Kuten edellisessä postauksessa uhkasin, tulee tässä hieman lisää Pasi Tuunaisen kirjasta Marttinen - Kahden armeijan soturi. Luin kyseisen kirjan ja kirjoitin siitä kirja-arvostelun Agricolan kirja-arvosteluihin, kas tuossa!
Täytyy kyllä suositella kaikille, joita kiinnostaa melko erikoinen upseerin elämäkerta. Ja niille, joita kiinnostaa talvi- ja jatkosota. Ja muuten vielä niillekin, joita kiinnosta kylmä sota. Allekirjoittaneelle erityisesti tuo Marttisen "toinen elämä" Yhdysvalloissa ja palvelus kylmän sodan aikana jenkkien armeijassa, oli kirjan kenties parasta antia.
Eipä tässä sen kummempia tällä kertaa!
tiistai 23. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
Uutta lukemista
Hetki sitten luin Pasi Tuunaisen kirjoittaman elämäkerran Alpo K. Marttisesta. Kirjan nimihän on Marttinen - Kahden armeijan soturi. Oli muuten erittäin hyvä opus (siitä lisää joskus toiste).
Olen huomannut, että aivot kaipaavat aktiviteettia ja lukeminen on yksi erittäin hyvä keino. Ja koska tahdon jatkuvasti kehittää omaa ajatteluani historian osalta, usein luettavaksi tulee historiaa. Tavoitteeni ovat kahden suuntaisia: tahdon tarkastella kirjoja metodologisella tasolla: miten historiaa on kirjoitettu, millä perusteilla ja motiiveilla ja niin edelleen; toinen suunta on tietysti historiallisen tietämyksen lisääminen.
Niin, olin siis lukenut edellisen kirjan ja seuraava pitäisi valita. Kirjastovaihtoehdot tuomitsin pois, sillä omasta hyllystä löytyy aikamoinen jono. Mutta mitä sitten, mietin mielessäni. Ei ainakaan toista maailmansotaa. Koselleckia pitäisi lukea uudestaan, mutta ei nyt. Jatkoin kirjojen selkien selaamista.
Lopulta päädyin Andrew Wiestin toimittamaan Vietnamin sota -nimiseen kokoomaan. Siinäpä vasta aihe, enhän tiedä tuosta juuri mitään (siksi kai sen kirjan olin ostanutkin). Aloitin tuota jo lukemaankin.
Johdantoluvussa kirjan toimittaja Wiest kysyy kysymyksen siitä, oliko Vietnamin sota amerikkalainen sota? Eipä tainnut olla ihan kokonaan. Odotan mielenkiinnolla, millaisia esityksiä kirjan loput artikkelit ovat. Toivottavasti mielenkiintoisia ja laadukkaita.
Olen huomannut, että aivot kaipaavat aktiviteettia ja lukeminen on yksi erittäin hyvä keino. Ja koska tahdon jatkuvasti kehittää omaa ajatteluani historian osalta, usein luettavaksi tulee historiaa. Tavoitteeni ovat kahden suuntaisia: tahdon tarkastella kirjoja metodologisella tasolla: miten historiaa on kirjoitettu, millä perusteilla ja motiiveilla ja niin edelleen; toinen suunta on tietysti historiallisen tietämyksen lisääminen.
Niin, olin siis lukenut edellisen kirjan ja seuraava pitäisi valita. Kirjastovaihtoehdot tuomitsin pois, sillä omasta hyllystä löytyy aikamoinen jono. Mutta mitä sitten, mietin mielessäni. Ei ainakaan toista maailmansotaa. Koselleckia pitäisi lukea uudestaan, mutta ei nyt. Jatkoin kirjojen selkien selaamista.
Lopulta päädyin Andrew Wiestin toimittamaan Vietnamin sota -nimiseen kokoomaan. Siinäpä vasta aihe, enhän tiedä tuosta juuri mitään (siksi kai sen kirjan olin ostanutkin). Aloitin tuota jo lukemaankin.
Johdantoluvussa kirjan toimittaja Wiest kysyy kysymyksen siitä, oliko Vietnamin sota amerikkalainen sota? Eipä tainnut olla ihan kokonaan. Odotan mielenkiinnolla, millaisia esityksiä kirjan loput artikkelit ovat. Toivottavasti mielenkiintoisia ja laadukkaita.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Sotavankileiri N:o 23
Joitakin aikoja sitten huomasin, että oli ilmestynyt sotavankeja käsittelevä kirja. Asiaan jonkun verran tutustuneena innostuin peräti ostamaan kyseisen opuksen, kyseessä oli Tenho Pimiän Sotavankileiri N:o 23. Kuolemaa, kulkutauteja ja rautatienrakennusta.
Pikakritiikkina on pakko todeta, että allekirjoittaneen silmin luettuna kirja painui kokonaisuutena lievästi pettymyksen puolelle. Otetaan seuraavaksi hieman erittelyä tälle kokemukselleni.
Aivan alkupuolella Pimiä esittelee jatkosodan aikaisen sotavankiorganisaation, mutta jättää sotavangeista muodostetut sotavankikomppaniat käsittelemättä. Kyseisiä komppanioita käytettiin sotatoimiyhtymien toimesta ja niiden alueilla. Komppanioita käytettiin vuoden 1942 aikana paljon myös Päämajan linnoitusosaston johtamissa töissä.
Tässä seuraavassa taulukossa perusteita ihmettelylleni. Kyseessä ei ollut kuitenkaan komppania tai kaksi, vaan yli 9 000 sotavankia. Luvut ovat päivätty päivämäärälle 24.2.1942 ja kyseessä on ainoastaan Päämajan linnoitusosastolle alistetut sotavankikomppaniat.
Lisäksi teos vaikutti silmissäni melko pirstaleiseilta ja kokonaiskuvan hahmottaminen vaati työtä. Tätä efektiä lisäsi se, että osa luvuista (tai alaluvuista) vaikutti olevan lähinnä lähdemateriaalin referointia, kun taas toisissa analyysi nousi esille selvästi. Tason poukkoilu muokkasi siis kokemuksestani sirpaleisen. Ehdottomasti jäin kaipaamaan jonkin tasoista metodologista keskustelua kysymyksistä ja lähdemateriaalista. Muutamien aivan yksinkertaisten seikkojen täsmällisempi ilmaisu olisi nostanut yleistä kokemusta paremmaksi. Esimerkiksi tarkempi kronologia leirin vaiheista vaikka heti aluksi.
Positiivista kirjassa oli jatkosodan aikaisen työvoimakysymyksen sotavankiosuuden tuominen esille entistä paremmin. Ja tämä nimen omaan kotirintaman puolelta. Leirin arjesta myös rakentuu näkemys, joskin olisin kaivannut enemmän asiaa siitä rautatienrakennuksesta.
Kirja kuitenkin oli lukemiseen käyttämäni ajan arvoinen, puutteistaan ja kritiikistäni huolimatta. Paremmankin siitä olisi varmasti voinut tehdä. Uskallan väittää näin ilman perehtymistä lähdeaineistoonkin. Esille nousee uskoakseni yleistettävä sotavankikysymykseen liittyvä tunneilmasto, tai jokin sellainen. Jotain läpileikkaavaa sotavankien työvoimana käytöstä olen haistavaninani tämän Pimiän tekstin ja oman aiheeseen tutustumiseni perusteella. Ei ollut sotavangin kohtalo Suomessakaan helppo.
"Kenelle tahansa pitäisi olla itsestään selvänä asiana, että sotavankeja ei voida kohdella samalla tavoin kuin suomalaisia miehiä."
Lähde: Linnoitustöiden johtajan (vt.) eversti O. Bonsdorffin kirje 5. Lin.Korj.Pajan päällikölle, 25.11.1941, 14774/Lin1/1r/14/T12529, KA.
Pikakritiikkina on pakko todeta, että allekirjoittaneen silmin luettuna kirja painui kokonaisuutena lievästi pettymyksen puolelle. Otetaan seuraavaksi hieman erittelyä tälle kokemukselleni.
Aivan alkupuolella Pimiä esittelee jatkosodan aikaisen sotavankiorganisaation, mutta jättää sotavangeista muodostetut sotavankikomppaniat käsittelemättä. Kyseisiä komppanioita käytettiin sotatoimiyhtymien toimesta ja niiden alueilla. Komppanioita käytettiin vuoden 1942 aikana paljon myös Päämajan linnoitusosaston johtamissa töissä.
Tässä seuraavassa taulukossa perusteita ihmettelylleni. Kyseessä ei ollut kuitenkaan komppania tai kaksi, vaan yli 9 000 sotavankia. Luvut ovat päivätty päivämäärälle 24.2.1942 ja kyseessä on ainoastaan Päämajan linnoitusosastolle alistetut sotavankikomppaniat.
 |
| Lähde: Päämajan Linnoitusosaston Lin.3:n päällikön insinöörimajuri R. Vornasen kirje, 24.2.1942, 5973/12/T12532, Kansallisarkisto. |
Lisäksi teos vaikutti silmissäni melko pirstaleiseilta ja kokonaiskuvan hahmottaminen vaati työtä. Tätä efektiä lisäsi se, että osa luvuista (tai alaluvuista) vaikutti olevan lähinnä lähdemateriaalin referointia, kun taas toisissa analyysi nousi esille selvästi. Tason poukkoilu muokkasi siis kokemuksestani sirpaleisen. Ehdottomasti jäin kaipaamaan jonkin tasoista metodologista keskustelua kysymyksistä ja lähdemateriaalista. Muutamien aivan yksinkertaisten seikkojen täsmällisempi ilmaisu olisi nostanut yleistä kokemusta paremmaksi. Esimerkiksi tarkempi kronologia leirin vaiheista vaikka heti aluksi.
Positiivista kirjassa oli jatkosodan aikaisen työvoimakysymyksen sotavankiosuuden tuominen esille entistä paremmin. Ja tämä nimen omaan kotirintaman puolelta. Leirin arjesta myös rakentuu näkemys, joskin olisin kaivannut enemmän asiaa siitä rautatienrakennuksesta.
Kirja kuitenkin oli lukemiseen käyttämäni ajan arvoinen, puutteistaan ja kritiikistäni huolimatta. Paremmankin siitä olisi varmasti voinut tehdä. Uskallan väittää näin ilman perehtymistä lähdeaineistoonkin. Esille nousee uskoakseni yleistettävä sotavankikysymykseen liittyvä tunneilmasto, tai jokin sellainen. Jotain läpileikkaavaa sotavankien työvoimana käytöstä olen haistavaninani tämän Pimiän tekstin ja oman aiheeseen tutustumiseni perusteella. Ei ollut sotavangin kohtalo Suomessakaan helppo.
"Kenelle tahansa pitäisi olla itsestään selvänä asiana, että sotavankeja ei voida kohdella samalla tavoin kuin suomalaisia miehiä."
Lähde: Linnoitustöiden johtajan (vt.) eversti O. Bonsdorffin kirje 5. Lin.Korj.Pajan päällikölle, 25.11.1941, 14774/Lin1/1r/14/T12529, KA.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Salpalinja-museon luennosta
Olin tosiaan sunnuntaina 23.9. pitämässä luennon Salpalinja-museossa. Se meni oikein mukavasti ja yleisö oli hienosti mukana. Huomasi, että joukossa oli linnoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä! Jos joku tahtoo luentoni ppt-kelmut, niin annan ne pyydettäessä.
Kuulijoiden joukossa oli myös Salpalinjat salat -blogia pitävä Terho Ahonen, joka jo ehtikin blogiinsa kirjoittaa luentoni herättämistä ajatuksista. Hyviä huomioita!
Luennon pitäminen oli mukavaa. Suurin jännityksen aihe, ajankäyttö, toimi yllättävän hienosti. Puitteet luennon pitämiseen olivat erinomaiset. Ja historiallinen paikallisuus teki mielenkiintoisen lisänsä, juuri niissä maastoissa ukkini teki töitä!
Itse museossa kävin vasta ensimmäistä kertaa, mutta varmasti en viimeistä! Nytkään en ehtinyt kiertää näyttelyä tai käydä maastossa, mutta ne puutteet täytyy korjata.
Kuulijoiden joukossa oli myös Salpalinjat salat -blogia pitävä Terho Ahonen, joka jo ehtikin blogiinsa kirjoittaa luentoni herättämistä ajatuksista. Hyviä huomioita!
Luennon pitäminen oli mukavaa. Suurin jännityksen aihe, ajankäyttö, toimi yllättävän hienosti. Puitteet luennon pitämiseen olivat erinomaiset. Ja historiallinen paikallisuus teki mielenkiintoisen lisänsä, juuri niissä maastoissa ukkini teki töitä!
Itse museossa kävin vasta ensimmäistä kertaa, mutta varmasti en viimeistä! Nytkään en ehtinyt kiertää näyttelyä tai käydä maastossa, mutta ne puutteet täytyy korjata.
torstai 20. syyskuuta 2012
Tutkintotodistus ja luento
Eilen sain todistuksen valtiotieteiden maisterin tutkinnosta. Sanoisin, että mukavaa! :-)
Sunnuntaina tulee vastaan pitkään odottamani hetki, eli allekirjoittaneen luento Salpalinjamuseossa Miehikkälässä. Hieman jännittää, mutta sehän vain sopii. Asia kuitenkin on hallussa, joten eiköhän sitä juttua löydy. Eniten kysymysmerkkejä on kuitenkin ajasta. Tiedän toki, kuinka pitkään olen suunnitellut luennon kestävän, mutta mitähän se sitten on todellisuudessa?
Kuten nykyään kuulu asiaan, olen kasannut ppt-esityksen itselleni. Otin copy-pastella koko graduni siihen. Erittäin pienellä fontilla ja dia täynnä. Isäni kehoituksesta animoitu tulemaan äänen kanssa yksi kirjain kerrallaan. Tai ehkä ei kuitenkaan.
Teinpä sellaisen ppt-esityksen, että jos luennon perusteella pitäisi vastata tenttiin, ei se onnistuisi kummoisesti pelkkiä dioja katsomalla. Lupaan kyllä, että en aio tenttiä pitää tästä luennosta. Paitsi jos joku ehdottomasti tahtoo.
Ensi viikolla pääsenkin taas työstämään tutkimussuunnitelmaa. Jatko-opintojen hakuaika päättyy 15.10., joten siinä on viimeinen deadline. Ja ennen tuota päivämäärää pidetään vielä keskustelu prof Kettusen kanssa tekstistäni.
Sunnuntaina tulee vastaan pitkään odottamani hetki, eli allekirjoittaneen luento Salpalinjamuseossa Miehikkälässä. Hieman jännittää, mutta sehän vain sopii. Asia kuitenkin on hallussa, joten eiköhän sitä juttua löydy. Eniten kysymysmerkkejä on kuitenkin ajasta. Tiedän toki, kuinka pitkään olen suunnitellut luennon kestävän, mutta mitähän se sitten on todellisuudessa?
Kuten nykyään kuulu asiaan, olen kasannut ppt-esityksen itselleni. Otin copy-pastella koko graduni siihen. Erittäin pienellä fontilla ja dia täynnä. Isäni kehoituksesta animoitu tulemaan äänen kanssa yksi kirjain kerrallaan. Tai ehkä ei kuitenkaan.
Teinpä sellaisen ppt-esityksen, että jos luennon perusteella pitäisi vastata tenttiin, ei se onnistuisi kummoisesti pelkkiä dioja katsomalla. Lupaan kyllä, että en aio tenttiä pitää tästä luennosta. Paitsi jos joku ehdottomasti tahtoo.
Ensi viikolla pääsenkin taas työstämään tutkimussuunnitelmaa. Jatko-opintojen hakuaika päättyy 15.10., joten siinä on viimeinen deadline. Ja ennen tuota päivämäärää pidetään vielä keskustelu prof Kettusen kanssa tekstistäni.
tiistai 18. syyskuuta 2012
Digitoinnin heikkouksista
Muokattu 19.9.
Yksi heikkous arkistoaineksen digitoinnista tulee mieleen. Nyt kun tuota meidän arkistolaitosta uudistettiin ja Sörnäisten toimipisteen palvelut poistettiin, on kuitenkin hienoa että esimerkiksi sotapäiväkirjojen digitointi on edennyt. Nyt on mahdollista katsoa vaikka paljon käyttämääni linnoitusrakennuspataljoonan 211 sotapäiväkirjaa omalla koneella, jos vaikka tarvisi tarkastaa jotain! Mutta se heikkous? Tuosta linkistä voi halutessaan katsoa ja arvata, mitä tarkoitan. Tai sitten voi lukea pari lausetta lisää.
Digitointi on suoritettu osittain huolimattomasti. Osa tekstistä on lukukelvotonta kahdesta eri syystä - joko teksti on kuvassa palanut täysin valkoiseksi tai tummunut aivan mustaksi. Siinä sitten arvailemaan! Omana henkilökohtaisena mielipiteenäni voin sanoa, että olkoon digitoitu: tahdon silti katsoa alkuperäiskappaletta. Silloin ei tarvitse kirota edellä mainittuja, vaan voi keskittyä ymmärtämään silloista käsialaa. Olen kyllä huomannut, että silloinkin saa välillä arvailla. Mutta eiköhän se ole parempi arvailla vain yhden kerroksen läpi, jos tällainen ilmaus sallitaan.
Tällä tekstillä en tietenkään tahdo tuomita arkistojen digitointia! Se on hyvää kehitystä, sillä se mahdollistaa tutkimisen vapaavalintaisena kellon aikana. Mikä sen mukavampaa, kun ei tarvitse manata aikataulujen ja aukioloaikojen heikkoa yhteensopivuutta.
Se mitä tahdon sanoa: digitointi pitää tehdä niin, että dokumentit ovat lukukelpoisia. Työ pitää tehdä kunnolla.
Omat kokemukseni digitoiduista arkistoista ovat hyvin rajalliset, mieluusti kuulisin muidenkin kokemuksista.
Lisäys
Laitoin viestiä arkistolle ja selvisi, että sotapäiväkirjat ovat mikrofilmeistä digitoidut. Näin ollen yllä oleva digitointikritiikkini osuu osittain aiheen viereen. Nämä heikosti mikrofilmatut voisi tietysti ottaa uusiksi alkuperäisten avulla. Sehän olisi helppoakin, käyttäjilät palaute heikosta laadusta ja ei muuta kuin uusiksi. Digitaalisena kun kuitenkin on hurja määrä täysin priimaa tavaraa, niin ei nyt sentään koko settiä tarvitsisi uusia. Tässä maailmantilassa se vaan taitaa viedä liikaa rahaa, jota Arkistolaitoksellakaan ei ole tarpeeksi.
Tämä ei kuitenkaan poista kärkeä mielipiteeltäni: työ pitää tehdä kunnolla.
Yksi heikkous arkistoaineksen digitoinnista tulee mieleen. Nyt kun tuota meidän arkistolaitosta uudistettiin ja Sörnäisten toimipisteen palvelut poistettiin, on kuitenkin hienoa että esimerkiksi sotapäiväkirjojen digitointi on edennyt. Nyt on mahdollista katsoa vaikka paljon käyttämääni linnoitusrakennuspataljoonan 211 sotapäiväkirjaa omalla koneella, jos vaikka tarvisi tarkastaa jotain! Mutta se heikkous? Tuosta linkistä voi halutessaan katsoa ja arvata, mitä tarkoitan. Tai sitten voi lukea pari lausetta lisää.
Digitointi on suoritettu osittain huolimattomasti. Osa tekstistä on lukukelvotonta kahdesta eri syystä - joko teksti on kuvassa palanut täysin valkoiseksi tai tummunut aivan mustaksi. Siinä sitten arvailemaan! Omana henkilökohtaisena mielipiteenäni voin sanoa, että olkoon digitoitu: tahdon silti katsoa alkuperäiskappaletta. Silloin ei tarvitse kirota edellä mainittuja, vaan voi keskittyä ymmärtämään silloista käsialaa. Olen kyllä huomannut, että silloinkin saa välillä arvailla. Mutta eiköhän se ole parempi arvailla vain yhden kerroksen läpi, jos tällainen ilmaus sallitaan.
Tällä tekstillä en tietenkään tahdo tuomita arkistojen digitointia! Se on hyvää kehitystä, sillä se mahdollistaa tutkimisen vapaavalintaisena kellon aikana. Mikä sen mukavampaa, kun ei tarvitse manata aikataulujen ja aukioloaikojen heikkoa yhteensopivuutta.
Se mitä tahdon sanoa: digitointi pitää tehdä niin, että dokumentit ovat lukukelpoisia. Työ pitää tehdä kunnolla.
Omat kokemukseni digitoiduista arkistoista ovat hyvin rajalliset, mieluusti kuulisin muidenkin kokemuksista.
Lisäys
Laitoin viestiä arkistolle ja selvisi, että sotapäiväkirjat ovat mikrofilmeistä digitoidut. Näin ollen yllä oleva digitointikritiikkini osuu osittain aiheen viereen. Nämä heikosti mikrofilmatut voisi tietysti ottaa uusiksi alkuperäisten avulla. Sehän olisi helppoakin, käyttäjilät palaute heikosta laadusta ja ei muuta kuin uusiksi. Digitaalisena kun kuitenkin on hurja määrä täysin priimaa tavaraa, niin ei nyt sentään koko settiä tarvitsisi uusia. Tässä maailmantilassa se vaan taitaa viedä liikaa rahaa, jota Arkistolaitoksellakaan ei ole tarpeeksi.
Tämä ei kuitenkaan poista kärkeä mielipiteeltäni: työ pitää tehdä kunnolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
