lauantai 28. helmikuuta 2026

Rauhankatu, Vanha tutkijasali

 


Eilen oli viimeinen päivä, jolloin Kansallisarkiston vanhaan tutkijasaliin pääsi asiakkaan sisälle. Siellähän alkaa nimittäin täysi remontti. Se kyllä kuulostaa sellaiselta hommalta, että puh huijaa. Vanha osahan on vuodelta 1890, lisäosia 1920-luvulta, uudempi puoli 1970-luvulta. Kerroksia löytyy, olikohan nollasta kahdeksaan. Päärakennuksen historiasta voi lukea täältä lisää.

Oma tutkijanurani alkoi toki taannoin (eli noin 20 vuotta sitten ... ) Kalasataman vieressä, Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä. Siellä puuhailin kandin työn arkistohommat. Ja varmaan kyllä gradunkin valtaosin. Sitten kun siellä lakkasi asiakaspalvelu, niin tietenkin siirryin minäkin Rauhankadulle.

Ja se oli just vanha tutkijasali, joka sitten lopulta vakiintui omakseni. Ja kuvassa oleva pöytä nro 19 oli se paras! Syy tähän oli valaistus, ikkunat jne. ja mahdollisimman pieneksi muodostuva varjo kuvattuun asiakirjaan. Varsinkin väitöstutkimusta tehdessä tuli kyllä istuttua päivä jos toinenkin tutkijasalissa. Silloin muistelen, että vakiintui aika lailla työajoiksi 9-14. Sen jälkeen oli nähnyt niin paljon papereita, ettei mitään enää tajunnutkaan. Väittäriprosessista voi lukea tästä blogista kaikenlaista. Ja väitöskirja tietenkin internetissä!

Väittelyn jälkeenhän pääsin töihin Kansallisarkistoon ja muutaman pätkän jälkeen ihan virkamieheksi. Se oli kyllä hauskaa, kun pääsi katsomaan tekemistä toiselta puolelta. Ja aineiston parissa siellä hyvää työtä kyllä tehdäänkin! 

Nythän olen taas ollut asiakkaan roolissa vajaa kaksi vuotta ja sekin on ollut taas antoisaa. Alkuperäisaineistojen parissa työskentely on sellaista mistä nyt vaan jostain syystä tykkään. Tutkimuksiani voi sanoa hyvällä omatunnolla aineistolähtöisiksi. Pitäisi muuten tässä saada pari artikkeliakin taas kirjoitettua.... niistä lisää toiste.

Eilen vanhassa tutkijasalissa oli paljon vieraita ja paljon tuttuja, niin entisiä kollegoita arkistolta kuin tuttuja tutkijasalista. Kahden kuukauden paussi tulee väkisin ja toukokuussa palvelu jatkuu väistötiloissa seuraavat noin 2,5 vuotta. 

Toivottavasti sen jälkeen saan palata asiakkaana vanhan tutkijasaliin pöytään nro 19. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti