Ajatuksen virtaa omasta tutkimuksesta

Kaikki alkoi jo joitakin vuosia sitten, kun luin isoisäni muistelmien käsikirjoitusta.  Käsikirjoituksesta oli otettu kopio kirjoittajan tyttärille, joista yksi on äitini. Lähdin lukemaan ”Ukin kirjaa” (joka on kirjoitettu 1980-luvun puolivälissä) alusta alkaen. Nopeasti huomasin, että sotien aika saa sivumäärällisesti varsin suuren osuuden tekstistä. Sen oli täytynyt olla jotain merkittävää, joitain sellaista joka on vaikuttanut suuresti ja jäänyt mieleen.

Erityisesti jatkosodan osalta ajatteluni herkistyi. Hetkinen, tämä ei ole sellaista sodan kuvausta, mihin yleisesti ottaen on totuttu. Näkökulma on aivan toisenlainen. Tekstin kohteena ei olekaan perinteiset jalkaväkiyksiköt Karjalan kannaksella! Kyseessähän on aivan jotain muuta. Kirjan sisällä temaattinen vaihto on myös vahva, verrattuna talvisotaa käsitelleeseen lukuun. Talvisodassa Ukki oli reserviläisenä pikakiväärinampujana, korpraalina, ja haavoittui käteensä helmikuussa -40. Nyt tekstissä tapahtuneita muisteli joukkueenjohtaja, joka oli oikeutettu kantamaan vänrikin arvoluokkaan kuuluvan sotilasvirkamiehen univormua! Tehtävänä olivat lentokenttätyöt.

Niin, lentokenttätyöt. Mitä se oikein tarkoitti? Mikä oli tämä pataljoona, jossa Ukki toimi joukkueenjohtajana? Tästä se alkoi. Lentokentät olivat äärimmäisen oleellisia ilmavoimien toiminnan kannalta: mitä sitä nyt lentokentällä tekee, jota ei voi käyttää?! Ilmasotaohjesäännössäkin todetaan: Ilmavoimien toiminta perustuu olennaisesti lentokenttiin.[1]

Pikku hiljaa valkeni, että Ukki oli siis palkkatöissä jatkosodan aikana. Aloin miettimään, että mitä se tarkoittikaan olla töissä sodan ajan armeijassa jossain muussa hommassa kuin sotilaana, pappina tai lääkärinä? Tästä täytyisi ottaa selvää. Aikaisempaa tutkimusta aiheesta on äärimmäisen niukasti, sen huomasin heti alkuun. Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia 1918–1944, jossa on omat vakavat puutteensa akateemisen luennan kannalta: kirjoittaja ilmoittaa jättäneen lähdeviitteet ja -luettelon tyystin pois, ”koska se aineiston laadusta johtuen olisi ottanut hyvin runsaasti tilaa”.[2] Tähän teokseen olen silti paljolti tukeutunut, sillä työ on kuitenkin mitä ilmeisimmin tehty huolella. 

Miten sitten saisin selvitettyä, mitä se työ jatkosodan aikaan oli? Vastaus alkoi hahmottua mikrohistoriallisen strategian kautta. Minun pitää itse rakentaa kuva työstä jatkosodassa: tässä on ainutlaatuisena lähteenä käytettävänä Ukin kirja! Oman varsin kallisarvoisen lisän siihen tuo myös sen yksikön, Linnoitusrakennuspataljoona 211:n, sotapäiväkirja, jossa Ukki toimi rakennusjoukkueen joukkueenjohtajana. Samalla kun oma, täysin itsekäs ja henkilökohtainen, kiinnostukseni saisi tyydytystä, tulisi myös laajempi tutkimustehtävä täytetyksi – nimittäin mikrotasolta kumpuava kuvaus sodan aikaisesta rakennustyöstä ongelmine ja haasteineen, ja sen historiakuvan rakentaminen. 

Mielestäni tämä on tärkeää, sillä kaikki puolustuslaitoksen palveluksessa olleet miehet eivät olleet kivääri kourassa asevelvollisuutta suorittaneita jalkaväen sotilaita, tai muutenkaan kenttäarmeijassa. Näen asian niin, että vaikka jatkosodasta on kirjoitettu äärettömän paljon ja tehty tutkimuksia lukemattomia määriä, niin silti sodasta ja sotaakäyvästä kansakunnasta on aspekteja tutkimatta. Olkoon nyt esimerkkinä jatkosodassa rakennustöissä olleet miehet, oli kyseessä sitten palkattu ammattiväki tai työvelvollisuuslain mukaisesti pakko-otettu työvoima.

---

[1] Ilmasotaohjesääntö (I.S.O.), Puolustusministeriö, Koulutusosasto. Otava, Helsinki 1939 (kokoelma: MPKK Sotamuseo käsikirjasto).

[2] Arimo, Reino: Suomen linnoittamisen historia 1918–1944. Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisuja 12. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1981, 5.