Yksi historian tutkimuksen luonteeseen kuuluva seikka on se, että mitä enemmän lukee, sitä enemmän tietää luettavaa vielä olevan. Hetki sitten luin erittäin mielenkiintoisen tutkimuksen, Paul Kennedyn The Engineers of Victory, jonka luettuani teki mieli lukea Tyynenmeren sotanäyttämöstä. Sitten muistin hyllystä löytyvän kirjan olemassaolon.
Ja kyllähän sen luki, kun tiedosti lukevansa hyvin popularisoitua tv-sarjan virallista kirjaa, joka kuitenkin perustuu selvästi vankkaan tutkimustyöhön. Vaihteeksi ihan hauska yhdistelmä itseasiassa. Hieman samankaltainen kuin Peter Englundin Sodan kauneus ja kauheus, nimittäin tässäkin seurataan sotaa läpi tiettyjen henkilöiden kautta. Positiivista oli se, että kirjan ja tv-sarjan hahmot eivät olleet yksi yhteen esillä kirjassa.
Rakenteeltaan The Pacific muodostui monen monesta lyhyestä pätkästä, joissa päähenkilöiden kautta kuljetettiin tarinaa eteenpäin. Sehän on sitten makuasia pitääkö lyhyistä pätkistä vai toivoisiko pidempiä ja perusteellisempia lukuja. Loppua kohden kyllä tuli sellainen tunne, että hieman lyhyemmäksi olisi varmasti kirjan saanut sisällön juurikaan kärsimättä. Nythän tuo laajuus oli vajaa 600 sivua (ja pokkarina ja vähän liian pienellä kirjaisinkoolla).
Erityisen kiinnostaviakin kohtia löytyi. Näistä mainitsen lyhyesti kaksi erilaista, nimittäin sodan psykologisen kestämiskyvyn huomioon ottamisen. Ei ole pelkkää sankaritarinaa vaan myös merijalkaväen taistelijat saattoivat "tärähtää". Toisena (tai ehkä järjestyksessä ensimmäisenä) oli maininnat US Navy SeaBees yksiköistä.
Ei siis mennyt luettu aika hukkaan, ehkäpä sen takia, ettei suuria odotuksia ollutkaan.
ps. olikohan tämä allaoleva kuva syy siihen, miksi kirja oli ale-laarissa? ;-)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti