Työskentelyn aloittaminen ja tavoitteet

Rakentaminen on aina aloitettava taktillisesta heikoimmilla kohdilla eikä työskentelyn suhteen mukavimmilla paikoilla.

• Kenttätyöohjesääntö II (1931)

Yllä oleva sitaattihan on tarkoitettu nimenomaan rakentamisen aloittamiseen, kun puheena on vaikkapa kenttälinnoitettu puolustusaseman tai vastaavan osa. Kun vihollisen tulivaikutus uhkaa, on silloin aloitettava uhanalaisimmasta paikasta. Ei siitä, missä työskentely on helpointa. 

Mielestäni tämän sitaatin voi myös yleistää aika moneenkin työskentelyyn, eikä vain kenttälinnoitteiden rakentamiseen. Kuinka paljon mukavampaa onkaan aloittaa urakka jostain muusta, kuin "taktillisesti heikoimmasta" kohdasta? 

Pätee myös historian tutkimiseen. Vähän kärjistäen, liikutaanko tutkimusongelman liepeillä, vai käydäänkö syvään ytimeen kiinni. 

Samaan kategoriaan pääsee myös Clausewitz (tai ehkäpä tässä pikemminkin todettava niin, että suomalainen ohjesäännön laatija oli Clausewitzinsä lukenut):

Lähellä olevan tavoitteen tosin saavuttaa helpommin kuin etäisen; mutta jos lähellä oleva tavoite ei meitä tyydytä, tästä ei vielä seuraa, että keskeytys, väliaikainen lepo, auttaisi meitä juoksemaan matkan jälkipuoliskon nopeammin. Lyhyt hyppy on helpompi kuin pitkä, mutta kukaan leveän ojan yli pyrkivä ei silti loikkaa ensin puolella voimalla ojaan

• Carl von Clausewitz

No niin, se siitä. Itsehän juuri en totellut näistä kumpaakaan ja päätin lounastauolla hypätä puolella vauhdilla blogosfääriin.

Blogin elvytys

 Järjestin lähes tieteellisen äänestyksen sosiaalisessa mediassa: pitäisikö aloittaa uudelleen tämän blogin täyttäminen? Vastausprosentti toki jäi pieneksi, eikä kukaan kehdannut sanoa ei. Niin että aloitetaan nyt tämän elvyttäminen sitten! 

Tilastot kertoo, että vuosina 2010-2017 on tullut kirjoitettua 244 tekstiä. Sisältää kyllä sinänsä mielenkiintoisen yksittäisen väitöskirjatutkijan muistitietokokoelman, sillä tuolta voi kaivaa kuukausittaiset "raportit" siitä miten on kolmen vuoden rahhoituksen ajan hutkittu. Hauskaa myös sinänsä, että hakukoneista tulee edelleen viikoittain osumia vanhoihin teksteihin. Katsotaan nyt sitten, miten uusien tekstien laita tulee olemaan.

Säännöllisiä aikatauluja en lupaa. Mutta teemana varmaankin aikalailla joko arkistosta löytyneet jännät paperit tai sitten kiehtovat kirjat, joita on tullut luettua. 

Kuvassa pataljoonakeiton ohje; määrät per syöjä! Ei muuta kuin kokkaamaan.

Rakentajat linnoitustyömailla

Yksi asia, joka on tässä päätäni vaivannut viime aikoina liittyy linnoitusten ja linnoittamisten historiaan. Lukulistalla on mm. ollut "Forts & Fortifications  of Europe 1815-1945"" (Kaufmann & Kaufmann).

Nimittäin työvoima ei juuri koskaan saa mainintaa. Ketkä rakensivat linnoituksia?

Kovin usein todetaan, että tämä ja tämä linnoitus rakennettiin sinä ja sinä vuonna. Maininta saattaa löytyä siitä, mikä organisaatio työstä oli vastuussa.

wikimedia commons

Toinen vaihtoehto on, että linnoitteiden suunnittelija oli hän sitten insinööri, kenraali tai marsalkka saa rakentamisen omiin nimiinsä.

Kuten tässä lainauksessa Jussi Lappalaisen kirjasta Aseet ja taistelut:

”Piirityksessä Vauban omaksui hollantilaiselta koulukunnalta mutkittelevat lähestymishaudat, rakensi niiden väliin yhdyshaudat ja päähän valleilla suojatut patterit.”

(ks Vauban wikipediassa)

Mainitsemani "Forts & Fortifications of Europe 1815-1945" on oikeastaan kaksiosainen kirja, jossa toinen käsittelee aihetta alaotsikolla The Neutral States ja toinen The Central States. Näistä ensimmäisenä osui käteeni Neutral States.

Ensimmäinen maininta työvoimasta liittyi siihen, kun jokin Alankomaiden tai Belgian linnoite ei valmistunut ajallaan - kun ammattitaitoisesta työvoimasta oli puute!

”Kuka rakensi seitsenporttisen Teeban?” kysyi jo Brechtin ”lukeva työläinenkin”. Lähteissä ei mainita sanallakaan näitä nimettömiä muurareita, mutta kysymys on pysynyt aivan yhtä tärkeänä.[1]

---

[1] Ginzburg, Carlo: Juusto ja madot. 1500-luvun myllärin maailmankuva. Gaudeamus, Helsinki 2007, 25.

"Team of teams"

Luin juuri kirjan Team of teams. New rules of engagement for a complex world (McChrystal, Collins, Silverman, Fussel 2015). Kirjoitan tästä lyhyesti muutaman huomion ja kehotan kaikkia lukemaan kirjan, joka on erittäin hyvin kirjoitettu, mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä.

Ensimmäisenä nimenä kirjoittajissa on Yhdysvaltain armeijan kenraali evp Stanley McChrystal, jonka komentajakauden kokemukset Irakissa ovat kirjan lähtökohtana. Taistelu al qaidaa vastaan ei toiminutkaan vanhan kaavan mukaisesti ja jotain oli tehtävä. Maailma oli muuttunut kompleksisemmaksi muun muassa tiedon nopean liikkumisen myötä.

Mutta ei kirja ole pelkkiä sotajuttuja. Yksi lähtökohta on taylorismi, tieteellinen liikkeenjohto, eli Fredrick Taylorin kehittämä johtamisoppi 1900-luvun alkupuolelta. McChrystal kirjoittaa, että Task Force oli tayloristisen perinteen mukainen sotilasorganisaatio, jossa jokainen teki oman tehtävänsä omissa siiloissaan, organisaatiokaavion osoittamissa laatikoissa. Kun taas vastapuolen organisaatio ei ollut mitään tällaista, vaan toimijoista muodostunut verkosto.

Tarvittiin verkosto taistelemaan verkostoa vastaan. Englanniksi team of teams, jossa kiinteän tiimityön edut pyrittiin saamaan ison organisaation käyttöön. Tämä vaati kulttuurista muutosta, joka kyllä kuulostaa varsin hurjalta sotilasoranisaatiossa. Lähtökohdaksi tuli avoin tiedon jakaminen organisaation sisällä, tavoitteena luoda jaettu ymmärrys (shared consciousness). Luopuminen "need-to-know" -tiedosta oli yksi avain. Nykypäivän mahdollisuuksilla tiedustelutietoa, live-feediä operaatiosta ynnä muista tuli jatkuvasti. Tieto jaettiin organisaation toimijoiden ja sidosryhmien kesken, mieluummin vähän liikaa kuin liian vähän. Riskit tiedostettiin, mutta tulos arvioitiin riskejä suuremmaksi.

Eri organisaation osista määrättiin yksilöitä eri osiin komennuksille luomaan siteitä ja sitä kautta ymmärrystä ja luottamusta perinteisten siilojen välille, joista haluttiin eroon. Jokaisesta ryhmästä piti löytyä henkilökohtainen kontakti, kokemus ja luottamus toisen ryhmän jäseneen.

Seuraavana askeleena oli päätösvallan jakaminen aikaisempaa alemmille portaille. Jaetun ymmärryksen, luottamuksen ja yhteisen tavoitteen lisäksi oli saatava tarvittavaa nopeutta toimintaan, vihollinen ei odottanut, että komentaja ehti hyväksyä alemman johtoportaan esityksen toimenpiteistä. Päätöksenteko nopeutui ja tuli jopa paremmaksi. McChrystal kommentoi, että välttämättä ylin tietämys ei aina asukaan komentoketjun huipulla... Tässä yhteydessä kirjoitetaan myös voimaannuttamisesta (empowerment), joka seurasi jaetun ymmärryksen ja luottamuksen jälkeen. Kun päätöksenteko hajautettiin alemmille tasoille, nousivat tekijöiden motivaatio, päätösten nopeus ja laatu,

McChrystalin teesi on, että johtaja on puutarhuri. Puutarhuri ei voi varsinaisesti laittaa kasvia kasvamaan, vaan vain luoda ja ja ylläpitää kasvun edellytykset. Kasvit kasvavat itse.

"Eyes-on, hands-off!"

Lisää kirjasta voit lukea myös Pauli Forman blogista.