Tutkimusaihe ja kahden minuutin show

Minulle annettiin tehtäväksi esitellä aiheeni kahdessa minuutissa, pelkän puheen välityksellä. Tartuin tehtävään ja ensiksi mietin, että mitä ihmettä kahdessa minuutissa ehtii sanoa. Konsultoin aiheesta O.A. senioria, joka on esitelmiä pitänyt enemmän, tai jopa vielä enemmän. 

Ensimmäinen neuvo oli, että jos kotona harjoitelessa menee kaksi minuuttia, menee tositilanteessa kolme. Pitää siis laskea sössötys-, jumitus- ja jäätymisvaraa. Otin tavoitteeksi esitetyn ja rupesin miettimään, sitten tarkemmin sisältöä. Tässä päädyin melko yksinkertaiseen ratkaisuun, eli kolmeen kysymyssanaan: mitä, miksi, miten. 

Kotona sekuntikello pysähtyi 1 minuuttin ja 38 sekuntiin. Yllättävän paljon siinäkin ajassa ehtii sanomaan. Mutta sanottavansa on kyllä tarkasti mietittävä. Pätee toki kaikkeen esiintymiseen. Tulee mieleen useampi kerta eri luentosaleista, kun joku tahtoo kysyä kysymyksen, muttei vielä kolmannentoista virkkeenkään jälkeen ole siihen kyennyt.

Mutta omassa esityksessäni en toivottavasi selitellyt. Yhtenä kärkenä oli toki työvelvolliset, jotka ovat oleellinen osa tutkimusaiheenani olevaa sotilaallisesti käytettyä työvoimaa. Myös sotavangit ja psykiatriseen hoitoon joutuneet sotilaat otin mukaan.

Paljonko siinä kovassa tilanteessa kesti, no enpä ottanut aikaa, mutta hyvin meni.