Oudosta Suomesta ja marginaaleista

Joitakin hetkiä sitten luin Jukka Sarjalan kirjan Kotomaamme outo Suomi (Teos 2013). Lähtökohta kirjalle on mielestäni erittäin hieno - tarkasteluun poliittisen historian kummallisuuksia. Mutta valitettavasti toteutus ei sitten kyllä kohdannut odotuksiani. Kirjoitin tästä opuksesta Agricolan kirja-arvosteluihin.

Sarjala ilmoitti alussa, ettei hän edes pyrkinyt minkäänlaiseen systemaattisuuteen. Se kyllä näkyi. Kummajaisten valinnassa ja käsittelyssä jäin kaipaamaan nimen omaan systemaattisuutta. Nyt painotukset olivat erittäin vahvasti niin sanotussa sotien välisessä ajassa. Rajauksia, rajauksia, rajauksia. Tällaiset ajatukset saattaa johtua myös taannoisesta jatkoseminaarista ja rajauksien tekemisen tärkeydestä.

Mutta kuten sanoin, kirjan idea oli hieno. Minä itse tahtoisin tehdä tutkimuksen sodan aikaisista kummajaisuuksista ja marginaaleista. Uskon myös, että siitä tulisi mielenkiintoinen kirja. Muutamia tällaiseen suuntaan osuvia tekstejä olen tännekin kirjoittanut, kuten esimerkiksi sotamiehestä, vääpelistä ja kapteenista.

Näistä ja vastaavista yksittäisistä tapauksista löytyy kuitenkin mahdollisuuksia yleistyksiin. Taas kerran huomaan palanneeni mikrohistoriallisen ajattelun pariin. Minulla on mielessäni johtolankoja, joita tekisi mieleni lähteä seuraamaan. Missä vaiheessa sen teen, en tiedä. Tässä voisi olla myös mahdollisuuksia yhteistoiminnalle. In case interested, feel free to contact!

Suomen Sotahistoriallisen Seuran gradukilpailu

Eilen 20.3.2013 oli komea päivä. Sain suuren kunnian vastaanottaa Suomen Sotahistoriallisen Seuran pro gradu -kilpailun 2. sijan palkinnon. Lämmitti mieltäni suuresti, kiitos heille joille se kuuluu!

Palkinnot jaettiin Seuran vuosikokouksen alussa. Olen itse myös kyseisen seuran jäsen, joten oli mukavaa myös osallistua toimintaan, nyt kun oli vielä hyvä syykin. Itse vuosikokouksesta nyt ei varmaan tarvitse sanoa sen enempää, se oli kuin yhdistysten vuosikokoukset yleensä.

Kokouksen jälkeen evesti Ahti Lappi piti erittäin kiinnostavan esitelmän tutkista toisessa maailmansodassa. Ensimmäiset tutkat saatiin Suomeen Saksasta vasta jatkosodan kuluessa. Ahti korosti tutkien merkitystä ilmapuolustuksessa Helsingin pommituksissa keväällä -44.

Tutkilla saatiin ilmavalvontatietoja 100 km säteellä Helsingistä. Tulenavauskehän säde oli 10 km, lentokoneiden nopes noin 100 m/s, niin puolustajille jäi lähes 15 minuuttia aikaa valmistautua torjuntaan. Tilanne oli huomattavasti parempi, kuin aiemmin, jolloin kuulosuuntimilla ja valonheittimillä ohjattiin sulkutulta. Silloin viholliskoneet saatiin (jos saatiin) valokeilaan juuri siinä noin 10 kilometrin tasalla. Ainakin tällaiset luvut jäivät mieleeni, ovatko ne sitten niin kuin esitettiin, en ole varma. Merkittävä ero oli joka tapauksessa kyseessä.

Esitelmä pohjautui kirjaan Salainen ase ilmapuolustuksessa - tutkat toisessa maailmansodassa, tekijöinä Ahti Lappi ja Perttu Peitsara.

Mietteitä jatkoseminaarista

Jatkoseminaarissa oli vuorossa minun seminaaripaperin käsittely. Tällä kertaa olin syystä tai toisesta ainakin omasta mielestäni ns. jäässä. Vastauksia sai oikein pinnistellä ulos. Siitä huolimatta, että vastaukset olivat pääni sisällä jonkinlaisessa järjestyksessä. Sellaistahan se välillä on, eikä siitä pidä niinkään stressata.

Mutta on kyllä todettava, että keskustelua aiheestani syntyi, ja että se oli hyödyllistä. Ja kuinka ei olisikaan! Muutamia hieman vahvempia iskuja lähetettiin, mutta mitään suurta ja (minulle) uutta ei suuressa mittakaavassa tullut.

Ehkä suurinta keskustelua aiheutti rajaukset. Nimittäin kun työsuunnitelmassa kirjoitin tutkimuskohteeksi "työvoiman sotilaallisen käytön". Aika kryptistähän tuo on, jos ei lainkaan rajaa ja määrittele. Lähtökohtana on kuitenkin se, että kyseessä oli sotilaallisesti johdettu työvoima ja minulla on sellainen kutina, että pääpaino voisi olla linnoitustöissä. Rajaukset vaativat vielä paljon, se on ollut selvillä alusta asti.

Mietin jopa sitäkin, että aiheen rajaisi tylysti vain "linnoitustöihin", tarkemmin ehkä esim. jatkosodan aikana Päämajan Linnoitusosaston johtamiin töihin.

Ja miksi laitoin linnoitustyöt tuossa lainausmerkkien sisälle? Koska pelkistä linnoitustöistä esim. jatkosodan aikana on hieman hassua puhua, kun ottaa huomioon sen, että linnoitusrakennuspataljoonien tekemässä työssä oli paljon muutakin kuin itse linnoittamista. Rakennettiin tiestöä vaikka kuinka paljon, lentokenttiä kunnostettiin ja määrättiinpä tiettyjä rakennusjoukkoja uudelleen vallatun alueen jälleenrakennustöihin. Eli olisiko nyt "linnoitustöitä" parempi kutsua jotenkin muuten?

Olisihan se jossain määrin hauskaa vaikka otsikoida työ "Linnoitustyöt 1939-45" ja heti alkuvirkkeessä todeta, että tässä nyt kyllä tutkitaan paljon muutakin kuin linnoitustöitä.

Tämä nyt oli tällaista ajatusvirtaa. Pahoitteluni paikoittaisesta epäselkeydestä: se johtunee vain siitä, että ajatukseni ovat mallia "work in progress".

Talvisodan loppupuolelta

Sehän on talvisodan päättymisen vuosipäivä, eli 13.3. Palasin hetkeksi aikoihin menneisiin ja luin jälleen Mauri Tuomen vaimolleen lähettämiä kenttäposteja talvisodan ajalta.

Viimeisen ennen talvisodan päättymistä lähetetty kirjeen päiväys on 9.3.1940. Maurin yksikkö (KTR 8) oli juuri aiemmin siirretty lepoon. Kirjeessään Mauri totesi, että "tämä on aina sitä samaa pauketta".

"Muuten tällä paikkaa on painostus iivanan taholta aika kova, mutta jotenkin sentään on pärjätty, että tällä kertaa on asiat hyvin."

Ensimmäinen rauhanteon jälkeinen lähetys on päivätty vasta 3.4. Kyseessä oli kenttäpostikortti lapsille, jonka kuva ohessa.

Kun muuten kirjeenvaihto oli melko aktiivista ja seuraava kirje Sannille oli päivätty vasta 20.4.1940, niin uskon, että tästä välistä puuttuu kirje tai pari. Myös tekstien sisältö antaa viitteitä siihen suuntaan. Mutta sillehän ei mahda tässä vaiheessa mitään! On erittäin hienoa, että kirjeitä on säilynyt niinkin paljon, kuin on. Se on osa arvokasta perintöä.

Työvoimasta jatkosodan lopussa

Edellinen postaukseni sisälsi luonnoksen tutkimussuunnitelmani tiivistelmästä. Sen perusteella nousi kommentti, että linnoitustöissä oli myös suomalaisia vankeja. Tämän tiesin jo, mutta tiivistelmään nostin vain omasta mielestäni tärkeimmät/mielenkiintoisimmat: työvelvolliset, sotavangit ja toipilaat.

Gradua tehdessäni nämä työvoimakysymykset alkoivat päässäni hahmottumaan. Tutkiessani 20. Linnoitusrakennuspiirin asiakirjoja, tuli vastaan paperi, josta on napattu seuraava kuva.

Kansallisarkistosta

Tämä joko loppukesästä tai syksyltä -44. Taulukko on kaikin puolin kiinnostava. Ensinnäkin siihen on 20. lin.rak.piirin alaiset yksiköt, mutta myös niiden sijoituspaikat. Ennen kaikkea, kuten ehkä arvaattekin, on osio "yksikön vahvuus" mielestäni tärkein. Avataanpa hieman.

Ensimmäiseksi on viran- ja toimenhaltijat, eli käytännössä kantahenkilökunta. Seuraavassa vuorossa on reserviläiset, joiden määrä saattaa joidenkin mielestä näyttää aika korkealta. Tässä onkin huomattava yksiköt, joissa reserviläisiä oli vahvuudessa: työkomppaniat ja erilliset linnoitusrakennuskomppaniat. Työkomppaniat koottiin kesällä -44 nostoväestä. Erilliset linnoitusrakennuskomppaniat koottiin "toipilaista." Toipilaat siis olivat suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut kestänyt. Heidät laitettiin töihin, koska se nähtiin kaikille parhaaksi.

Sitten on listalla vuorossa työvelvolliset. Taas kun siirretään katse yksiköihin, niin huomataan kyseessä olleen linnoitusrakennuspataljoonia. Linnoitusrakennuspataljoonat olivat nimenomaan työvelvollisista kokoonpantuja, mutta joukkojen johto ja erikoisammattimiehet palkattuja ja/tai varattuja reserviläisiä. Listalle on laskettu mukaan myös lotat, joiden vastuulla oli toimistotehtäviä sekä muonitus. Lotat täytyy ehdottomasti ottaa mukaan tarkasteluun.

Lopuksi taulukosta löytyy myös mainitut suomalaiset vangit, joita tässä tapauksessa oli kahdelta vankileiriltä yhteensä 669 henkeä. Myös hevoset on listattu mukaan. Hevosten merkitystä sodan aikaiselle Suomelle on korostettu aiemmin, joten niiden mukana olo on varsin ymmärrettävää.

Lukuja voi jokainen itse katsella tuosta kuvasta ja miettiä, että minkälaista työvoimaa nyt esimerkiksi 20.linnoitusrakennuspiirin alaisuudessa oli.

Mutta hevosista vielä: saman 20. lin.rak.piirin papereista löytyi eräältä linnoitusrakennuspataljoonalta tullut lista, josta seuraavaksi kuvana osa.

Kansallisarkistosta

Tutkimussuunnitelma nyt

Olen tässä kirjallut tutkimussuunnitelmaa rahoituksen hakuun. Siinä ohessa on jäänyt blogi täysin hunningolle. Nyt ajattelin kuitenkin soveltaa tähän pienen abstractin tyylisen pläjäyksen, jossa kiteytynee tämän hetkiset pääsuunnat.

Väitöskirjassani tutkin työvoiman sotilaallista käyttöä Suomessa vuosina 1939–1945. Tutkimuskysymykseni on: Miten Suomessa käytettiin työvoimaa sotilaallisiin tarkoituksiin toisen maailmansodan aikana? Oletukseni mukaan merkittävä osuus sotilaallisesti käytetystä työvoimasta toimi linnoitus-, rakennus- ja tietöissä. Tätä työvoimaa olivat esimerkiksi talvi- ja jatkosodassa linnoitustöissä käytetyt suomalaiset työvelvolliset, jotka olivatkin suurin ryhmä armeijan käyttämästä työvoimasta, mutta eivät suinkaan ainoa. Nostan esille myös neuvostoliittolaiset sotavangit sekä suomalaiset toipilaat. 

Esimerkiksi jatkosodan aikana työvelvollisia oli linnoitustöissä kaikkiaan noin 69 000. Työvelvollisuus perustui lainsäädäntöön ja sen suorittamisesta saattoi saada lykkäystä, mutta ei vapautusta. Palkkaa maksettiin normitettujen taulukkojen mukaan, mutta silti miehet usein tunsivat olevansa pakkotyössä. Sotavangeista koottiin puolestaan työkomppanioita, joissa helmikuussa 1942 oli kirjoilla lähes 10 000 vankia. Toipilaat olivat suomalaisia asevelvollisia, joiden psyyke ei ollut kestänyt sotaa. Heitä käytettiin usein urakkatöissä. Työvoimana käytettyjen toipilaiden määrä on vielä selvittämättä. Aikaisempi tutkimuskirjallisuus ei suoranaisesti käsittele työvoiman sotilaallista käyttöä, vaan kohde on useimmiten organisaatiotasolla.

Tutkimukseni metodologisena pohjana on Reinhart Koselleckin käsitteet kokemustilasta ja odotushorisontista. Näiden käsitteiden avulla tutkin erilaisia käännekohtia ja merkittäviä tapahtumia sekä näiden suhdetta historialliseen nykyhetkeen, kokemukseen menneestä ja odotuksiin tulevasta. Jatkosodan alku on tästä hyvä esimerkki. Taustalla olivat kokemukset talvisodasta ja siitä, kuinka ikiaikainen idänuhka konkretisoitui Venäjän hyökätessä Suomeen. Odotushorisontti välirauhan aikana on tulkittavissa samaan suuntaan: miten muuten olisi suhtauduttava valtaviin linnoitustöihin?

Tutkimus on perustettava alkuperäisaineiston perustutkimukselle ja analyysille, sekundaaristen lähteiden jäädessä pienempään rooliin. Merkittävin osa lähdeaineistosta on viranomaisten sotatilan aikana tuottamia dokumentteja: kirjeitä, puhelinsanomia ja sähkeitä, joiden tarkoitukset vaihtelevat käskyistä tiedonantoihin ja tiedusteluihin. Lisäksi on erilaisia esityksiä määrärahoista, taulukoituja määrävahvuuksia sekä muistioita ja tarkastuspöytäkirjoja. Myös muistitiedon käytön mahdollisuus on otettava huomioon.

Tavoitteena on rakentaa alkuperäisaineiston analyysille perustuva esitys työvoimasta ja sen sotilaallisesta käytöstä toisen maailmansodan Suomessa. Tämän avulla on mahdollista luoda entistä laajempi kuva Suomen historiasta uuden ja tuoreen näkökulman kautta.