lauantai 12. toukokuuta 2012

Digikenttäpostia


Tuossa jokin aika sitten skannasin kenttäpostia ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan ajalta. Kirjeet ja kenttäpostikortit olivat isoäitini isän, Maurin, lähettämiä. Pääsääntöisesti kirjeet olivat vaimolleen ja postikortit tyttärelleen (siis isoäidilleni). Kirjeet oli onneksi aikoinaan säilytetty ja voin olla melkoisen varma siitä, että valtaosa kirjeistä on kokoelmassa. Yhteensä näitä on 24 kappaletta.

Kirjeet muuten sain haltuuni, eli lainaksi, jo aikaa sitten mutta muiden kiireiden ja skannerin puutteen vuoksi ne jäivät hyllyyn makaamaan. Kuitenkin jo silloin kävimme isäni kanssa arkistossa katsomassa kantakortin tietoja. Mauri nimittäin kaatui sodassa, tosin vasta 10.7.1941 Kiteellä jatkosodan alkuvaiheessa.

Saimme selville, että Mauri oli käynyt armeijan ilmavoimissa ja hänet oli siirretty reserviin lentosotamiehen arvossa. Joukko-osasto oli 1. Er. M.L.L. tai 1. Er. Me.L.L. Mitähän se sitten meinaa? Er. ainakin tarkoittaa ”erillistä” ja L.L on yleensä merkinnyt ”Lentolaivuetta”. Entä M sitten? En tiedä, mutta Me. viittaisi mielestäni sanaan ”meri” Arvelisin siis, että ”meri”? Kertokoon joku jos tietää tarkemmin! Näin se olisi ehkäpä ollut ensimmäinen erillinen merilentolaivue. Olikohan moista olemassakaan, täytyy kyllä tarkistaa Puolustusvoimien rauhanajan historian ykkösosasta jossain vaiheessa.

Palvelukseen Mauri astui 29.8.1929 ja täysin palvelleena hänet vapautettiin palveluksesta vuotta myöhemmin. Koko intin aikana Mauri kävi kerran viiden vuorokauden lomalla. Arvostelu sanoi useimmassa kohdassa ”hyvä” mutta sotilaallisen kehityksen arvostelu oli vain tyydyttävä.  Vuoden 1935 aikana Mauri osallistui 20 vuorokauden mittaisiin kertausharjoituksiin ja sai erikoiskoulutuksekseen toimia lähettinä.

Talvisotaan, tai ensiksi tietysti ylimääräisiin harjoituksiin, Mauri komennettiin kahdeksanteen kenttätykistörykmenttiin (KTR 8) taistelulähetiksi toiseen patteriin. Palvelukseen hän saapui kantakortin tietojen mukaan 14.10.1939, toisin sanoen LKP:n toisessa vaiheessa. Taistelulähetti lomautettiin armeijasta vaimonsa ja kahden tyttärensä luokse 28.4.1940.  Minun hallussa olevista kirjeistä ensimmäinen on lähetetty 4.11.1939 ja viimeinen 23.4.1940.

Talvisodan aikana Mauri osallistui Kiviniemen, Haitermaan ja Vuosalmen taisteluihin ja pysyi yhtenä kappaleena.

Mikä tässä kirjoituksessa nyt oli se ”juttu”? Se onkin kahteen suuntaan toimiva. Ensiksi, tahdon tietää oman sukuni historiasta mahdollisimman paljon. Toiseksi, tämän kirjoituksen lähtökohtana ovat säilyneet kirjeet. Näin historiaintoilijana voi miettiä, millaista on historiantutkimuksen lähdeaineisto tulevaisuudessa ja miten se tulee muuttumaan. Loppuun toistona vielä tämän postauksen otsikko – digikenttäpostia. Sitä voi sitten miettiä.

Lähteenä kenttäpostin lisäksi: Tuomi, Mauri. Kantakortti. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.

5 kommenttia:

  1. Go Otto go! Juuret on tunnettava ja siihen sinulla on mahtavat mahdollisuudet ja osaaminen. Samalla tuot tuon tiedon edelliselle - ja varmaa osin myös sitä edeltävälle sukupolvelle. Go!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Tuossahan nyt on vain tuollainen pieni raapaisu aiheesta. Jos ja kun joskus on sopivasti ylimääräistä aikaa, niin voisi perehtyä enemmänkin aiheeseen...

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. 1.Er.Me.L.L.=1.Erillinen merilentolaivue,toiminut Viipurissa 1929-1933

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli aivan kuten arvelinkin. Pohjanmaalta Viipuriin armeijaan, on siinäkin ollut. Kiitos vastauksesta!

      Poista