsdorffin allekirjoittamasta ohjeesta:

"1. Sairaalloiset henkilöt lääkärin lausunnon 

perusteella,

2. Maalaisväestöön kuuluvat ennen kaupunkilaisia,

3. Vanhempiin ikäluokkiin kuuluvat,

4. Lastaustyöntekijät,

5. Putkityöläiset,

6. Siirtoväkeen kuuluvat ainoastaan kuntien esikuntien anomuksesta, paitsi viipurilaisia ammattimiehiä,

7. Sellaiset, jotka eivät palvele työmuodostelmassa ammattiaan vastaavassa tehtävässä."

Työvoiman puutetta ratkottiin samalla kahdella tasolla ja samanaikaisesti tahdottiin pitää työteho mahdollisimman korkeana. Kotirintaman työvoimatilannetta parannettiin ensisijaisesti sairaalloisilla henkilöillä, vai mitä? Listaus kertoo jotain myös siitä, millaisesta työvoimasta oli erityisesti puutetta kotirintamalla.

Pistin hetki sitten vakavaan harkintaan artikkelin kirjoittamisen työvelvollisista. Tätä silmällä pitäen tutkailin hieman lähdemateriaalien  Arkistoaineiston puutteesta ei kyllä voi vetää johtopäätöksiä tutkimuksen puutteeseen. Sen voin teille kertoa.

 

Lainaus:

Linnoitustöiden johtaja (vt.) eversti O. Bonsdorffin kiertokirje, 5.12.1941, 15818/Lin1/1i/6/T12528, KA.

Työtodistus rakennusmestarille vuodelta 1942

Uppouduin jälleen linnoittamisen historiaan ja omiin arkistomuistiinpanoihini. Tällä kertaa silmiini osui "ajankohtainen" dokumentti. Tai ainakin melkein, nimittäin päivättynä 1.6.1942. Kyseessä oli isoisäni saama työtodistus ajaltaan Linnoitusrakennuspataljoonassa 211. Laitan sen tähän kokonaisuudessaan.

”TYÖTODISTUS

Mielihyvin todistan, että rakennusmestari Veikko Valdemar M ä k i n e n, synt. 27.7.1914, on palvellut 1.7.41 – 31.5.42 välisen ajan Päämajan Linnoitusosaston alaisessa Linnoitusrakennuspataljoonassa joukkueenjohtajana reserviläisen ominaisuudessa. – Hänen tehtäviinsä on kuulunut lentokenttä-, tie- ja erilaisten rakennustöiden johtaminen.

Tänä aikana on hän kiitettävän käytöksen ohella osoittanut kiitettävää uutteruutta ja harrastusta ammattitehtäviinsä, vapautuen nyt Yksiköstä määrättynä uusin Puolustuslaitoksen tehtäviin.”

Pataljoonan komentaja luutnantti Arvo Rissanen (siviilissä rakennusmestari) oli allekirjoittajana ja päiväys siis edellä mainittu ensimmäinen kuudetta.

Tämä työtodistus on myös yksi esimerkki historiantutkimuksen mahdollisesta lähteestä. Ja sellaisenahan tätä luonnollisesti kohtelin (kohtelen). Tästä voi poimia mielenkiintoisia pointteja. Kuten sen, mitä työtehtäviin mainitaan kuuluneen ja samalla sen, mitä ei mainita. Isoisänihän joutui toimimaan myös sotavankikomppaniassa vankityöjoukkueen johtajana, asia joka ei häntä liiemmin lämmittänyt. Yksi minua edelleen askarruttava kysymys on, mikä päivämäärä oli oikeasti se, jolloin isoisäni LinRP 211:n vahvuuteen liitettiin. Tästä meinaan on kantakortin tiedoissa ja muissa lähteissä ainakin kolme eri vaihtoehtoa. Ehkä pataljoonan komentajan merkintään voi luottaa? 

Historiaa tutkiessa pitää analysoida lähteitä ja punnita eri vaihtoehtojen mahdollisuuksia: esimerkkini päivämääristä voi jokaisen vuorollaan perustella oikeimmaksi. Saman aikaisesti voi esittää kysymyksen, onko sillä todella jotain merkitystä, mikä päivämäärä se silloin 72 vuotta sitten oli? Vaikuttaako se kokonaisuuteen merkittävästi? Ehkä, ehkä ei - kuka tietää! Kaikki riippuu tutkijan esittämistä kysymyksistä ja siitä, kuinka analyysi ja argumentointi sujuu. Samalla tavalla dokumentin lähdearvo riippuu siitä, millaisia kysymyksiä sille esitetään. Toisen roska on toisen aarre, ja niin edelleen.

Historian tutkiminen vaan on mielestäni kiinnostavaa ja innostavaa! :-)

Mietteitä jatkoseminaarista

Jatkoseminaarissa oli vuorossa minun seminaaripaperin käsittely. Tällä kertaa olin syystä tai toisesta ainakin omasta mielestäni ns. jäässä. Vastauksia sai oikein pinnistellä ulos. Siitä huolimatta, että vastaukset olivat pääni sisällä jonkinlaisessa järjestyksessä. Sellaistahan se välillä on, eikä siitä pidä niinkään stressata.

Mutta on kyllä todettava, että keskustelua aiheestani syntyi, ja että se oli hyödyllistä. Ja kuinka ei olisikaan! Muutamia hieman vahvempia iskuja lähetettiin, mutta mitään suurta ja (minulle) uutta ei suuressa mittakaavassa tullut.

Ehkä suurinta keskustelua aiheutti rajaukset. Nimittäin kun työsuunnitelmassa kirjoitin tutkimuskohteeksi "työvoiman sotilaallisen käytön". Aika kryptistähän tuo on, jos ei lainkaan rajaa ja määrittele. Lähtökohtana on kuitenkin se, että kyseessä oli sotilaallisesti johdettu työvoima ja minulla on sellainen kutina, että pääpaino voisi olla linnoitustöissä. Rajaukset vaativat vielä paljon, se on ollut selvillä alusta asti.

Mietin jopa sitäkin, että aiheen rajaisi tylysti vain "linnoitustöihin", tarkemmin ehkä esim. jatkosodan aikana Päämajan Linnoitusosaston johtamiin töihin.

Ja miksi laitoin linnoitustyöt tuossa lainausmerkkien sisälle? Koska pelkistä linnoitustöistä esim. jatkosodan aikana on hieman hassua puhua, kun ottaa huomioon sen, että linnoitusrakennuspataljoonien tekemässä työssä oli paljon muutakin kuin itse linnoittamista. Rakennettiin tiestöä vaikka kuinka paljon, lentokenttiä kunnostettiin ja määrättiinpä tiettyjä rakennusjoukkoja uudelleen vallatun alueen jälleenrakennustöihin. Eli olisiko nyt "linnoitustöitä" parempi kutsua jotenkin muuten?

Olisihan se jossain määrin hauskaa vaikka otsikoida työ "Linnoitustyöt 1939-45" ja heti alkuvirkkeessä todeta, että tässä nyt kyllä tutkitaan paljon muutakin kuin linnoitustöitä.

Tämä nyt oli tällaista ajatusvirtaa. Pahoitteluni paikoittaisesta epäselkeydestä: se johtunee vain siitä, että ajatukseni ovat mallia "work in progress".

Työvoimasta jatkosodan lopussa

Edellinen postaukseni sisälsi luonnoksen tutkimussuunnitelmani tiivistelmästä. Sen perusteella nousi kommentti, että linnoitustöissä oli myös suomalaisia vankeja. Tämän tiesin jo, mutta tiivistelmään nostin vain omasta mielestäni tärkeimmät/mielenkiintoisimmat: työvelvolliset, sotavangit ja toipilaat.

Gradua tehdessäni nämä työvoimakysymykset alkoivat päässäni hahmottumaan. Tutkiessani 20. Linnoitusrakennuspiirin asiakirjoja, tuli vastaan paperi, josta on napattu seuraava kuva.

Kansallisarkistosta

Tämä joko loppukesästä tai syksyltä -44. Taulukko on kaikin puolin kiinnostava. Ensinnäkin siihen on 20. lin.rak.piirin alaiset yksiköt, mutta myös niiden sijoituspaikat. Ennen kaikkea, kuten ehkä arvaattekin, on osio "yksikön vahvuus" mielestäni tärkein. Avataanpa hieman.

Ensimmäiseksi on viran- ja toimenhaltijat, eli käytännössä kantahenkilökunta. Seuraavassa vuorossa on reserviläiset, joiden määrä saattaa joidenkin mielestä näyttää aika korkealta. Tässä onkin huomattava yksiköt, joissa reserviläisiä oli vahvuudessa: työkomppaniat ja erilliset linnoitusrakennuskomppaniat. Työkomppaniat koottiin kesällä -44 nostoväestä. Erilliset linnoitusrakennuskomppaniat koottiin "toipilaista." Toipilaat siis olivat suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut kestänyt. Heidät laitettiin töihin, koska se nähtiin kaikille parhaaksi.

Sitten on listalla vuorossa työvelvolliset. Taas kun siirretään katse yksiköihin, niin huomataan kyseessä olleen linnoitusrakennuspataljoonia. Linnoitusrakennuspataljoonat olivat nimenomaan työvelvollisista kokoonpantuja, mutta joukkojen johto ja erikoisammattimiehet palkattuja ja/tai varattuja reserviläisiä. Listalle on laskettu mukaan myös lotat, joiden vastuulla oli toimistotehtäviä sekä muonitus. Lotat täytyy ehdottomasti ottaa mukaan tarkasteluun.

Lopuksi taulukosta löytyy myös mainitut suomalaiset vangit, joita tässä tapauksessa oli kahdelta vankileiriltä yhteensä 669 henkeä. Myös hevoset on listattu mukaan. Hevosten merkitystä sodan aikaiselle Suomelle on korostettu aiemmin, joten niiden mukana olo on varsin ymmärrettävää.

Lukuja voi jokainen itse katsella tuosta kuvasta ja miettiä, että minkälaista työvoimaa nyt esimerkiksi 20.linnoitusrakennuspiirin alaisuudessa oli.

Mutta hevosista vielä: saman 20. lin.rak.piirin papereista löytyi eräältä linnoitusrakennuspataljoonalta tullut lista, josta seuraavaksi kuvana osa.

Kansallisarkistosta

Uudenvuoden juhlat m/1941

Sotilasvirkamies Veikko Mäkisen kohdalla uusi vuosi vaihtui uudenvuoden juhlissa LinRP 211:n esikuntatalossa, Äänislinnassa. Muistelmatekstissä esikuntatalon osoitteeksi on kirjoitettu Toukokuun 1. päivän viertotie, kun taas virallisessa kirjeenvaihdossa ilmoitettiin tapahtumapaikaksi ”Punalaivastolaisenkadun varrella” [1] sijainnut esikuntatalo. Niin tai näin, jos joku osaa kertoa mitkä noiden katujen oikeat, eli venäläiset nimet olivat, niin kertokoon. Yritin googlettaa, mutta osumat eivät hivelleet silmiä.

Mutta takaisin siis jatkosodan ensimmäisiin uudenvuodenjuhliin, joita sot.virk. Mäkinen ja muut linnoitusrakennuspataljoona 211:n kaverit viettivät.

 V.V. Mäkinen muisteli, että juhlijoita oli parisen kymmentä ja alkoholijuomat maistuivat.

”Ruokailun jälkeen jatkui yleinen seurustelu ja puheensorina vilkkaana, alkoholin antaessa lisää virikettä kielten kantimille. Kellon lähestyessä puolta yötä siirryimme pihamaalle ja jokainen, jolla oli ase mukanaan, paukautti taivaalle muutaman laukauksen uuden vuoden kunniaksi. Sinne päästelin minäkin sarjan puoliautomaattisella kiväärilläni. Pauketta kuului ympäri kaupunkia, joten samalla tavalla näyttivät muutkin yksiköt ottavan vastaan uuden vuoden.”[2]

Äänislinnan komendantti ei pitänyt moisesta juhlistamisesta, esitutkinta aloitettiin ja syyllisiä vaadittiin rangaistavaksi.

Virallisessa vastauskirjeessään Äänislinnan komendantille LinRP 211:n komentaja Arvo Rissanen vakuutti asiasta hieman toisin, kuin mitä Mäkinen todisti muistelmissaan. Rissasen mukaan viittä minuuttia yli puolenyön

”yhtyi osa sanotusta henkilöstöstä yleiseen ammuntaan, ollen sen tarkoituksena vain ’juhlia’ uuden vuoden alkamista. Tällöin ammuttiin 25 – 30 laukausta kivääreillä ja pistooleilla. Ampuminen tapahtui yhtäjaksoisesti, kestäen 4 á 5 minuuttia.

Ammuntaan osallistuneet valittavat tapausta ja selittävät sen johtuneen ajattelemattomuudesta, pääasiassa esimerkin vaikuttamana.”[3]

Rangaistukseksi määrättiin Mäkiselle ja kahdelle muulle päällystöön kuuluvalle 3 vuorokautta yksinkertaista arestia ja kahdelle muulle kaksi vuorokautta lieventävien ”asianhaarojen vallitessa aiheutetun epäjärjestyksen johdosta”.[4] Rangaistuksen suoritusta ei vaadittu välittömästi.

Mainittakoon vielä, että sotapäiväkirjan mukaan Tokarissa olleet LinRP 211:n miehet ottivat uutta vuotta vastaan ”kuunnellen radiota klo 24:än.”[5]

***

Tämä toimii myös pienenä opettavaisena tarinana lähdekritiikistä ja sen merkityksestä.

Hyvää uutta vuotta 2013!

---

[1] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[2] Mäkinen, 192.

[3] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[4] LinRP 211:n  komentajan luutnantti A. Rissasen kirje Äänislinnan komendantinvirastolle, 17.1.1942, 123/D/Arkistolaatikko 1/T9003, KA.

[5]Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 31.12.1941, SPK 18314, KA.