keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Arkiston pöllytystä

Arkistossa kun pöllyttää vanhoja papereita lähdeaineiston toivossa, aina välillä tulee vastaan jotain yllättävää, jännittävää, mielenkiintoista ynnä muuta, mutta täysin omien tutkimuskysymysten ulkopuolelta. Aika usein itse asiassa.

Silloin voi vaikka kirjoittaa niistä blogitekstin.


Nyt on vaiheessa Kotijoukkojen esikunnan työvoimatoimiston/-osaston arkisto. Siinäkin muuten riittää paperia! Marraskuun 1942 loppuun mennessä työvoimaosaston päällikkö Yrjö W. Laaksonen laski lähetettyjen kirjeiden määrän olleen noin 80 000. Ja niitä myös tuli, joskaan siitä määrästä ei ole arviota näkynyt.

Yksi saapuneista kiinnitti huomioni, tuo josta nappasin valokuvan ja latasin tuohon yläpuolelle.

Hevoshoidonkonsulentti Ukko Uljakas, Hippologisesta neuvontatoimistosta.

Oli pakko googlettaa Ukko Uljakas. Osuma kertoi, että U. Uljakas oli julkaissut kirjan vuonna 1936 otsikolla Hevosista. Valikoima kertoelmia ja tutkielmia hevosaiheita koskettelevasta kirjallisesta tuotannosta, silmälläpitäen erikoisesti suomalaista hevosta.(Finna)


1 kommentti:

  1. Ukko Uljakkaan kirja on erinomainen esitys suomenhevosen jalostuksesta, suomenhevosen merkityksestä muutenkin kuin pelkkänä voiman lähteenä maa- ja metsätaloudessa. Erityisen arvokkaita ovat hänen kuvauksensa erilaisista hevosista ja hevosten merkityyksestä meidän kaikkien sielunhoitajinakin, kunhan vain saamme tilaisuuden kohdata hevosia omistamisesta nyt puhumattakaan. Ukko Uljakas on ollut monella tavalla edellä aikaansa korostaessaan hevosen merkitystä mielenterveyden hoidossakin.

    VastaaPoista