Elokuussa 1944 piti majuri T. Saukkonen esitelmän linnoitusrakennusmuodostelmien valistusupseerien neuvottelupäivillä. Luennon otsikko oli
"Linnoitusten merkitys nykyisessä sodassa".
Esitelmä on varsin mielenkiintoinen ja sen tulkinnassa voi käyttää analyysikaluina kokemusta ja odotushorisonttia.
”Asemiemme murruttua Kannaksella suhteellisen nopeasti on päivän puheenaiheeksi tullut, kannattaako enää yleensä rakentaa linnoituksia – uhrata niihin työtä ja rahaa – kun ne eivät kuitenkaan kestä mitään.”
Linnoitettu pääasema ja VT-asema murtuivat erittäin nopeasti. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta mielialaan. Saukkonen kommentoi, ettei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun linnoituksia kritisoitiin.
”Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun tällainen mielipide leviää maailmassa. Jo edellisen maailmansodan alussa, kun saksalaiset ilmiömäisen lyhyessä ajassa valtasivat Belgian nimikuulut linnoitukset – Antverpenin, Liegen j.n.e. – kuultiin tällaisia lausuntoja, jotka sodan kestäessä aina silloin tällöin virisivät uudelleen henkiin.”
Linnoitusrakennusjoukot olivat elokuussa jo hyvän matkaa oman maamme alueella. Saukkonen painotti, että linnoitustöitä täytyi suorittaa!
”Asemat on rakennettava käyttäen hyväksi niitä kokemuksia, jotka raskaasti on ostettu kalliilla verellä, kalliin maan menetyksellä, käyttäen hyväksi kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita materiaalitilanteemme suinkin sallii.”
Saukkonen vetoaa odotushorisontista vähiten mieluiseen, linnoittamattomaan puolustustaisteluun:
"Löytyykö sellaista henkilöä, joka rohkenee astua raskasta viivytystaistelua käyden vetäytyvän komppanian sotilaan eteen ja sanoa, että tähän ei ole rakennettu asemaa, koska se olisi maksanut niin paljon ja ei ole varmaa, että se kuitenkaan olisi kestänyt."
Kokonaisuudessaan esitelmä oli 8 liuskaa, joista kaksi sisälsi kerättyjä kommentteja VT- ja U-asemista. Näistä joskus myöhemmin lisää!
keskiviikko 27. elokuuta 2014
Kesä 1944: "Linnoitusten merkitys nykyisessä sodassa".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti