sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Helsinki ja vuosi 1918

Oliko se vapaussota vai luokkasota? Vai sisällissota vai kapina? Näitähän tunnetusti riittää. Itse olen päätynyt siihen, että sisällissota on yhtä hyvä, kuin muutkin hyvät termit. Yltiöneutraali vuoden 1918 sota on syystä tai toisesta alkanut ärsyttämään.

Joka tapauaksessa, olen prof. Hentilän luentokurssin osana kirjoittamassa esseetä aiheesta saksalaiset Helsingissä vuonna 1918: saksalaisten hyökkäys ja liikkeet, taisteluista jääneet jäljet ja niin pois päin. Aihe on varsin mielenkiintoinen ja olen jopa mieluusti lueskellut kirjallisuutta. Esseetäkin kirjoittanut huomattavan aikaisin, eli ennen annettua aikamäärettä.

Suomen senaatti pyysi Saksalta apuretkikunnan lähettämistä ja niinhän niitä saksalaisia sitten tuli. Mannerheim muistelmissaan esittää hyvin närkästyneitä kommentteja saksalaisten kutsumisesta.

Kuinka on yleensä käsitettävissä, että hallitus ensin suostuu nimittämään ylipäällikön, joka ennen vastuun ottamista on asettanut tinkimättömäksi ehdoksi, ettö ulkomaista interventiota ei pyydetä, ja sitten tällä lailla panee hänet tapahtuneen tosiasian eteen - edes neuvottelematta hänen kanssaan ja kysymättä hänen mieltään niistä poliittisista, strategisista ja teknillisistä kysymyksistä, jotka sellaiseen toimenpiteeseen liittyvät, puhumattakaan siitä, että olisi ennakolta ilmoittanut toimenpiteeseen ryhtymisestä! (Mannerheim, Gustaf: Muistelmat I, 297.)

Saksalaisia pyydettiin ja saksalaiset tulivat - hätiin tai ei, mutta tulivat kuitenkin.

Saksalaiset perustivat apuretkikuntaa varten uuden sotatoimiyhtymän, Itämeren divisioonan jonka johtoon määrättiin kreivi von der Goltz. Lisäksi saksalaiset perustivat joitakin muita osastoja.

Aamulla 3.4. saapuivat Saksan laivasto-osastot Hangon edustalle ja neuvottelija rantautui Russarön linnakesaarelle, jossa oli venäläinen varuskunta. Venäläiset joukot antautuivat ilman vastarintaa ja punaiset poistuivat junalla Hangosta vieden veturit mukanaan. Saksalaisten etujoukot miehittivät tärkeimmät sijainnit ja nostivat Saksan sotalipun salkoon kaupungin korkeimmalla paikalla.

Aamulla 5.4. Itämeren divisioona aloitti marssin kohti Tammisaarta. Merkittävää vastarintaa saksalaisjoukot kohtasivat Karjaalla, joka valloitettiin 6.4. Punaisten joukot vetäytyivät ja Itämeren divisioonan pääjoukot etenivät kohti Helsinkiä marssien Snappertunan ja Inkoon kautta Kirkkonummelle. Yleistilanteeseen vaikutti oleellisesti Mannerheimin joukkojen voitto Tampereesta 6.4. sekä punaisen kansanvaltuuskunnan siirtyminen Helsingistä Viipuriin huhtikuun 5. päivä, punakaartin esikunta seurasi esimerkkiä ja siirtyi myös Viipuriin kaksi päivää myöhemmin. Osasto Brandsteinin joukot nousivat Loviisassa maihin 6.4.

Leppävaaran, joka oli Helsingin maalinnoitusten läntisen rintaman edessä, saksalaisjoukot saavuttivat 11.4. Saksalaiset vaativat punaisten antautumista neuvotteluissa, joita osapuolten välillä käytiin. Punaisten johdon toiminta oli epävarmaa, lopulta antautumiskäskyä ei annettu ja Itämeren divisioona kävi tykistön tukemana hyökkäykseen.

Punaisten johto oli siis poistunut Helsingistä - voin kuvitella että se vaikutti punakaartin toimintaan!

Saksalaiset löivät punakaartin puolustuksen. 13.4. oli punainen Helsinki, kuten sanotaan, historiaa. Eipä siinä pitkään kestänyt, kun taistelut kaupungista alkoi varsinaisesti 12. päivä. Saksalaisten sotataito kaikkine aspekteineen oli varmasti aivan toista luokkaa, kuin punakaartilla. Varsinkin, kun punakaartin parhaat ainekset jauhautuivat Tampereen puolustuksessa - Helsingissä olleet joukot olivat sodan aikana pääasiassa suorittaneet vartiointitehtäviä. Osa oli myös puolipakolla värvättyjä.

Loppuun vielä toinen lainaus itseltään Mannerheimilta: 12. päivänä saksalaiset tunkeutuivat Helsinkiin kaupungissa olevien suojeluskuntaosastojen tukemina, ja 14. huhtikuuta oli valtaus saatu päätökseen. (Mannerheim, Gustaf: Muistelmat I, 329.) Täytyy todeta, että tapahtumat eivät välttämättä noin yksioikoisesti tapahtuneet, ja ehkäpä ne saksalaiset tunkeutuivat lähestulkoon omin voimin Helsinkiin. Valkoiset kyllä nousivat Helsingissä maan alta tappeluihin mukaan, sitä ei käy kieltäminen. Lukemani perusteella olen muodostanut käsitykseni siitä, että saksalaisten työ, marssia Helsinkiin ja valloittaa se, ei vaatinut juurikaan apuja valkoisten sotureilta.

Kannattaa käydä metsästämässä jälkiä pääkaupunistamme, jotka ovat huhtikuulta -18!

2 kommenttia:

  1. Hei, Jos kiinnostaa niin katso Kerkkosen Janakkalan historia, se 70-luvulla imestynyt. Kun sitä ei täällä Levillä ole, niin en voi siteerata tarkaan. Kuitenkin Sisällissodasta kertoessaan Kerkkonen mainitsee, että Janakkalan valloittaneet saksalaiset yksiköt liittyivät palattuaan kotiinsa Saksan kummunistikapinalisten riveihin.

    Minusta tuo tieto on enemmän kuin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  2. Terve Oscar, kiitokset kommentista.

    Mielestäni tuo kertoo erityisen hyvin siitä erilaisesta ideologisesta pohjasta, joka löytyy jos verrataan Saksan itämeren divisioonaa ja toisaalta suomalaisia joukkoja valkoiset/punaiset sisällissodassa. Ehkä se kertoo myös siitä, että Suomessa oli alkanut sisäinen aseellinen taistelu aikaisemmin kun taas Saksassa erilaiset kommunistikapinat ajoittuivat hieman myöhemmäksi. Suosittelen Peter Englundin kirjaa Sodan kauneus ja kauheus - siitä löytyy aiheeseen liittyvää Saksan merivoimien piiristä!

    VastaaPoista