Tässä on syksyn aikan tullut luettua kohtuullisen paljon historiaa (yllättäen) ja myös jotain muuta akateemista tekstiä (kuten viestintää, joka kyllä ei ollut kovinkaan haasteellista). Jostain syystä sitten teki mieli lukea kaunokirjallisuutta!
Kesällä hankin antikvariaatista muutamalla kolikolla Mika Waltarin Ihmiskunnan viholliset I-II. Waltari on ehdoton suosikkini suomalaisista kirjailijoista ja Ihmiskunnan viholliset oli ensimmäinen Waltarin romaani, jonka luin (näin ainakin muistelen).
Päätin, että nyt on aika lukea se uudestaan. Niin tartuin operaatioon ja totesin, että kirjan alku oli taas hieman hankala - ihan kuin kaikissa muissakin lukemissani Waltarin kirjoissa. Jotenkin kirjan todellin alkaminen vain tuntuu kestävän, onkohan muut samaa mieltä kanssani?
Ihmiskunnan viholliset oli myös toisella lukukerralla hyvä kirja, joskaan ei vahvuudessa esim. Mikael Karvajalan tai Sinuhe egyptiläisen luokassa. Hyvä kuitenkin, erityisesti sen takia, että se sai myös ajattelemaan esimerkiksi kristinuskon alkuvaiheita ja toisten ihmisten sortamista, ilmiöstä joka on varmasti jatkunut aina apinain ajoista lähtien.
Romaani kuitenkin menettää hieman otettaan lukijasta loppua kohden, eikä ensimmäisen osan vahvuus säily loppuun asti. Voi kuitenkin vain ihmetellä Waltarin mielikuvitusta ja kykyä kirjoittaa muinaisiin aikoihin sijoittuvia tarinoita. Ihmiskunnan viholliset esimerkiksi sijoittuu Roomaan vuosille noin 50-80 jKr. (en nyt jaksanut tarkistaa tarkempia lukuja).
Jatkan antikvariaattien kiertelyä säännöllisen epäsäännöllisesti, tavoitteena löytää hyväkuntoisena Waltarin Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti