keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kirjoittamisesta

Viime kuussa kirjoitin kaksi tutkimussuunnitelmaa. Sellaisia on tullut vuoden aikana jo muutama kirjoitettua, mutta taas tällä kertaa tajusin jotain uutta omasta aiheestani ja omista ajatuksistani. Kirjoittaminen on prosessia ja historiantutkimuksen keino rakentaa tulkintoja.

Jorma Kalela kirjoitti jota kuinkin niin, että historiantutkimus on kirjoittamalla tapahtuvaa päättelyä. Olen valtaosin samaa mieltä, vaikka kyllä päättelyä tapahtuu myös ennen ja jälkeen kirjoittamisen.

Erityisen haastavaa ja mielenkiintoista oli kirjoittaa tutkimussuunnitelma englanniksi. Se pakotti miettimään. Samalla sain myös erittäin hyvää ohjausta kysymysten ja kritiikin kautta väitöskirjani ohjaajalta professori Pauli Kettuselta. Pienen pienien asioiden muokkaamisella voi olla suuri merkitys lopputulokseen.

Nyt taas odotellaan vastauksia. Sitä odotellessa täytyy tarttua taas muutamaan kirjoitusprojektiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti