Sotavangeista

Lisää sotavangeista Linnoitusosaston sotavankikomppanioissa jossain loppuvuodesta 1941 kevääseen -42. Seuraava pätkä on muokattu graduni käsikirjoituksesta. Näkökulma on myös edelleen Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotavankikomppaniasta lähtöisin. Kuten edellisessä tekstissä jo kirjoitin, oli sotavankikomppanioiden muodostamisesta annettu käsky lokakuussa 1941. Sen pohjalta toiminta pyöräytettiin käyntiin.

Työtä vangit joutuivat tekemään paljon ja talven aikana karuissa olosuhteissa. Oli jäätävä pakkanen, töihin mentiin jopa 30 asteen pakkasessa.[1] Tähän aiheeseen oli tosin joulukuussa puuttunut Sotavankileiri N:o 6:n päällikkö kirjeessään, jossa, ettei vankeja tule pitää töissä yli 15 asteen pakkasessa – paitsi jos töitä ei voi tärkeyden tai kiireen takia keskeyttää.[2] Vankien varusteet olivat käytännössä ne, mitkä olivat vangittaessa olleet päällä. Ajoittain vangeille jaettiin räsyjä, joilla he saattoivat varusteitaan paikkailla.[3]

Vankien muona-annokset olivat pienet, mutta kuitenkin riittäväksi lasketut.[4] Joskin kevään 1942 kuluessa todettiin vankien tekevän niin raskasta ruumiillista työtä, että muona-annoksia oli nostettava.[5] Viitanassa L-57 sotavangit lähetettiin nostamaan perunoita perunamaalle vielä marraskuun puolivälissä. Kävi myös niin, että sotavangeille ei saatu leipää lainkaan, ainoastaan jauhoja. Näistä oli vankien itse leivottava leipänsä.[6]

Sairailla ja työkyvyttömillä vangeilla eivät rakennusjoukot tehneet mitään. Yleisenä menetelmänä tilanteen korjaamiseksi olikin sairaiden ja työkyvyttömien vankien vaihtaminen työkykyisiin. Heikossa kunnossa olevat palautettiin sotavankien keskitysleirille, josta mahdollisuuksien mukaan saatiin tehokkaampaa työvoimaa tilalle:

”1 vanki löi puita pilkkoessaan 2 sormeaan poikki. Käytiin vankien keskitysleiriltä vaihtamassa edellä mainittu vanki, sekä 2 muuta sairasta vankia työkykyisiin kolmeen vankiin. ”[7]

LinRP 211:ssa oli vankityövoimasta 13.1.1942 sairaana 38 vankia. Komppanian päällikkö päätti sairaustilanteen parantamiseksi pudottaa sairaiden vankien muona-annoksia. Seuraavana päivänä sotapäiväkirjassa olevan merkinnän mukaan tämä keino toimi, sillä sairaita oli enää ainoastaan 28.[8] Joka tapauksessa myös vangeille myönnettiin vapaapäiviä ja mahdollisuuksia huoltaa itseään ja varusteitaan.[9] Vaikean talven jälkeen määrättiin parannuksia sotavankileirien olosuhteisiin. Kaiken kaikkiaan sotavankikomppanioissa kuoli 945 sotavankia.[10]

---

[1] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 21.1.1942, SPK 18314, KA(Sörn). Tietysti myös suomalaiset työmiehet joutuivat työskentelemään hurjissa pakkaslukemissa, mutta ero oli varustuksessa.

[2] Sotavankileiri N:o 6:n päällikön everstiluutnantti C.Björklundin kirje, 6.12.1941, 14/VI/15/T19345, KA(Sörn).

[3] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 14.12.1941, SPK 18314, KA(Sörn).

[4] Westerlund, Lars: Sotavankien ja siviili-internoitujen sodanaikainen kuolleisuus Suomessa. Muonahuolto, tautisuus ja Punaisen Ristin toimettomuus 1939–44.Historiallisia tutkimuksia 250. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2009, 178–181.

[5] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 8.4.1942, SPK 18314, KA(Sörn); Esimerkiksi

[6] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 28.11.1941, SPK 18314, KA(Sörn).

[7] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 4.11.1941, SPK 18314, KA(Sörn).

[8] Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 8.4.1942, SPK 18314, KA(Sörn).

[9] Esim. Linnoitusrakennuspataljoona 211:n sotapäiväkirja, 9.2.1942, SPK 18314, KA(Sörn).

[10] Westerlund, 102. Rekisteröityjä neuvostosotavankeja kuoli jatkosodan aikana yli 19 000, Westerlund, 95.