torstai 20. syyskuuta 2012

Tutkintotodistus ja luento

Eilen sain todistuksen valtiotieteiden maisterin tutkinnosta. Sanoisin, että mukavaa! :-)

Sunnuntaina tulee vastaan pitkään odottamani hetki, eli allekirjoittaneen luento Salpalinjamuseossa Miehikkälässä. Hieman jännittää, mutta sehän vain sopii. Asia kuitenkin on hallussa, joten eiköhän sitä juttua löydy. Eniten kysymysmerkkejä on kuitenkin ajasta. Tiedän toki, kuinka pitkään olen suunnitellut luennon kestävän, mutta mitähän se sitten on todellisuudessa?

Kuten nykyään kuulu asiaan, olen kasannut ppt-esityksen itselleni. Otin copy-pastella koko graduni siihen. Erittäin pienellä fontilla ja dia täynnä. Isäni kehoituksesta animoitu tulemaan äänen kanssa yksi kirjain kerrallaan. Tai ehkä ei kuitenkaan.

Teinpä sellaisen ppt-esityksen, että jos luennon perusteella pitäisi vastata tenttiin, ei se onnistuisi kummoisesti pelkkiä dioja katsomalla. Lupaan kyllä, että en aio tenttiä pitää tästä luennosta. Paitsi jos joku ehdottomasti tahtoo.

Ensi viikolla pääsenkin taas työstämään tutkimussuunnitelmaa. Jatko-opintojen hakuaika päättyy 15.10., joten siinä on viimeinen deadline. Ja ennen tuota päivämäärää pidetään vielä keskustelu prof Kettusen kanssa tekstistäni.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Otto! Asia oli sinulla hallussa ja sisälsi monia mielenkiintoisia yksityiskohtia. Omasta asiasta pitää olla innostunut. Sinä olit ja se näkyi. Kuulijakuntasi vastavuoroisesti oli todella asiantuntevaa ja heihin esityksesi puri, siksi he olivat paikalle tulleetkin. Täällä kaakonkulmilla tulet olemaan kuin kotonasi. Toivottavasti tiesi tänne johtaa monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Ilo oli minun puolellani. Ehdottomasti tulossa sinne suunnalle vielä tulevaisuudessa.

      Poista