perjantai 2. elokuuta 2013

Johtolankoja puolustusministeriöstä

Luin tuossa kirjan nimeltä "Talvisodan puolustusministeri kertoo" - eli Juho Niukkasen vastauksen Väinö Tannerin muistelmiin. Lukemisen motiivi minulla oli tietenkin löytää johtolankoja työvelvollisuuslainsäädännön puitteista. Ja löytyihän niitä joitakin, samoin mainintoja ja mielipiteitä linnoittamisesta. Paikoin teksin lukeminen oli viihdyttävää kirjallisen tappelun seuraamista, joskus taas parhain päin selittämistä.

Kirjan lukemisessa täytyi käyttää melkoisia suodattamia: se ei toki ole mikään yllätys muistelmien suhteen. Muistelmien arvo historian tutkimuksessa minulle onkin ehkä jokin muu kuin tarkkojen "faktojen" hakeminen. Kuten yllä sanoin, tavoitteeni oli etsiä johtolankoja ja nähdä jollain tapaa tekstin taakse ja 1930-luvun lopun tunnelmiin.

Ja samalla myös tahdoin ymmärtää lisää puolustusministeriöstä ja tottahan toki Niukkanen puolustusministerinä kirjoitti muistelmiinsa myös puolustusministeriöstä. Viime aikaisiin  lukemisiin lukeutui myös puolustusministeriön historian ensimmäinen osa: "Puolustushallinnon perustamis- ja rakentamisvuodet". Tästä kirjasta sain vahvistuksen sille, että työvelvollisuuslain aikaansaamisessa on aloitteen lähes tulkoon täytynyt tulla sotatalouspäällikkö Leonard Grandellilta.

"Pl.M:n luolia Meilahdessa. Istum.min. Kotilainen ja kenr. Grandell.
Meilahti 1940.03.01" SA-kuva.

Nyt täytyy jälleen jäsentää ajatuksia ja hieman analysoidan muistiinpanoja. Mutta Grandellin hahmo näyttäytyy hetki hetkeltä tärkeämmältä tutkimukseni kannalta. Ei vissiin ole Grandellista kirjoitettu elämäkertaa, eikä edes Niukkasesta? 

Seuraavassa kuitenkin Niukkanen ja Grandell wikipediassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti