perjantai 2. tammikuuta 2015

10. tutkimuskuukausi

Joulukuu oli ja meni varsin kaksijakoisesti tutkimuksen kannalta. Ensimmäinen puolikas oli hyvää tekemistä arkistossa. Kohteena oli kansanhuoltoministeriö talvisodan aikana. Erittäin mielenkiintoista materiaalia löytyi. KHM oli kuitenkin vastuussa työvelvollisuuslain toimeenpanosta tammikuulle asti.

Toinen puolikas joulukuusta puolestaan meni köhässä, jolloin arkistotyö on tosi huono idea ja sen jälkeen tulikin jo joulu. Tämä pysäys kyllä ärsyttää edelleen, sillä tämän hetkisten rajausten mukaan jäi tutkimatta vain viisi kotelollista/nidettä kansanhuoltoministeriön yleisen osaston arkistosta. Ei auta, ensi viikolla sitten...

Sain myös kirjoitettua aika hyvin jo tutkimukseni ajallisen rajauksen "ulkopuolelta", 1920- ja 1930-luvuilta, siitä miten työvoimakysymystä otettiin huomioon taloudellisen puolustusvalmiuden suunnittelussa. Lyhyt vastaus: otettiin, mutta konkreettiset teot jäivät aika vähiin.

 Uuteen vuoteen samoilla linjoilla! Rahoituksen toinen vuosi myönnettiin suunnitelman mukaan. Tästä on hyvä jatkaa!

Mutta siis että vuosi 2015?! Siinäpä taas opettelua sitten päiväyksien kirjoittamiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti