Palkkapolitiikasta

”palkkapolitiikan pitää nykyisissä olosuhteissa vastata kansantaloudellisia mahdollisuuksiamme, mutta olla luonteeltaan voimakkaasti sosiaalista ja pyrkiä ennen kaikkea auttamaan heikommassa asemassa olevia selviytymään ajan vaikeuksista” - ministeri K.-A. Fagerholm, 20.2.1941

K-A. Fagerholm (Kuva: YLE)

Näin linjattiin valtioneuvoston päätöksellä 75 vuotta sitten. Elinkustannukset olivat nousseet maailmansodan seurausten myötä. Tätä probleemia mietittiin esimerkiksi yleisten töiden palkkalautakunnassa, jonka tehtänä oli laatia esitykset yleisissä töissä käytetyistä palkkanormeista, eli käytännössä sekatyömiesten mininipalkoista. Käytössä oli viisi palkkaluokkaa, jotka määriteltiin paikallisen hintatason perusteella.

Huhtikuussa 1941 esitettiin täysi-ikäisen, työhön kykenevän ja työhaluisen sekatyömiehin palkkanormit seuraavasti:

-          III palkkaluokka 7,25

-          IV palkkaluokka 7,75

-          V palkkaluokka 8,25

-          VI palkkaluokka 9,00

-          VII palkkaluokka 10,50

 

Vertailun vuoksi syksyllä 1939 vastaavat olivat 4,60 - 4,85 - 5,15 - 5,50 - 6,30. Jos vuonna 1939 elintasokustannusindeksi oli 100, keväällä 1941 se oli 138 (ainakin yleisten töiden palkkalautakunnan mukaan).

Valtion työvirastojen palkkoihin oltiin työläisten piirissä tyytymättämiä siitä "yllättävästä" syystä, että palkat olivat niin sanotusti jäljessä kehityksestä. Mielenkiintoisena huomiona muuten se, että valtion yleisten töiden palkkalautakunnassa ei ollut työntekijöiden edustusta kuin vasta keväästä 1941 lähtien.

Tämä ja tuo valtioneuvoston linjaus palkkapolitiikasta ovat mielestäni yksi osa monimuotoista talvisodan henkeä, joka jatkui välirauhan aikana.