keskiviikko 8. huhtikuuta 2026

Digitointihommista, taas

Viimeisin digitaalinen toimitus alkoi saatesanoilla:

"Tilaamanne arkistoyksikkö on tutkittavissa Kansallisarkiston tutkijasalien asiakaspäätekoneilla ilman tunnistautumista Astian verkkopalveluun. Aineisto on julkisesta, mutta henkilötietoja sisältävää tietoaineistosta. Tämän takia sitä ei voida näyttää vapaasti tietoverkossa. Sen käyttö ei vaadi henkilökohtaista käyttöoikeutta, mutta sitä voi tutkia ainoastaan Kansallisarkiston tutkijasalien sisäverkon asiakaspäätekoneilta."

Jatkan siis operaatiota, jossa digitaalisen toimittamisen puitteissa yritän saada tutkimusainehistoa, Hämeenlinnan kohta entisestä toimipisteestä, Hämeen läänin kansanhuoltopiirin materiaalista. Nyt mennään yhdeksässä toimitetussa, joista kaksi julkista, kuusi "henkilörekisteriä" ja yksi "arkaluontoinen". 

No juu, jatkan tätä siis. 

Kansallisarkiston kotisivuilla digitaalisesta toimittamisesta lausutaan näin juhlallisesti!

"Aineistojen käytöstä yhä saavutettavampaa

Digitaaliseen toimittamiseen siirtymisen taustalla on ennen kaikkea asiakaskäyttäytymisen muutos. Tutkijasalissa asiointi on yhä harvemmin asiakkaalle mielekäs tai mahdollinen asiointimuoto esimerkiksi aukioloaikojen tai pitkien etäisyyksien vuoksi.

Tietoaineistojen käytön painopiste on viime vuosina siirtynyt yhä enemmän digitaalisiin aineistoihin. Niiden käyttöä tehostavat uudet teknologiat kuten koneellinen tekstintunnistus.

Digitaalinen toimittaminen mahdollistaa aineiston aika- ja paikkariippumattoman käytön. Arkistolöydöt voi halutessaan helposti jakaa verkkoyhteisöissä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa.

Fyysisen käsittelyn väheneminen edesauttaa myös ainutkertaisten alkuperäisaineistojen säilymistä."

Käydäänpäs läpi tätä hieman. Ensimmäisenä on asiakaskäytöksen muutos. Tämä on viimeisen vuosikymmenen suosikkilaulu, entistä enemmän digitaalisten välineiden kautta jne. Mutta edelleenkään ei kaikki. Ja tähän nyt on pakko jo kommentoida, että miten näiden kanssa, joista tulee rajoitettuja digitoitaessa ja pitää suorittaa itsensä joka tapauksessa Kansallisarkiston tutkijasalin tietokoneelle! Entä tämä suhteessa paikkojen sulkemiseen?

Toisena: joo, koneellinen tekstintunnistus on jees varsinkin vanhoissa käsialoissa. 

Otetaan seuraava ihan kokonaan uudelleen tähän - "Digitaalinen toimittaminen mahdollistaa aineiston aika- ja paikkariippumattoman käytön. Arkistolöydöt voi halutessaan helposti jakaa verkkoyhteisöissä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa." Mutta kun ei mahdollista eikä voi jakaa. Tämä on kaunis haavekuva, jonka toki mieluusti näkisin tulevan toteen. 

Neljäs on sinänsä hyvin validi pointti asiakirjojen säilymisen kannalta. Joskus KA:n riveissä ollessani ehdotin, että digitoisivat kaikki itsenäisyyden ensimmäisen muutaman vuoden paperit. Ne on tarpeeksi vanhoja + se paperi tuhoutuu käsiteltäessä.

Loppuun ehdotus!

Helsingin tutkijasalin ollessa väistössä, olisi erinomaista ottaa käyttöön digitaalinen toimittaminen yksittäisten tilausten tekijöille. Ei väkisin vaan vaihtoehtona. Siinähän saisi säästettyä tutkijasalin penkkejä ja arkistomappien roudaamista. (Jos vaikka sitten vain niitä yli satavuotiaita...)

Jos nimittäin luette Kansallisarkiston tilinpäätöstä vuodelta 2025 ja katsotte Helsingin asiakas ja toimitusmääriä. Sieltä tulee laskennallisesti 40 asiakasta per aukiolopäivä ja 125 toimitettua lainaa per aukiolopäivä. Siinä on aikamoista urakointia vielä tiedossa... 

Toinen ehdotus, kun tuli mieleen. Kaikki kartat ja piirustukset voisi toimittaa suoralta kädeltä digitaalisena. Niissä ei edes pitäs mitään syytä olla rajoittamiseen. Ottaen vielä huomioon sen, että KA:n mukaan niitä ei ole mahdollista välttämättä toimittaa väistöhommien aikana.

Paitsi tässä: https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=9735776138 

Kertokaa taas, jos käsitätte. 

Majuri Peura tutkii joukkueen sotapäiväkirjaa. SA-kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti