Rooman nimeen!

Luin hetki sitten Adrian Goldsworthyn kirjan "In the name of Rome. The men who won the Roman empire". Oli oikein mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu opus. Goldsworthy käy Rooman historiaa läpi kenraalien kautta. Siinä mielessä melko perinteistä suurmiesten historiaa. Saa kyllä ehdottaa roomalaiseen sotahistoriaan liittyviä kirjoja, jos mieleen tulee! Lukulistalla on jo Caesarin Gallian sota.

Kun itse tutkin 1900-lukua pääosin, niin nostan kyllä isosti tohtorin hattuani Rooman ja muutenkin antiikin historian tutkijoille. Lähdepohja on ns haastava! Jotain on kirjoitettu ja jokin osa siitä on säästynyt muodossa tai toisessa, joistakin teksteistä on viitteitä toisissa ja niin edelleen.

Historian sivuilta tuttuja nimiä on paljon, Scipio Africanus, Caius Julius Ceasar, kaksi nyt mainitakseni. Millainen vaikutus johtajalla oli (on) lopputulokseen? Saattoi olla huomattava! Ja toiset vaan ovat taitavampia kuin toiset. Johtaminen, resurssien ja toimintaympäristön käyttäminen usein ratkaisivat (ratkaisevat) taisteluita. Englanniksi on hyvä sanonta: "to dictate a battle". Taistelun johtaja ratsasti taistelulinjojen takana, ohjasi taistelun kulkua, kannusti sotilaita ja näytti sen, että näkee niin uroteot kuin pelkuruuden ynnä muun.

Samalla kävi hyvin ilmi, että vaikka suurmiehet olivat tässäkin ne, joiden nimi jäi historiankirjoihin, oli roomalaisen legioonan johtaminen delegoitua. Kenturiot ja kumppanit tiesivät, mitä piti tehdä, jolloin taistelun johtaminen korkeimmalta taholta saattoi kohdistua kriittisimpiin kohtiin. 

Roomalainen käsitys sodasta ja rauhasta on myös mielenkiintoisia. Rauhahan oli mahdollinen vasta sen jälkeen, kun Rooma oli voittanut sodan. Ja sodan häviäminen ei ollut sellainen mahdollisuus, jota edes voitiin ottaa huomioon. Tästä mielestäni oiva esimerkki toinen Puunilaissota ja se, kuinka kaikkien Hannibalin voittojen (Cannae ym.) jälkeen Rooma kuitenkin tuli, näki ja voitti.

Joose Hannula kirjoittaa Sotataidon historiassaan vuodelta 1930 taktiikan kehityksestä ja roomalaista sivulla 210 seuraavasti:

”Taktiikan kehitys vanhalla ajalla muodostaa kiinteän kokonaisuuden saavuttaen Caesarissa huippunsa. Johtajan tapa käyttää voimiaan taistelussa on aina oleellisesti riippuvainen hänen käytettävissään olevan välineen laadusta, ja juuri vanhan ajan taktiikan kehitystä seurattaessa voidaan erikoisen selvästi havaita, kuinka johtajan taktilliset voimankäyttömahdollisuudet kasvavat rinnan välineen kehittymisen kanssa.”