Toisena päivänä oli käynnissä kaikkiaan seitsemän sotatieteellistä jaosta, tai työryhmää. Omasta näkökulmastani katsottuna mielenkiintoisimmat olivat sotahistorian jaos (luonnollisesti), operaatiotaidon ja taktiikan jaos sekä strategian jaos. Ongelmaksi muodostuikin se, että kiinnostavia esitelmiä oli useita samanaikaisesti. Niinpä päätöksiä osallistumisen suhteen oli tehtävä hieman tunteella ja arpomalla.
Ensimmäinen oli selvä, operaatiotaidon ja taktiikan jaos ja FT Mikko Karjalaisen esitelmä sotakokemuksien muovautumisesta 1950-luvulle tultaessa. Karjalainen käytti lähdeaineistona sotatieteellisen seuran kuukausikokousten kokouspöytäkirjoja, joihin keskustelut oli merkitty (kuulemma) kiitettävällä tarkkuudella. Myös eriäviä mieleipiteitä oli kirjattu ylös. Sotakokemuksista luonnollisesti pyrittiin oppimaan ja toimintamalleja pyrittiin kehittämään. Karjalainen näki tässä sotatieteellisen seuran oivana foorumina, jossa osallistujat olivat yleisesikuntaupseereita. Kokouksiin heitä osallistui 40-160 per kokous. Mukana olleista valtaosalla, ellei peräti kaikilla, oli kokemusta sodasta.
Seuran kokouksien keskustelun olemukseksi määriteltiin tietty kriittisyys. Kantaa ei otettu niihin asioihin, joiden toiminnassa ei ollut havaittuja ongelmia. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Kaiken kaikkiaan esitelmä oli varsin kiinnostava ja esiintyminen oli ongelmatonta. Karjalainen oli selvästi perhetynyt asiaan ja voisin sanoa, että vajaa kolme varttia asian käsittelyyn oli hieman lyhyt aika.
Seuraavaksi päätin suunnata strategian jaoksen päämajan toimineeseen auditorioon, jossa erikoistutkija FT Joonas Sipilä esitelmöi sodasta tutkimuksen kohteena. Jälleen erittäin kiinnostava aihe, jossa huomasin samoja ominaisuuksia kuin viime kesänä avoimen yliopiston kautta käymässäni sodan historia -luentosarjassa. Esitys oli kuitenkin varsin hyvä, mutta jossain määrin itselleni tuttuna asiana ei ehkä niin innostavaa, kuin otsikon perusteella odotin. Sodan käsitteen ja sodan perusteiden ynnä muiden hahmottelu on erittäin vaikeata. Nykyään kun monet valtiot ovat osallisina aseellisissa konflikteissa, mutta eivät suinkaan sodassa. Se vaan on sitten rauhanturvaamista tai rauhaanpakottamista, operaatioita tai interventioita. Erittäin vaikeita käsitteellisiä kysymyksiä, joihin ei tosin välttämättä ole edes oleellista saada kaikkien hyväksymiä vastauksia.
Vielä ennen lounasta olisi kaksi esitelmää, joista eräs kiinnostava oli täyteen pakattu. Näin ollen siirryin sotahistorian jaokseen kuulemaan VTM Olli Kleemolan esitystä otsikolla "Suomen ja Saksan valokuvapropaganda historiantutkimuksen haasteena". No niin, esitelmöintitekniikka ei ollut kovinkaan vahvaa, sillä esitelmän pitäjä suorastaan piiloutui papereiden taakse. Myöskin puhe vaikutti olevan suoraan paperista luettua. Jäin odottamaan esitelmän otsikossa esitetyn kysymyksen myötä jonkinlaista metodologista pohdintaa niistä haasteista, joita valokuvapropaganda historiantutkimukseen tuo. Niitä odotan edelleen, sillä en näitä saanut esitelmästä irti. Esitelmässä Kleemola keskittyikin esittelemään väitöstutkimusaihettaan. Aiheena sotavalokuvien tutkiminen on toki mielenkiintoinen.
Ensimmäinen oli selvä, operaatiotaidon ja taktiikan jaos ja FT Mikko Karjalaisen esitelmä sotakokemuksien muovautumisesta 1950-luvulle tultaessa. Karjalainen käytti lähdeaineistona sotatieteellisen seuran kuukausikokousten kokouspöytäkirjoja, joihin keskustelut oli merkitty (kuulemma) kiitettävällä tarkkuudella. Myös eriäviä mieleipiteitä oli kirjattu ylös. Sotakokemuksista luonnollisesti pyrittiin oppimaan ja toimintamalleja pyrittiin kehittämään. Karjalainen näki tässä sotatieteellisen seuran oivana foorumina, jossa osallistujat olivat yleisesikuntaupseereita. Kokouksiin heitä osallistui 40-160 per kokous. Mukana olleista valtaosalla, ellei peräti kaikilla, oli kokemusta sodasta.
Seuran kokouksien keskustelun olemukseksi määriteltiin tietty kriittisyys. Kantaa ei otettu niihin asioihin, joiden toiminnassa ei ollut havaittuja ongelmia. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki? Kaiken kaikkiaan esitelmä oli varsin kiinnostava ja esiintyminen oli ongelmatonta. Karjalainen oli selvästi perhetynyt asiaan ja voisin sanoa, että vajaa kolme varttia asian käsittelyyn oli hieman lyhyt aika.
Seuraavaksi päätin suunnata strategian jaoksen päämajan toimineeseen auditorioon, jossa erikoistutkija FT Joonas Sipilä esitelmöi sodasta tutkimuksen kohteena. Jälleen erittäin kiinnostava aihe, jossa huomasin samoja ominaisuuksia kuin viime kesänä avoimen yliopiston kautta käymässäni sodan historia -luentosarjassa. Esitys oli kuitenkin varsin hyvä, mutta jossain määrin itselleni tuttuna asiana ei ehkä niin innostavaa, kuin otsikon perusteella odotin. Sodan käsitteen ja sodan perusteiden ynnä muiden hahmottelu on erittäin vaikeata. Nykyään kun monet valtiot ovat osallisina aseellisissa konflikteissa, mutta eivät suinkaan sodassa. Se vaan on sitten rauhanturvaamista tai rauhaanpakottamista, operaatioita tai interventioita. Erittäin vaikeita käsitteellisiä kysymyksiä, joihin ei tosin välttämättä ole edes oleellista saada kaikkien hyväksymiä vastauksia.
Vielä ennen lounasta olisi kaksi esitelmää, joista eräs kiinnostava oli täyteen pakattu. Näin ollen siirryin sotahistorian jaokseen kuulemaan VTM Olli Kleemolan esitystä otsikolla "Suomen ja Saksan valokuvapropaganda historiantutkimuksen haasteena". No niin, esitelmöintitekniikka ei ollut kovinkaan vahvaa, sillä esitelmän pitäjä suorastaan piiloutui papereiden taakse. Myöskin puhe vaikutti olevan suoraan paperista luettua. Jäin odottamaan esitelmän otsikossa esitetyn kysymyksen myötä jonkinlaista metodologista pohdintaa niistä haasteista, joita valokuvapropaganda historiantutkimukseen tuo. Niitä odotan edelleen, sillä en näitä saanut esitelmästä irti. Esitelmässä Kleemola keskittyikin esittelemään väitöstutkimusaihettaan. Aiheena sotavalokuvien tutkiminen on toki mielenkiintoinen.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti