maanantai 26. tammikuuta 2015

"iskujoukko, vähän Saksan tyyliin"

Jälleen kerran arkistosta löytyi erittäin mielenkiintoinen dokumentti. Tällä kertaa kyseessä oli selostus kansanhuoltopiirien toimistonjohtajain neuvottelukokouksesta, joka pidettiin Helsingissä 17.-18.4.1940.

Osallistujia olivat kansanhuoltoministeriön virkamiesten ja kutsuttujen alustajien lisäksi

"tri Nils Westermack (Uudenmaanl.), agr. Einari Karvetti (Turun ja Porin l.), fil.maist. Tauno Aarnio (Hämeen l.), agr. Joh. Virolainen (Viipurin l.), agr. Veikko Leivo (Mikkelin l.), maanviljelysneuvos Tatu Nissinen (Kuopion l.), agr. Paavo Pohjola (Seinäjoen l.), agr. Eero Syrjänen (Oulun l.) ja agr. I. Lampio (Lapin l.)."

Keskusteluja käytiin kuudessa istunnossa ja puhetta johti myös kansanhuoltoministerinä toiminut Tanner.

Näistä keskusteluista muutama kiehtoi muuten vaan ja osa tutkimukseni kannalta, sillä niissä sivuttiin työvoimaa. Kansanhuoltoministeriön työvoimatoimiston päällikkö agronomi Kaltio piti myös oman esitelmän tulevan maatalouskamppailun järjestelyistä. Sisältö valitettavasti jäi pimentoon:


"Koska siinä esiintyi enimmäkseen tietoa, jotka on salaisiksi leimattava, ei tässä niitä selosteta."

Mutta tuo otsikon lainaus se vasta silmään pistikin! Neuvottelukokouksen loppukeskustelussa puhetta johti agronomi Kaltio. Kaupunkiväestöä pitäisi käyttää maataloudessa, mutta siinä oli ongelmansa.

"... jos voitaisiin antaa yhtä perusteellinen valmennus kuin Saksassa, jossa se kestää vuoden, olisi asia kokonaan toinen: olisi ehkä luotava joku organisatio, iskujoukko, vähän Saksan tyyliin. Aivan vapaaehtoisena yrityksenä se ei mene."

Saksassa oli siis pakollinen arbeitsdienst, työpalvelu, jonka organisaationa oli RAD, Reichsarbeitsdienst. Siitäkin olen joskus jotain tänne kirjoittanut.

3 kommenttia:

  1. Koskas se työvelvollisuus tuli käyttöön Suomessa? Eikös ainakin nuoremmille, ei vielä sotapalveluun kelpaaville, säädetty esim velvoite hakata tietty mottimäärä halkoja?

    VastaaPoista
  2. Koskas se työvelvollisuus tuli käyttöön Suomessa? Eikös ainakin nuoremmille, ei vielä sotapalveluun kelpaaville, säädetty esim velvoite hakata tietty mottimäärä halkoja?

    VastaaPoista
  3. 13.10.-39 pressa antoi määräyksensä työvelvollisuuslain toimeenpanosta, jatkosodan aikana sitten laajennettiin ja kyllä koululaistenkin työvoimaa käytettiin.

    VastaaPoista