Itsenäisyyden alkuvaiheesta

Luin juuri Reino Arimon tutkimuksen Suomen puolustussuunnitelmat 1918-1939 ensimmäisen osan Ensimmäiset vuodet 1918-1919. Tutkimus on vuodelta 1986, jos sattuu kiinnostamaan. Teoksen otsikko ja sisältö eivät kohtaa sataprosenttisesti, sillä sisällä on paljon-paljon muutakin kuin puolustussuunnitelmia. Vahvasti tulee esille poliittinen historia ja sotahistoria. Tämä on kyllä varsin hyvä asia. Ja toisin kuin Arimo "Ärrän" opus magnumissa Suomen linnoittamisen historia 1918-1944, tässä käsillä olevassa teoksessa on lähdeviitteet ruksailtu nootteihin.

Ensimmäisiin vuosiinhan mahtuu aika paljon sekamelskaa, jos näin sallitaan sanoa. Valkoisesta armeijasta tulee valtion viralliset sotajoukot, jonka ylipäällikkönä on kenraali Mannerheim. Valkoiset vastaan punaiset tappelu päättyy valkoisten voitoksi höystettynä molemmin puolisena terrorina. Ensin oli vuorossa punaiset, sitten valkoiset. Seurauksena valtava määrä punaisia vankileireillä ja kansakunnan sisäisiä arpia pitkälle tulevaan. Arimo kirjoittaa vapaussodasta ja kapinasta, joiden seurauksena tuli veljessota tai kansalaissota.

Niin, ja se Saksan apu. Tästähän kirjoitin jo taannoin jonkin verran blogini aivan alkuvaiheessa. Nimittäin Helsinki ja vuosi 1918 oli otsikkona. Saksan apu ei rajoittunut tosiaan vain sotatoimiin. Käytännössä koko sotalaitoksen järjestely luotettiin saksalaisten käsiin. Ja olihan Suomeen lopulta tulossa saksalainen prinssi kuninkaaksi. Silloisen yleisesikunnan todellisena päällikkönä oli saksalainen eversti von Redern.

Saksalaiskausi kesti Saksan antautumiseen asti ja ehkä vähän sen päälle. Mutta siis keväästä loppuvuoteen 1918 Suomen sotalaitos oli saksalaisten johdossa. Tässä on mielenkiintoinen asia, joka on syytä muistaa ja yrittää pohtia tuon ajan tilannetta. Ja muutenkin, mukana on Suomen saksalaissuuntautuminen ja jääkäriliike, nämä vaikuttivat myöhemminkin.

Mutta Mannerheim ei tunnetusti pitänyt saksalaissuuntauksesta ja otti eron, mutta kuitenkin palasi kun hänet pyydettiin valtionhoitajaksi. Täytyy sanoa, että tämä Mannerheimin valtionhoitajakausi on myös erittäin kiinnostava asia, josta tekisi mieli lukea lisää.

Sanottakoon vielä, että Arimon lähteet ovat pääsääntöisesti luotettavia alkuperäislähteitä, mutta mukaan mahtuu myös nippu muistelmia. Esimerkiksi Mannerheimin muistelmat. Muistelmien lähdearvosta tulee käydä melko tarkkaa lähdekriittistä tarkastelua, eikä Arimo sellaisesta ainakaan tekstissään kirjoita.