Suomalaiset yhteydet natsi-Saksaan

Hesarin kommentissa todettiin, että:

"Olisi tarpeen saada vihdoin aikaan Suomen Akatemian uusi ja entistä laajempi tutkimusprojekti yliopisto- ja kulttuurielämän suuntautumisesta ja antautumisesta natsi-Saksan palvelukseen."

Mutta minkälainen tutkimus tästä pitäisi tehdä?

Mielestäni viime aikoina on tullut erilaisia teemoja käsitelleitä tutkimuksia, vaikka en ihan hirveästi olekaan Suomen ja Saksan suhteisiin perehtynyt. Viimeisin, jonka itse olen aiheesta lukenut oli Markki Jokisipilän ja Janne Könösen "Kolmannen valtakunnan vieraat".

Mutta millainen tutkimus sitten pitäisi tehdä? Vai onko kyse siitä, ettei ole tehty "oikeanlaista" tutkimusta?

Samaisen näkökulman kirjoittaneelta Veijo Murtomäeltä oli myös juttu:

Suomalainen eliitti ylisti kilpaa Hitleriä – taiteilijoiden natsisuhteet ovat usein "unohtuneet"

 Mitä mieltä olette te, jotka historiantutkimuksen perusteista tiedätte?

Tuomiojan lisäys pöytäkirjaan ja lähdekritiikki

"What most affects the reliability of a source, however, is the intention and prejudices of the writer." (John Tosh: The Pursuit of History, 2010, 129.)

Selailin pitkästä aikaa John Toshin kirjaa The Pursuit of History, joka on mielestäni varsin kelvollinen opus antamaan kuvaa siitä, mitä historian tutkimus voisi olla.

Tässä jokin aika sitten oli uutisissa siitä, kuinka ulkoministeri Tuomioja kirjautti eriävän mielipiteensä historiankirjoitusta varten. Tästä esim. maikkarin nettisivuilla.

Laitoin linkin jakoon somessa ja kyselin, että mitenhän tähän pitäisi suhtautua. Eräs kaveri siihen kommentoi, että kai sitä nyt saa mielipiteensä ilmaista! Minä tietenkin olin tarttunut Tuomiojan kommenttiin siitä, että merkintä oli historiankirjoitusta varten, en niinkään ihmetellyt itse lisäystä.

"Historiankirjoittajat saavat aikanaan tehdä tästä oman tulkintansa."

Miten tuleva tutkimus voi käsitellä Tuomiojan lisäystä, jos otetaan lähtökohdaksi lähdekritiikki ja tuo ylläoleva sitaatti? Näitä huomaa miettivänsä jo ihan automaattisesti, liekö koulutuksella on vaikutusta asiaan... ;-)

"What most affects the reliability of a source, however, is the intention and prejudices of the writer."

Uudesta Marski-kirjasta lehdistön sivuilta

"Presidentti Mannerheim poistumassa Eduskuntatalosta." SA-kuva.

Mitenhän mahtaa olla tuon uusimman Marski-kirjan laita? Meinasin jo hetken, että voisi olla viihdyttävää lukemistoa, mutta ei kyllä ole tällä hetkellä ylimääräistä aikaa yli 800 sivun verran. Niinpä päädyin tässä selailemaan, mitä kirjasta on kirjoitettu mediassa.

Ja ihan mielenkiintoisia huomioita löytyikin.

Otetaan vaikka Aamulehden jutusta kiinni.

"Tapansa mukaan Juhani Suomi tulkitsee historiaa tarkoitushakuisesti, vaikka taitavasti peittääkin omat mielipiteensä virtuoosisen lähteidenkäyttötekniikan alle."

Kuulostaa aika hurjalta, vai mitä mieltä olette? Omien mielipiteiden peittäminen lähteiden alle?


Toinen huomio Hesarista:

"Tohtori Jukka Tarkka luonnehtii perjantain Helsingin Sanomissa ilmestyvässä kirja-arviossa, että 'Juhani Suomi kuuluu niihin tutkijoihin, joiden mielestä oikea historiallinen kuva syntyy kirjoittamalla kaikki selville saadut asiat peräkkäin paperille'."

Kuulostaa melkoisen lukijaystävälliseltä. Kyllä historia vaatii päättelyä ja analyysia, löytyyköhän sitä Suomen kirjasta?

Keskisuomalaisessa puolestaan näin:

"Professori Suomen koostaman, monilta osiltaan kiitettävän analyyttisen suurteoksen päähenkilö on vanheneva ja sairas marsalkka, joka aika ajoin vielä kykenee yltymään uuden ajan päätösten jarrumieheksi.

Kriittisen leiman kuvaukseen antaa Suomen tapa valita aineistostaan ne lausunnot, joissa Mannerheimin aiempaa sotilasuraa ja hänen henkisiä ominaisuuksiaan vähätellään ja hänen herraskaisia juoma- ja pukeutumistapojaan halveksitaan."

Tässä nyt vain muutama pointti. Aika mielenkiintoiselta vaikuttaa. Oliko sitten Suomen tarkoitus vain kirjoittaa "kriittinen" teos Mannerheimista? Tässä on myös otettava ero kriittisen ja "kriittisen" välille. Ehkä ensimmäinen tarkoittaa historiantutkimuksen peruslähtökohtaa, josta tekemisen pitäisi lähteä. Niin, kenen mielestä kriittinen: onko kriittinen yhtä kuin negatiivinen, vai sellainen joka ei ota kaikkea annettuna?

Toivon, että Agricolan arvosteluihin joku kirjoittaisi erittäin pätevän arvostelun kirjasta! Tai sitten vain odotan, että lukulistani tyhjenee (ei ole tapahtumassa) ja luen itse.

Ajatuksia

Luin tuossa vihdoin loppuun Peter Englundin teoksen Sodan kauneus ja kauheus, josta olenkin jo aiemmin maininnut. 

Huomasin tekstistä mielenkiintoisia seikkoja, jotka liittyvät – "yllättäen" – omaan intressipiiriini. Ja sehän on nyt ollut laveasti seuraavanlaisia sotahistoriaan, sotalaitoksiin ja sodankäyntiin liittyviä, kuten: linnoittaminen, rakentaminen, työ ja työvoima sodassa.

Nämähän eivät ole mitään uusia asioita. Jo Machiavellin aikaan oli linnoittaminen kova sana: varsinainen tekeminen käsitteen taustalla on tosin hieman muuttunut niistä ajoista, samoin kuin tekniikka sun muut. 

Näistä en kuitenkaan tahdo löytää paljoakaan tutkimusta. Täysin mahdollista on myös, etten ole etsinyt kunnolla – eli oikeilla hakusanoilla.

Englundin kirjan yksi seurattavista hahmoista on William Henry Dawkins, joka palveli ensimmäisessä maailmansodassa insinöörinä Australian armeijassa. Englund kirjoittaa:

”Dawkins panee sotilaansa asianmukaiseen järjestykseen ja jakaa eri ryhmille päivän tehtävät. Osa heistä jatkaa vesiputkien kaivamista maahan. Se ei ole järin kunniakasta, eikä se kelpaisi jymyjutuksi kuvalehteen, mutta se on silti välttämätöntä.”[1]

Siitäkö johtuu, etteivät esimerkiksi rakennustyöt sodassa ole saaneet paljon tutkimusta osakseen?

Otetaan nyt esimerkiksi linnoitusrakennuspataljoonat Suomessa toisen maailmansodan aikana. Uskallan väittää, että tehty työ oli välttämätöntä. Mutta kenties se ei ollut järin kunniakasta? Työmiehet olivat valtaosin pakko-otettuja työvelvollisuuslainsäädännön perusteella. Silti on vaikeata löytää useampaa viittausta heihin. Minulla on sellainen tunne, että tässä on jotain. Jotain, jota täytyy miettiä ja pohtia enemmänkin. 

---

[1] Englund, Peter: Sodan kauneus ja kauheus, 141.

1918

Katsottiin vaimon kanssa uudempi elokuvaversio loistavasta trilogiasta Täällä Pohjantähden alla. Ei kyllä ollut mikään hyvänmielen elokuva, mutta eipä kai sitä kukaan odottanutkaan. Ei vaan hyvin kuvattiin sisällistappelujen aikaa. Ensiksi punaisten terrori, sitten valkoisten vastaava. Paljon pistettiin multiin tuoreen tasavallan kansalaisia. Täytyy jossain vaiheessa lukaista trilogia uudestaan, sillä elokuva ei vienyt tarinaa loppuun.

Mutta sitä voi kanssa välillä pohtia, kuinka suuri määrä suomalaisista oli aseissa sisällissodan (vai vapaussodan tai kapinan, tai mikä se nyt sitten olikaan) aikana. En nyt muista tarkkaan, mutta olisiko se ollut jossain maksimissaan 200 000 miestä aseissa, yhteensä siis. Tai 100 000 valkoista ja 75 000 punaista? Täytyy tarkistaa faktat, palaan tähän siis myöhemmin.

Ja se on hämmentävää, kuinka siitä sodan nimestä saadaan väännettyä vieläkin. Kun eihän se nyt ole se asian ydin, millä nimillä asioista puhutaan, kunhan puhutaan (tai kirjoitetaan). On se vaan sitä menneisyyden hallintaa, jossa suomalaisilla on vielä kipupisteitä. Sekä tietysti aina yhtä mielenkiintoista historiapolitiikkaa. Näihin aiheisiin tulen siis vielä palaamaan.