Sotatieteiden päivät 2012 - kommentteja osa 3

Edelleen jatkoa edellisiin kahteen (osa 1 ja osa 2).

Jatkoin tämän valokuva-aiheisen esitelmöinnin jälkeen koko loppupäivän sotahistorian jaoksessa. Seuraavana oli vuorossa FT Pasi Tuunaisen esitelmä otsikolla ”Eversti Alpo K. Marttinen Yhdysvaltojen maavoimien talvisotataidon kehittäjänä 1947–1956”. Erittäin hyvä esitelmä, aivan parhaimmistoa. Esitelmän pitäjä tiesi mitä puhui, ja puhui vielä kaiken lisäksi niin, että kontakti yleisöön säilyi. Eversti Marttinen oli yksi asekätkinnän pääjehuista ja siirtyi sitten Yhdysvaltoihin ja sen armeijan palvelukseen, jonne myös muita asekätkijöitä pakeni. Näitä on usein kutsuttu "Marttisen miehiksi".

Tuunainen käsitteli kiinnostavasti Marttisen uran vaiheita USA:n armeijan talvitoiminnan, tai arktisen toiminnan, kehittäjänä. Eversti Marttinen osallistui mm. ohjesääntötyöhön, joista on kuulemma osia vielä nykyäänkin voimassa. Lähdeaineistona Tuunainen on päässyt käyttämään Marttisen henkilökohtaista arkistoa, joka sijaitsee Yhdysvalloissa.

Toiseksi viimeisen esitelmän piti VTM Antti Saarelainen sotilaan identiteetistä 1960-luvun alussa. Identiteetin käsite on varsin monimuotoinen ja olisinkin kaivannut tarkennuksia siitä, millä perusteilla esitelmöijä identiteeteistä puhuu. Esitys ei oikein lunastanut paikkaansa, vaikka aihe onkin kiehtova. Parhaiten mieleen kuitenkin jäi väite siitä, että 1960-65 asevelvollisuutta suorittamaan astuneilla miehillä ei ollut omakohtaista kokemusta sodasta.

No niin, ymmärränhän toki - ei kai kenelläkään sodan jälkeen syntyneellä voi olla kokemusta sodasta siinä mielessä, että olisi itse ottanut osaa taisteluihin. Tämä nyt ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen juttu. Kuulijakunnasta eräs 60-luvun nuori ottikin tähän vahvasti kantaa todeten, että hänen isänsä oli sotaveteraani ja että sota ja sen muisto olivat suorastaan päivittäistä. Näin oli varmasti myös niillä, joiden perheitä oli kohdannut sodan kauhu menetetyn lähimmäisen muodossa. Jossain joskus luin tai kuulin, että kestää vähintään kolme sukupolvea, ennen kuin voi tutkia esimerkiksi sotaa ilman suurempia tunnelatauksia. Esimerkiksi minulla on jollain tavalla henkilökohtainen side talvi- ja jatkosotaan siinä mielessä, että ukkini oli sotaveteraani ja sen kautta myös, että isoäitini isä kaatui jatkosodassa. Aika monisäikeinen juttu, ja siinä kyllä meni mutkat suoriksi esitelmöitsijällä.

Kaikkein viimeisenä oli vuorossa everstiluutnantti Janne Mäkitalo, jonka esitelmä raapaisi hänen väitöstutkimuksen pintaa. Itse väitöstilaisuus oli perjantaina 25. päivä ja osallistuin myös siihen. Ehkä siitä lisää myöhemmin?

Lisäys 3.7.2012: Huomasin, että Mäkitalon väitöskirja Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen on netissä tämän linkin takana .